Erikoishaastattelussa ohjaajalegenda Zhang Yimou

Kiinalaisesta elokuvasta ei voi puhua mainitsematta Zhang Yimoun nimeä. Zhangin henkilöön kiteytyvät niin kiinalaista mielenmaisemaa kartoittavan taide-elokuvan alkutaival, kuin myös huimien historiallisten kungfu-spektaakkelien maailmanvalloitus.

Zhang Yimou tunnetaan siis ennen kaikkea elokuvistaan, mutta mies kuitenkin aloitti taiteellisen työskentelynsä valokuvataiteen saralla, ja ehti sitä ennen työskennellä pitkään niin sanotuissa tavallisissa töissä. Elokuvaohjaajaksi päätyminen oli tavallaan sattumaa ja monen asian summa:

-En suinkaan aloittanut opintojani Elokuva-akatemiassa sen vuoksi, että elokuvataide olisi ollut intohimoni. Halusin vain muuttaa kohtaloni, koska olin siinä vaiheessa ollut töissä tehtaassa seitsemän vuotta ja sitä ennen maaseudulla kolme vuotta. Nuo kymmenen vuotta menivät kuin hukkaan, ja halusin hinnalla millä hyvänsä muutosta elämääni ja minkä tahansa tutkinnon. Sen vuoksi siis pyrin Elokuva-akatemiaan.

Kulttuurivallankumouksen päättyessä korkeakoulut avasivat ovensa kymmenen vuoden tauon jälkeen ja niihin oli paljon hakijoita. Aloittaessaan akatemiassa vuonna 1978 Zhang oli jo 27-vuotias, ja totesi pian olevansa luokkansa, ja itse asiassa koko koulun, vanhin oppilas. Hän koki sen niin kiusalliseksi, että huomatessaan elokuvataiteen laitoksen opiskelijoiden olevan keskimäärin muita iäkkäämpiä hän toisen lukuvuotensa alkajaisiksi vaihtoi sinne.

-Niin proosallisesti se meni, ei minulla koskaan ollut mitään suurta unelmaa tulla elokuvaohjaajaksi tai näkemystä siitä, että minulla olisi ollut erityisiä edellytyksiä alalle. Siihen aikaan olimme kaikki kovin realistisia, ei meillä ollut mitään yleviä taiteellisia tai muita ihanteita.

Yksi pokaali enemmän tai vähemmän ei paljoa paina

Zhang valmistui akatemiasta vuonna 1982, ja lukeutuu Kiinan niin sanotun viidennen sukupolven maineikkaaseen ohjaajakaartiin. Hän aloitti uransa apulaisohjaajana opiskelutoverinsa Chen Kaigen elokuvassa Keltainen maa ja sai pian sen jälkeen kriitikot ulkomaita myöten polvilleen esikoisohjauksellaan Punainen pelto (1987). Sittemmin ylenpalttista suitsutusta ja monia pokaaleja kerännyt ohjaaja arvostaa edelleen ylitse muiden Berliinin elokuvajuhlilla saamaansa "Kultaista karhua":

-Yksikään ohjaaja ei kieltäydy palkinnoista jos niitä itselle myönnetään, mutta palkinnot eivät sittenkään ole niin kovin tärkeitä. Jos on pakko sanoa mikä saamistani tunnustuksista on tärkein, niin kyllä se on se ensimmäinen, jonka sain esikoiselokuvastani "Punainen pelto". Sillä oli niin suuri vaikutus uralleni ja maineelleni, ja sen merkitys on muutenkin ollut suuri monella tapaa. Sen jälkeen en ole liiemmin kiinnittänyt huomiota tällaisiin tunnustuksiin, yksi enemmän tai vähemmän ei merkitse paljoakaan.

Sittemmin Zhang Yimoun elokuva Ju Dou oli ensimmäinen kiinalaisteos, joka pääsi mukaan elokuvamaailman kuninkuuslajiin, eli kilpailemaan Oscar-palkinnoista.Ju Doun jälkeen muun muassa elokuvat Punainen lyhty, Shanghai Triad ja Hero ovat keränneet Oscar-ehdokkuuksia, mutta ohjaaja itse ei suuremmin tunnu arvostavan tätä amerikkalaisen unelmateollisuuden hypetystä:

-Olen ollut ehdolla useaan otteeseen....mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että Oscareiden jakaminen on jonkinlaista lottoamista. Elokuvaa ohjatessa ei todellakaan voi liiemmin miettiä tällaisia palkintoja, sillä ne sitten vain tulevat jos ovat osuakseen kohdalle. Jo ehdokkaaksi pääseminen edellyttää monien palasten paikalleen loksahtamista. Esimerkiksi Kiinassa Oscar-ehdokkuuksista kilpailevien elokuvien on tultava levitykseen saman vuoden lokakuun loppuun mennessä, ja lisäksi viranomaisten pitää puoltaa juuri sinun elokuvaasi että pääset edes mukaan kilpailuun, et voi siis itse ilmoittautua mukaan.

Zhangin mukaan on lähes arpapeliä minkä teoksen Kiinan elokuva-alan hallinto minäkin vuonna päättää nimetä kisaan.´Kiinassa elokuvien tuotanto kaikkineen on ollut, ja on edelleen tiukasti viranomaisten valvonnassa, ja virallinen taho voi siis sulkea ohjaajan suosioonsa, tai sitten sen ulkopuolelle. Zhang Yimou on toki saanut osansa virallista hyväksyntää, mutta tuntee myös sensuurin seuraukset:

-Minulla on yksi elokuva, nimeltä "Huozhe ba" ("Just live") , jota ei edelleenkään saa esittää Kiinassa. Ohjaajalla ei yksinkertaisesti ole keinoa välttää prosessia, ja systeemi on sama meille kaikille. Itse toivon että Kiina jatkaa avautumistaan ja muuttuu demokraattisemmaksi, ja näkisin että talouden kehityksen myötä myös elokuvasensuurista tulee läpinäkyvämpää ja löyhempää. Sitä kautta Kiinan elokuvateollisuus tulee kehittymään paremmin.

"Hero" oli kaupallisen kiinalaiselokuvan lähtölaukaus

Taide-elokuvilla voi toki saada mainetta maailmalla ja kerätä kannuksia kriitikoilta, mutta niin Zhang Yimoun kuin kiinalaisen elokuvateollisuudenkin kaupallinen läpimurto tuli vasta vuonna 2002 ilmestyneen Heron myötä. Ohjaaja kertoo, ettei lainkaan osannut ennakoida sen saamaa suosiota, mutta kun se sitten tapahtui, hän samalla tajusi sen potentiaalin mitä kiinalaiselokuvalla onkaan näillä markkinoilla. Heron ottaminen työn alle oli yhtäältä silkkaa sattumaa, ja samalla myös harkittua riskinottoa.

-Olin siihen aikaan kiinnostunut kiinalaisista wuxia-elokuvista, ja olin jo päättänyt tehdä sellaisen. Samoihin aikoihin kun käsikirjoitukseni valmistui oli "Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme" yhtäkkiä tullut todella suosituksi. Siinä vaiheessa harkitsin koko hankkeesta luopumista, koska arvelin, että minun vain sanottaisiin seuraavan sen suosion vanavedessä.

Ang Leen hittifilmi oli siis jo avannut markkinat tämän lajityypin elokuville maailmalla, ja Zhangin tarvitsi vain korjata voitto kotiin omalla historiallisella kungfu-eepoksellaan. Ohjaaja yhtyy siihen yleiseen mielipiteeseen, että juuri Hero avasi kiinalaiselokuvien tien kansainvälisillä markkinoilla:

-Itse asiassa kyse oli oikeasta ajoituksesta, ja tänä päivänä tilanne olisi kokonaan toinen. Mutta se elokuva avasi kokonaan uuden luvun kiinalaisessa elokuvateollisuudessa.

Taide-elokuvaa ja blockbustereita

Kaupallinen menestys tuo väistämättä mukanaan myös kritiikkiä, eikä moni Zhang Yimoun varhaiskauden taide-elokuvien ystävä suinkaan sulata näitä uudempia näyttäviä kungfu-spektaakkeleita. Ohjaaja ei kritiikistä piittaa, sillä sitä kuulemma tulee aina, teki ihan mitä tahansa. Makuasioista kun ei kannata kiistellä, eikä kaikille voi olla mieliksi. Zhang myös muistuttaa, että osa elokuvateollisuuden ja -taiteen viehätystä piileekin juuri siinä , että jokaisella katsojalla on oikeus mielipiteeseen ja sen julkituomiseen.

Zhang Yimoun varhaiskauden teokset käsittelivät useammin kiinalaista lähihistoriaa ja arkitodellisuutta kuin viimeaikaiset Heron ja Lentävien tikarien talon kaltaiset historialliset seikkailufiktiot. Ohjaajan mukaan tyylilajin ja näkökulman vaihdos on sinänsä ihan luonnollinen asia, sillä elokuvataidekin elää ajassa:

-Kun tarkastellaan viidennen sukupolven ohjaajien töitä, sitä millaisia elokuvia teimme 15 tai 20 vuotta sitten, niin meidän on pidettävä mielessä myös se millaisessa maailmassa silloin elimme. Kiinassa tehtiin tiliä menneisyyden kanssa ja ilmassa oli uudistuspyrkimyksiä. Kulttuurivallankumous oli juuri päättynyt ja oli paljon loistavia käsikirjoituksen aiheita joita halusimme muokata elokuviksi. Se kaikki kuului siihen aikaan, mutta nyt elämme ihan toisenlaisessa todellisuudessa ja koko elokuvateollisuus on siirtynyt uuteen dynaamisempaan aikakauteen.

Zhangin mielestä on luontevaa että ohjaajat tekevät omaa aikaansa heijastelevia elokuvia sellaisin keinoin jotka sopivat tähän päivään, ja huomauttaa, että elokuvia ei suinkaan tehdä museoihin säilöttäväksi vaan tämän päivän tarpeisiin.

Kaupallisuus ei siis ole mikään kirosana Zhangille, eikä se suinkaan tarkoita sitä, että ohjaajan taiteellinen luomisvoima uhrattaisiin kassavirran alttarille. Hänen mielestään kiinalaisen elokuvateollisuuden kehitys kulkee nyt ihan oikeaan suuntaan, eikä kenenkään tarvitse olla huolissaan siitä etteikö taide-elokuvia tehtäisi jatkossakin:

-Ei siitä ole mitään haittaa jos lahjakkuutta valjastetaan niin kutsuttuihin kaupallisiin elokuviin. Kiinassa on siitä huolimatta lukuisia ohjaajia jotka tekevät taide-elokuvaa, osallistuvat filmifestivaaleille ja saavat palkintoja. Minusta Kiinan tulee kehittää omaa elokuvateollisuuttaan ja kouluttaa lisää nuoria ohjaajia, ja siten vastata Hollywoodin asettamaan luovuuden ja tuotannon haasteeseen. Tämä on tärkeää. On todella huolestuttavaa, jos kotimaan markkinat jonain päivänä avautuvat kokonaan, eikä meillä ole ainuttakaan pätevää kaupallisten elokuvien ohjaajaa. Se on sitten sen tarinan loppu.

Zhangin mukaan kaupallisen elokuvateollisuuden kehitys ruokkii myös taide-elokuvien tuotantoa, sillä sitä kauttahan alalle virtaa sijoituksia.

Kiinan elokuvatuotanto vasta matkansa alussa

Huolimatta kiinalaisen elokuvateollisuuden nousujohteisesta kehityksestä Zhang kuitenkin muistuttaa, että kotimaan markkinoilla tarvitaan edelleen suojelutoimia. Verrattuna lännen megamarkkinakoneistoon Kiinassa ollaan sittenkin vasta alkutaipaleella:

-Nämä "taimet ovat vasta oraalla" ja meidän on suojeltava niitä, että ne kasvaisivat vahvoiksi. Jos nyt sallimme länsimaisen ja Hollywood-elokuvan vyöryn Kiinan markkinoille, niin nämä taimet eivät koskaan ehdi vahvistua. Jos tarkastellaan kaupallista elokuvaa, ei siis taide-elokuvia, niin Hollywood on niin ylivoimainen tekijä, ettei kiinalaiselokuva vielä mitenkään pysty kilpailemaan sen kanssa.

Tällä hetkellä kiinalaisteattereihin tulee levitykseen noin 20 ulkomaista elokuvaa joka vuosi, ja Zhangin mielestä tällainen osittainen avautuminen sopii nykytilanteeseen parhaiten. Hän huomauttaa, että esimerkiksi Koreassa, Taiwanilla ja Hongkongissa ulkomaisten elokuvien vapaat markkinat ovat johtaneet kotimaisen elokuvateollisuuden hiipumiseen.

Kansainvälinen tunnustus ei Zhangin mukaan aiheuta sen kummempia paineta itse elokuvien tekemiseen, mutta tiettyä vastuuta se väistämättä tuo mukanaan:

-Kaikki me kiinalaisohjaajat kannamme osamme tästä vastusta. Me teemme kiinalaisia elokuvia, ja toivomme että oma elokuvateollisuutemme kehittyisi suotuisasti. Toivomme luonnollisesti myös että elokuviemme kautta yhä useammat ihmiset kaikkialla maailmassa ymmärtäisivät paremmin Kiinaa ja sen kulttuuria.

Zhang korostaa, että jokainen ohjaaja on oman kulttuurinsa edustaja, tietoisesti tai tahtomattaan:

-Kun kiinalaiset katsovat vaikka norjalaista elokuvaa, he tietenkin tekevät johtopäätöksiä siitä, miten norjalaiset elävät, syövät tai rakastavat. Sitä kautta me koemme ymmärtävämme jotain toisesta kulttuurista. Elokuvat siis tuovat esiin ja siirtävät eteenpäin kulttuurista informaatiota, ja riippumatta siitä, tiedostaako ohjaaja tämän vai ei, elokuvaa katsova yleisö saa vaikutteita myös sen kulttuurisesta sisällöstä.

Komedian jälkeen kummitusjuttu?

Zhang Yimoun tuorein elokuva A Simple Noodle Story on sekin jo ehtinyt herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kyseessä kun on varsin kepeä komedia, joka tyylillisesti on jonkinlainen kokeilukappale.

Zhang myöntääkin hakevansa haasteita, eikä suostu sitoutumaan mihinkään tyylilajiin lopullisesti. Nuudeli-komediasta päästyään ohjaaja on ottanut käsittelyyn novellin Shan zha shu zhi lian, (山楂树之恋, Hawthorn love forever), josta on tekeillä ohjaajan omaan nuoruusaikaan sijoittuva hyvinkin realistinen rakkaustarina.

-Pidän myös paljon kiinalaisista wuxia-kertomuksista. Pienenä luin niitä paljon ja niiden tarinat kiehtoivat minua kovasti. Aion myöhemmin vielä tehdä tällaista kungfu-elokuvaa, sillä sehän on yksi lajityyppi muiden joukossa. Myös wuxia-elokuvissa voi tuoda esiin kulttuurisia aineksia ja ihmiskohtaloita. Ei siis ole olemassa mitään ehdotonta lähestymistapaa, eikä olisi oikein sanoa että teen vain tietyn lajityypin elokuvia koko ikäni. Halua kokeilla uusia ja erilaisia asioita, niin kuin "Noodle Story" elokuvassa. En ollut aiemmin tehnyt komediaa ja halusin nähdä miten pystyn soveltamaan Coenin veljesten elokuvan komediallisia aineksia kiinalaiseen tarinaan.

A Simple Noodle Story on totta vieköön kovasti kiinalainen elokuva, eikä Zhangin oman arvionkaan mukaan välttämättä avaudu ulkomaiselle yleisölle. Siinä on paljon verbaalista vitsailua, jota on lähes mahdoton saada välitettyä muille kielille. Lisäksi elokuvan huumori ammentaa umpikiinalaisesta er ren zhuan - perinteestä, joka on tyylillisesti hyvin kansanomaista ja karkeaakin.

-Koska en suostu juuttumaan johonkin tiettyyn tyylilajiin, ja se luonnollisesti herättää myös paljon mielipiteitä...ihmiset kiistelevät siitä teenkö taidetta vai kaupallista elokuvaa, ovatko elokuvani hienostuneita vai kansanomaisia, olenko menossa ylös vai alaspäin....minusta se vain todistaa että kokeilen uusia asioita, eikä minua liikuta se mitä muuta asiasta ajattelevat.

Komedian jälkeen on siis tekeillä taide-elokuvaa ja perinteisempää rakkaustarinaa. Entä sitten, vieläkö kentältä löytyy valloittamattomia alueita:

-Montakin. Haluaisin esimerkiksi joskus kokeilla scifi -elokuvaa.... ja ehkä teen jonain päivänä kauhuelokuvan!