Muutoksia ja haasteita Kiinan korkeakoulujärjestelmässä

Kiinassa on yksi maailman suurimmista korkeakoulujärjestelmistä: yli 1700 korkeakoulua, yli kuusi miljoonaa uutta korkeakouluopiskelijaa joka vuosi, yli kuusi miljoonaa vastavalmistunutta vuosittain. Näin isoja lukuja on suomalaisena vaikea käsittää. Kilpailu opiskelu– ja työpaikoista saattaa Suomessa tuntua kovalta, mutta se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mitä kilpailu opiskelupaikoista ja työpaikoista merkitsee Kiinassa. Suhteutettuna maan väkilukuun vain harva pääsee opiskelemaan maan arvostetuimpiin huippuyliopistoihin. Tästä huolimatta Kiinan yliopistot ovat luonnollisesti valtavia instituutioita. Muun muassa Jilin-yliopistossa Harbinissa on yli 55 000 opiskelijaa, Fudanin yliopistossa Shanghaissa on 47 000 opiskelijaa, Zhejiangin yliopistossa Hangzhoussa on lähes 39 000 opiskelijaa ja Qinghuan yliopistossa Beijingissä 26 000 opiskelijaa, vain muutaman esimerkin mainitakseni.

Koostaan huolimatta kiinalainen korkeakoulujärjestelmä on kuitenkin suhteellisen nuori. Ensimmäinen yliopisto Kiinassa perustettiin Tianjinin kaupunkiin vuonna 1895. Kuuluisa Pekingin yliopisto sai alkunsa kolme vuotta myöhemmin. Helsingin yliopiston Konfutse-instituutissa vierailuluentoa pitävä Tampereen yliopiston tutkija ja apulaisprofessori tri Cai Yuzhuo kertoo, että 1900-luvun alussa Kiinaan perustettiin 205 korkeakoulua, joista 124 oli julkisia, 60 yksityisiä ja 21 lähetystökouluja. Vuosi Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen vuonna 1950 kaikki korkeakoulut kansallistettiin. Tämä merkitsi sitä, että mm. korkeakoulut rahoitettiin julkisin varoin ja maakuntahallitukset käytännössä johtivat ja valvoivat niiden toimintaa.

- Nykyisin yliopistot ovat paljon vapaampia päättämään omista asioistaan. Yliopistot päättävät itse muun muassa virkojen täyttämisestä ja opiskelijoiden sisäänottomäärästä, tri Cai toteaa.

Kulttuurivallankumouksen aikana vuosina 1966–1971 korkeakouluihin ei otettu uusia opiskelijoita. Opiskelijat lähetettiin maaseudulle maatiloille ja tehtaisiin opiskelemaan käytännön taitoja. Ruumiillisen työn tekemistä pidettiin virallisesti kunniakkaampana ja nuorten tuli ensisijaisesti oppia tekemään töitä. Kun korkeakoulut avasivat taas ovensa vuonna 1972, etusijalla olivat työläiset, maanviljelijät ja sotilaat. Rekrytointi tapahtui työyksiköiden kautta. Hyvät suositukset ja poliittinen aktiivisuus auttoivat saamaan opiskelupaikan.

Kulttuurivallankumouksen päättymisen jälkeen vuonna 1977 Kiinan korkeakoulujen määrä kasvoi huomattavasti. Vuonna 1977 korkeakouluja oli 404. Vuoteen 1985 mennessä korkeakouluja oli jo 1016 kappaletta.

- Samalla vaatimukset yliopistojen autonomisesta asemasta lisääntyivät. Tämä johtikin vuonna 1985 siihen, että Kiinaan perustettiin ensimmäiset yksityiset korkeakoulut. Myös valtion yliopistoihin otettiin vastaan pieni osa opiskelustaan maksavia opiskelijoita. Tämä oli jo merkittävä suuntaa-antava kehitysaskel, mutta muutos on ollut hyvin hidasta, tri Cai sanoo.

Yksityiset korkeakoulut eivät kuitenkaan ole horjuttaneet julkisten korkeakoulujen asemaa. Opiskelijoiden parhaimmisto hakeutuu parhaisiin julkisiin korkeakouluihin ja vahvistavat entisestään niiden ylivoimaista arvostusta.

Yksityisen koulutustarjonnan lisääntyminen

1990-luvun alusta lähtien Kiinassa on säädetty useita lakeja, joiden avulla Kiinan korkeakoulujärjestelmää on pyritty vapauttamaan ja uudistamaan. Vuonna 2002 Kiinassa säädettiin laki, jonka tarkoitus oli lisätä yksityistä koulutustarjontaa. Korkeakoulutuksen kysyntä oli kasvanut huimasti ja yksityisten korkeakoulujen määrän lisäämisen toivottiin vastaavan tähän kasvavaan koulutustarpeeseen. Samalla korkeakoulutuksesta on tullut merkittävä kauppatavara ja vientituote.

- Säästäminen on aina ollut tärkeä osa kiinalaista kulttuuria ja taloudenhoitoa. Yksi tärkeimmistä Kiinan hallituksen tavoitteista on kuitenkin ollut kiinalaisen kulutuksen lisääminen. Pankkitileillä makaavat säästöt eivät kasvata Kiinan taloutta. Kiinalaiset arvostavat kuitenkin lastensa kouluttamista yli kaiken. Jos he johonkin ovat valmiita laittamaan säästöjään, niin juuri lastensa koulutukseen, tri Cai toteaa.

Korkeakoulujen sisäänottomääriä siis lisättiin ja vuodesta 1997 lähtien lukukausimaksu tuli pakolliseksi kaikille. Vuonna 2008 yksityisten korkeakoulujen opiskelijamäärä oli noussut jo 20 prosenttiin kaikkien korkeakoulujen opiskelijamäärästä.

- Yksityisen koulutussektorin ongelmana on kuitenkin vähentynyt kysyntä. Tähän on vaikuttanut yhden lapsen politiikka. Selviytyäkseen koulutusmarkkinoilla yksityisillä kouluilla on edessään strategianmuutos.

Lukukausimaksut, koulutuksen yksityistäminen, yliopistojen tilojen vuokraaminen ulkopuoliseen käyttöön ovat kaikki merkkejä markkinavoimien lisääntyvästä vaikutuksesta Kiinan koulutusjärjestelmässä. Niistä merkittävin on lisääntynyt yritysten ja yliopistojen välinen yhteistyö.

- Lisäksi taloudellista kannattavuutta on haettu yliopistojen yhteensulauttamisesta. Toinen merkittävä syy yliopistojen yhteenliittämiselle on halu perustaa Kiinaan enemmän maailmanluokan huippuyliopistoja. Samaanhan on pyritty Suomessakin perustamalla Aalto yliopisto. Vuonna 1995 Kiinassa käynnistettiin Projekti 211, jonka tavoitteena on valtion tuen avulla kehittää 100 avainasemassa olevaa yliopistoa Kiinaan. Tätä suunnitelmaa seurasi Projekti 985:n käynnistäminen, jonka tavoitteena on mahdollisimman monen kiinalaisen yliopiston nostaminen kansainvälisten huippuyliopistojen joukkoon, tri Cai sanoo.

Vaikka yhteenliittymät ovat parantaneet yliopistojen kilpailukykyä, ja vähemmän arvostettujen koulutuslaitosten asema on liittymän kautta noussut, ovat koulujen yhteenliittymät kuitenkin viime vuosina vähentyneet. Yliopistojen henkilöstöllä menee pitkä aika tottua muutokseen, ja koulujen toiminta kärsii jopa vuosia yhdistymisen jälkeen.

Kiina toivottaa vaihto-opiskelijat tervetulleiksi

Totta kai Kiinan hallitus toivoo, että kiinalaiset opiskelijat palaisivat uusien tietojen ja taitojensa kanssa rakentamaan Kiinaa, mutta kiinalaiset vaihto-opiskelijat edistävät Kiinan asioita uusista kotimaistaankin. Tämä näkyy muun muassa investointeina Kiinaan.

Kansainvälinen opiskelijavaihto on merkittävä osa kiinalaista korkeakoulujärjestelmää. Vuonna 2009 Kiinassa oli 238 000 ulkomaista vaihto-opiskelijaa. Aasialaisia heistä oli lähes 68 prosenttia, mutta eurooppalaisten opiskelijoiden määrä kasvaa jatkuvasti ja heidän osuutensa on jo 15 prosenttia kaikista vaihto-opiskelijoista. Vuoteen 2020 mennessä Kiina toivoo, että maassa olisi jo puoli miljoonaa ulkomaista vaihto-opiskelijaa.

- Yhteistyö kiinalaisten ja ulkomaisten koululaitosten kanssa on myös lisääntynyt. Vuonna 2004 Kiinassa oli jo 754 kiinalaisen koulutuslaitoksen kanssa yhteistyötä tekevää ulkomaalaista koulua. Yhteistyö paikallisen toimijan kanssa on edellytys ulkomaisen koulun toiminnalle Kiinassa. Tämä on Kiinan koulutusmarkkinoille tähtäävien suomalaisten toimijoiden hyvä tietää, tri Cai muistuttaa.

Kiinalaisten vaihto-opiskelijoiden määrä on myös kasvussa. Vuosien 1978–2007 välillä yhteensä 1,3 miljoonaa kiinalaista on opiskellut 110 maassa. Kiinalaisia vaihto-opiskelijoita kannustetaan lähtemään ulkomaille opiskelemaan, vaikka valtaosa heistä ei koskaan palaa takaisin Kiinaan.

- Totta kai Kiinan hallitus toivoo, että kiinalaiset opiskelijat palaisivat uusien tietojen ja taitojensa kanssa rakentamaan Kiinaa, mutta heidän jäämisensä ulkomailla ei kuitenkaan ole mikään kauhistuttava ongelma. Kiinalaiset vaihto-opiskelijat edistävät Kiinan asioita uusista kotimaistaankin. Tämä näkyy muun muassa investointeina Kiinaan. Tämän takia Kiina ei erityisemmin houkuttele tai palkitse Kiinaan palaavia vaihto-opiskelijoitaan.

Haasteena korkeakouluopiskelijoiden työllistyminen

Keskustelu luennon aikana on käynyt vilkkaana ja etukäteen suunniteltu kaksi tuntia eivät riitäkään. Kun kello on tasan kuusi, tri Cai ei ole vielä ehtinyt käsitellä kunnolla Kiinan korkeakoulutuksen haasteita. Jotta yleisö saisi jonkinlaisen käsityksen ongelmista, hän kiteyttää asian ytimekkäästi muutamalla lauseella.

- Kiinalaisen korkeakoulutuksen suurimpia haasteita ovat opiskelijoiden työllistyminen, korkeakouluopetuksen tason laskeminen, valtion tuen vähentyminen ja kiinalaisten nuorten epätasa-arvoinen asema korkeakoulutukseen hakiessa, tri Cai luettelee.

Suomalaista ajankohtaista korkeakoulukeskustelua seuranneiden korviin lista kuulostaa ainakin kolmen ensimmäisen asian kohdalla harvinaisen tutulta. Opetuksen laatu on Kiinassa saanut paljon kritiikkiä. Opettajien määrä ei ole kasvanut samassa suhteessa opiskelijoiden määrän kanssa. Yhtä opettajaa kohti on liikaa opiskelijoita. Korkeat lukukausimaksut, yliopistojen keskittyminen suuriin kaupunkeihin ja suhteiden ja vanhempien aseman merkitys työllistymisen kannalta ovat saaneet osakseen ankaraa arvostelua.

- Hallitus onkin käynnistämässä uutta korkeakoulu-uudistusta vielä tämän vuoden aikana. Kansalaisilla on tällä hetkellä mahdollisuus antaa palautetta hallituksen nettisivuilla, tri Cai sanoo.

Luennon jälkeen kysyn tri Cailta, kuinka hän työllistyi valmistumisensa jälkeen 1990-luvun alussa. Hän kertoo, että hän kuului niihin viimeisiin ikäluokkiin, joille valtio osoitti työpaikan. Hän sai ensimmäisen työpaikkansa omasta yliopistostaan. Konfutse-instituutin professori Cen nyökkäilee vieressä ja kertoo, että hänenkin ensimmäinen työpaikkansa oli yliopistossa. Ajat ovat siis viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana muuttuneet Kiinassa huomattavasti. Muutokset eivät varmasti jää tähän. Tri Cain luennosta päätellen Kiinan korkeakoulujärjestelmä tulee hakemaan muotoaan, uudistumaan ja kehittymään lähivuosina merkittävästi. Nähtäväksi jää mikä kehityksen suunta tulee olemaan.

Teksti: Leena Heimola/Konfutse-instituutti