Peking-oopperan vapaaehtoinen opetus alkoi kouluissa
Koululaiset suhtautuvat vaihtelevasti peking-oopperaan, jonka opetuksella pyritään edistämään perinteisiä kiinalaisia taiteita. Kiina ehdotti alkuvuonna peking-oopperan lisäämistä koulujen pakolliseen opetusohjelmaan, mutta joutui perääntymään aikeista musiikinharrastajien vastustuksen vuoksi. Peking-oopperaan kouluttamattomien opettajien epäillään tekevän enemmän hallaa kuin edistävän taidemuotoa.
Xiyin peruskoulu Beijingissä on yksi 200 kiinalaisesta koulusta, jotka osallistuvat vapaaehtoiseksi muutettuun ohjelmaan. Koulun kaikki oppilaat 6-12 -ikävuoden väliltä saavat opetusta peking-oopperasta. Jotkut koululaisista pitävät tunneista, mutta kaikki eivät ole vakuuttuneita vaativan taidemuodon opiskelun hyödyllisyydestä.
- Joskus kappale ja nuotit tekevät liikaa täyskäännöksiä. Ja liikkeet ovat myös hankalia, ne ikäänkuin työntävät jalkasi ylös, kertoi yhdensänvuotias koululainen Wang Kaiwei Reutersille.
- Kuka tahansa osaa laulaa, mutta kaikki eivät osaa laulaa peking-oopperaa. Ilman vuosien harjoittelua ja opetusta peking-oopperaa ei voi laulaa, 11-vuotias Zhang Shurui puolestaan sanoi.
Koulun rehtori Liu Bingjun pitää hyvänä hallituksen tavoitetta lisätä nuorten kiinnostusta Kiinan muinaiseen kulttuuriin ja perinteisiin.
- Olimme huolissaan siitä, että nuoret eivät pidä peking-oopperasta, ja että tämä taidemuoto hiipuu nykypolven jälkeen. Opetushallinnossa oli myös samanlaisia huolia, Liu sanoi.
Peking-ooppera eroaa selvästi länsimaalaisesta oopperasta. Sen tunnusmerkkejä ovat livertävä laulanta ja dramaattiset meikit sekä erikoiset asut ja liikkeet.
