Sami Sillanpää: Ulkomaankirjeenvaihtajana Kiinassa

Helsingin Sanomissa työskentelevä toimittaja Sami Sillanpää asui Kiinassa viiden ja puolen vuoden ajan seuraten idän jättiläisen vauhdikasta kehitystä ja tuoden sitä tutuksi suomalaisille lukijoille. Kiinan vuosien aikana Sami ehti syväluotaamaan maan kulttuuria, oppimaan kieltä ja tuottamaan kaikesta näkemästään ja kokemastaan lukuisia artikkeleita. Samin pakinoista koostettu Kiina-ilmiöitä – kirja valotti jo suomalaisille ihmeellistä ja kummallista arkea Kiinassa, mutta millaista oli olla toimittajana maassa, jolla on surullisen kuuluisa maine sananvapauden saralla?

Ulkomaankirjeenvaihtajalla ei ole useinkaan apunaan suurta toimistoa ja monia kollegoita vaan kirjeenvaihtaja on oikeastaan samalla niin päätoimittaja, toimittaja, valokuvaaja kuin sihteerikin. Millainen on sitten monitoimitoimittajan normipäivä?

-Yleensä heti ensimmäiseksi aamulla käyn läpi kaikki uutiset eli mitä otsikoita kiinalaisessa mediassa ja toisaalta, mitä kansainvälinen media uutisoi Kiinasta. Suurin osa jutuistani pohjautui kuitenkin omiin ideoihini ja kirjoitin asioista, joiden ajattelin kiinnostavan suomalaisia lukijoita. Se taas saattoi olla mitä tahansa aina kiinalaisesta arjesta yhteiskunnallisiin muutoksiin tai taloudelliseen kehitykseen. Suurin osa jutuista syntyi varmaankin asioista, joita näin ja pohdin kaduilla kulkiessani, ihmetellessäni, mistä tässä on oikein kysymys. Valitsin siis vain aiheen, aloin tutkia sitä ja sitten tein siitä artikkelin. Totta kai kirjoitin myös suoraviivaisia uutisjuttuja käytyäni lehdistötilaisuuksissa tai tavattuani hallinnon, liike-elämän tai järjestöjen edustajia. Saatoin myös haastatella ihmisiä, joita tapasin sattumalta. Se oli kaikkiaan hieno työ, rakastin tehdä sitä.

Alati muuttuvan Kiinan hektisessä ympäristössä työskentely tarkoitti myös pitkiä työpäiviä.

-Elämä oli hyvin arvaamatonta, koska mitä tahansa saattoi sattua milloin tahansa. Jos joku iso juttu tapahtui sunnuntai-illalla, minun piti työskennellä. Myös elämänrytmi Kiinassa on hyvin erilainen kuin Suomessa. Kiina muuttuu nopeasti ja yhteiskunta on hyvin dynaaminen ja hektinen, kun taas Suomessa on paljon rennompaa ja elämänrytmi on rauhallisempi. Nyt kun olen takaisin täällä tuntuu kuin olisin lomalla!

Kiinan kielimuuri

Kielimuuri oli yksi este ylitettäväksi, sillä erityisesti Kiinassa vain harva osaa englantia. Jos toimittaja joutuu jatkuvasti turvautumaan tulkkiin, jutuista tulee helposti persoonattomia ja kapea-alaisia puhumattakaan siitä, kuinka paljon käännöksessä hukkuu - tahallisesti tai tahattomasti. Monet ulkomaalaiset pysyttelevät myös visusti omissa ekspat-piireissään, jolloin kielitaito ja kulttuurintuntemus jäävät väkisin puutteellisiksi.

-Riippuu tietenkin paljon toimittajasta, puhuuko kiinaa vai ei. Alussa en osannut puhua kiinaa oikeastaan ollenkaan ja silloin oli tietenkin hankalampaa tulla toimeen paikallisten kanssa. Kiinan taitoni ei ole vieläkään täydellinen, mutta voin jo käydä arkisia keskusteluja kiinaksi ja mitä kauemmin olin asunut Beijingissä, sitä helpommaksi kommunikaatio paikallisten kanssa tietenkin tuli. Se oli todella palkitsevaa. Itse asiassa on surullista, että monet ulkomaalaiset – eivät vain toimittajat – pysyttelevät omissa piireissään asuessaan Kiinassa, eivätkä he oikeastaan saa tilaisuuksia olla tekemisissä paikallisten kanssa niin paljon kuin he haluaisivat tai olisi hyödyllistä heille.

Samikin haki joskus niin sanotusti vertaistukea komealta kalskahtavalta Foreign Correspondence Clubilta eli Ulkomaankirjeenvaihtajien klubilta, mutta silti hänen mielestään parasta viikossa oli aina hengailu kiinalaisten ystävien kanssa.

Toimittajan työn haasteet Kiinassa

Kiina on tunnettu mediasensuuristaan, joten vaikka juttuja löytyy kerrottavaksi lähes joka kadunkulmasta, ei tiedon saanti ole välttämättä lainkaan helppoa taikka yksinkertaista. Kaikkea media sensuroidaan, mutta viime vuosina hallinto on keskittynyt aivan erityisesti internetiin.

-Kiinan nettipoliisi on estänyt pääsyn monille sivustoille, joten saadakseni tietoa noilta sivuilta, minun täytyy käyttää VPN-yhteyttä, joka on eräänlainen suojattu protokolla. Yhdistin siis ensiksi serverille Suomeen, jonka kautta pääsin selailemaan mitä sivuja tahansa. Olihan se monimutkaista ja jonkinlaista ”ahdistelua” hallinnon taholta. Totta kai oli myös paikkoja, joista en voinut muodostaa suojattua yhteyttä ja sensuuri rajoitti toimiani, kuten kaikkia kiinalaisia.

Netti ei ole ainoa, jota rajoitetaan, vaan myös toimittajin työtä säädellään ja valvotaan Kiinassa monin eri tavoin. Ennen Beijingin olympialaisia viranomaiset kuitenkin lupailivat lisää vapauksia medialle ja erityisesti ulkomaalaisille toimittajille. Toteutuivatko lupaukset käytännössä?

-Hallinto kyllä otti muutamia positiivisia askeleita ulkomaalaisten toimittajien mediavapauden suhteen. Kaiken kaikkiaan tilanne on kuitenkin vieläkin ongelmallinen ja olen sitä mieltä, ettei median vapaus ole vielä Kiinassa sillä tasolla kuin sen pitäisi olla. Se ei täytä kansainvälisiä standardeja. Joka tapauksessa lähestyttäessä olympialaisia hallinto helpotti säädöksiä koskien ulkomaalaisten toimittajien työtä, ja se salli myös toimittajille vapaamman liikkuvuuden. Aiemminhan meidän täytyi anoa lupaa, jos halusimme lähteä Beijingistä tai Shanghaista. Jos halusin lähteä juttumatkalle esimerkiksi Henaniin tai Sichuaniin, minun täytyi anoa lupaa paikallishallinnolta. Se oli aina monimutkaista ja hidasta. Jos aiheeni oli kaiken lisäksi tulenarka tai se ei muuten miellyttänyt viranomaisia, he kieltäytyivät täysin auttamasta minua.

Mitä tapahtui maanviljelijä Wangille?

Mutta mitä tapahtui maanviljelijä Wangille tai tehdastyöläinen Liulle sen jälkeen kun olin tavannut heidät?

- Sami Sillanpää

Sami oli työnsä takia myös useita kertoja pidätettynä. Hän ei kuitenkaan pelännyt oman turvallisuutensa vaan haastattelemiensa ihmisten puolesta.

-Jouduin moniin inhottaviin tilanteisiin ollessani tekemisissä kiinalaisviranomaisten kanssa, mutten kuitenkaan tuntenut, että minua olisi uhkailtu fyysisesti, en ollut huolissani oman turvallisuuteni puolesta. Pelkäsin kuitenkin niiden ihmisten puolesta, joita olin tavannut tai joita olin haastatellut, sillä heitä ei suojellut mikään tai kukaan. Minulla länsimaalaisena toimittajana oli paljon parempi asema. Mutta mitä tapahtui maanviljelijä Wangille, tehdastyöläinen Liulle tai kelle tahansa sen jälkeen kun olin tavannut heidät...Ei ollut mitään keinoa suojella näitä ihmisiä, jos he olivat sanoneet jotain, mikä suututti paikallisviranomaiset. He saattoivat joutua vakavaan pulaan.

Sami kertoi, että aikoinaan viranomaisilla oli myös tapana kutsua ulkomaalaisia toimittajia ripitettäväksi, kun jokin juttu ei ollut sopinut heidän pirtaansa. Nykyisin käytännöstä on kuitenkin luovuttu lähes kokonaan. Samin mukaan se kuvastaa omalta osaltaan sitä, kuinka Kiinan mediaympäristö on pikku hiljaa muuttumassa kohti avoimempaa suuntaa.

Se tärkein juttu

Sami joutui siis kohtaamaan Kiinassa paljon haasteita aina internetsensuurista työtä rajoittaviin säädöksiin, eikä viranomaisiltakaan herunut turhan usein kiitosta. Sen sijaan suomalaislukijat huomasivat Samin kynänjäljen, ja jotkut hänen artikkeleistaan saivat jopa kansainvälistä huomiota.

-Yksi juttu sai paljon huomiota Suomessa ja muuallakin. Kirjoitin kiinalaisesta toisinajattelijasta ja aktivistista Hu Jiasta. Työskentelin hänen tarinansa kanssa kanssa pitkään, yli vuoden, seuraten hänen jokapäiväistä elämäänsä sen jälkeen kun hänet laitettiin kotiarestiin ja poliisi alkoi tarkkailla häntä. Hallinto ahdisteli häntä ja myös hänen perhettään. Seurasin hänen elämäänsä läheltä ja kirjoitin siitä pitkän artikkelin. Olin ylpeä jutusta, koska sen tekeminen ei ollut helppoa. Koska juttuni oli niin yksityiskohtainen, se antoi uutta tietoa siitä, kuinka poliittisia toisinajattelijoita kohdellaan Kiinassa. Bonnier Publications nimitti myöhemmin artikkelini vuoden jutuksi. Se myös käännettiin muille kielille ja muutamat ulkomaiset lehdet kuten The Guardian Englannissa julkaisivat sen. Se on luultavasti se juttu, joka jää parhaiten mieleeni Kiinan-ajaltani.

Median eri roolit Kiinassa ja länsimaissa

Mikä meidän mielestämme on syväluotaavaa tutkivaa journalismia, on kiinalaisten mielestä usein heihin kohdistettua aiheetonta ja epäoikeutettua kritiikkiä. Kiinalaiset eivät luota omaan mediaansa mutta länsimaiseen vielä vähemmän – mikä saattaakin tulla monelle länsimaalaiselle yllätyksenä.

-Luulen, että yleinen käsitys kiinalaisten keskuudessa on se, että länsimainen media suhtautuu negatiivisesti Kiinaa kohtaan, on puolueellinen eikä kuvaa Kiinaa oikealla tavalla. Jotkut ihmiset suorastaan vihaavat länsimaista mediaa, ja kun esimerkiksi Tiibetissä puhkesi levottomuuksia viime vuonna kiinalaiset olivat tyytymättömiä sen suhteen, kuinka länsimainen media uutisoi tapahtumista. Luulen, että kiinalaiset usein unohtavat, että länsimainen media ei ole kriittinen ainoastaan Kiinaa kohtaan. Olen töissä suomalaisessa sanomalehdessä ja olemme kriittisiä sekä suomalaisen yhteiskunnan ongelmia että hallitusta kohtaan, eikä se silti tarkoita vihaisimme Suomea. Sama koskee Kiinaa; se että olemme kriittisiä Kiinan hallitusta kohtaan ei tarkoita, että vihaisimme Kiinaa tai kiinalaisia. Medialla on Kiinassa eri rooli ja lähestymistapa kuin meillä.

Lopuksi täytyy vielä kysyä, että onko toimittajan ammatti mediaseksikäs myös kiinalaisten mielestä kaikista epäluuloista ja ongelmista huolimatta?

-Luulen, että seksikkyys yhdistetään mediaan myös Kiinassa. Monet nuoret haluavat tulla toimittajiksi tai sitten he haluavat työskennellä televisiossa ja tulla tv-tähdiksi. Taustalla piilee myös epäilys ammattia kohtaan, sillä monet ovat tietoisia siitä, että uutisjournalismi ei ole Kiinassa täysin vapaa ja että se liittyy läheisesti viralliseen propagandaan. Korruptio on iso ongelma Kiinassa ja se on ongelma myös media-alalla, mikä saa ihmiset entistä epäilevimmiksi median suhteen. He tietävät, että jotkut jutut on tehty vain rahan takia tai että toimittajat ovat saattaneet ottaa vastaan rahaa ja lahjuksia. Mutta uskon silti, että yleisesti ihmiset kuitenkin ihailevat mediatyöläisiä ja ajatellaan, että työskenteleminen media-alalla on jotenkin hienoa ja että se tuo kuuluisuutta, mikä kiehtoo yhtä lailla kiinalaisia kuin länsimaalaisia.

---

Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 19.10.2009.