A/H1N1: Näkymätön vihollinen huolettaa Kiinassakin

A/H1N1: Näkymätön vihollinen huolettaa Kiinassakin

Kiinassa on jo rokotettu neljä miljoonaa ihmistä sikainfluenssan varalta.
Jaa artikkeli:

Talven lähestyessä Kiinassa on tehostettu toimia sikainfluenssan leviämisen estämiseksi. Aiemmin Kiina yritti estää H1N1-viruksen saapumisen maahan tiukoilla varotoimilla. Nyt painopiste siirtynyt taudin leviämisen estämiseen ja jo sairastuneiden auttamiseen.

Kiinan terveysviranomaiset vakuuttivat tällä viikolla, että maa on varautunut hyvin sikainfluenssan aiheuttamaan valtavaan haasteeseen, kertoo China Daily. Tässä taistelussa Kiinankin ykkösaseena on lääkeruisku: maan lääkevalmistajat ovat tähän mennessä tuottaneet 33 miljoonaa annosta sikainfluenssarokotetta ja lisää on luvassa, kirjoittaa AFP.

Keskiviikkoon mennessä sikainfluenssa oli Kiinassa vaatinut seitsemän ihmisen hengen, kirjoittaa CRI. Tästä huolimatta yli 54 prosenttia kiinalaisista aikoo jättää rokotteen ottamatta sen turvallisuuteen liittyvien huolien vuoksi, kertoo China.org.cn hiljattain tehdyn kyselyn tuloksista. Maailman terveysjärjestö totesi Kiinassa kehitetyn rokotteen täysin turvalliseksi, yrittäen siten kannustaa kiinalaisia rokotuksiin, kertoo China Daily muiden muassa. Monet ovatkin olleet kuulolla, sillä CRI:n mukaan yli neljä miljoonaa kiinalaista on jo saanut rokotteen H1N1-virusta vastaan.

Pääseekö Kiina rokotuskampanjansa avulla voitolle taistelussa näkymätöntä vihollista vastaan?