Asem-kokous Beijingissä - kohti rahoitusjärjestelmän uudistamista?

Asem-kokous Beijingissä - kohti rahoitusjärjestelmän uudistamista?

Pääministeri Wen Jiabao Asem-kokouksessa Beijingissä.
Jaa artikkeli:

Seitsemäs Aasian ja Euroopan maiden välinen kokous pidettiin Beijingissä viime viikonloppuna. Kansainvälinen rahoituskriisi oli odotetusti Asem-kokouksen asialistan kärjessä. Kun valtiot ympäri maailman yrittävät suojautua luottokriisin vaikutuksilta, odotettiin Asem-kokouksesta alkua kansainvälisen rahoitusjärjestelmän uudistamiselle.

Kiinalla on laajoine valuuttavarantoineen mahdollisuus nousta ratkaisevaan asemaan kriisin hoitamisessa. Pääministeri Wen Jiabao on vaatinut kansainvälisen rahoitusjärjestelmän uudistamista, China Daily kertoo. Vaikka Kiinan odotetaan pärjäävän muita paremmin, Wen tunnusti rahoituskriisin vaikutusten ulottuvan maahan, AP kertoo.

Reutersin mukaan Kiinan johtajat käyvät keskustelua pääasiassa siitä, miten rajoittaa riskejä, jotka juontuvat maan sidonnaisuudesta Yhdysvaltain dollariin. Philip Bowring kirjoittaa International Herald Tribunessa, että lyhyellä aikavälillä Kiina voi parhaiten ylläpitää maailmantalouden kasvua lisäämällä kotimaista kysyntää.

Asem-kokoukseen osallistuneiden valtioiden johtajat julkaisivat rahoituskriisiä koskevan päätöslauselman, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Xinhuan verkkosivuilla. Asia Timesin mukaan Aasian ja Euroopan johtajat eivät tuoneet esille yksityiskohtaisia ehdotuksia rahoistusjärjestelmän uudistamiseksi. Nähtäväksi jää, otettiinko Beijingissä ensiaskeleet kohti uutta kansainvälistä rahoitusjärjestelmää.