Erittäin salainen

Erittäin salainen

Neljää Rio Tinton johtoportaan jäsentä syytetään Kiinassa teollisuusvakoilusta.
Jaa artikkeli:

Heinäkuun 5. päivänä, Shanghain turvallisuusviranomaiset kertoivat pidättäneensä neljä englantilaisaustralialaisen Rio Tinton työtekijää teollisuusvakoilusta ja valtion salaisuuksien varastamisesta. Koska pidätykset tulivat vain viikkoja sen jälkeen kun Rio Tinton ja kiinalaisen Chinalcon neuvottelut 13.5 miljardin euron arvoisesta yhteistyösopimuksesta kariutuivat, mediassa on herännyt kysymys liittyikö pidätyksiin kostoajatus.

Useiden asiantuntijoiden mukaan pidätysten taustalla saattaa olla kauna, Time.com kirjoittaa. Artikkelin mukaan maan valtiosalaisuuksiin liittyvien säädösten ulottaminen pätemään myös länsimaisiin yhteistyökumppaneihin voi pitkässä juoksussa kostautua Kiinalle diplomaattisuhteiden rapautumisena.

Kiinan kanta on, että kyseisessä tapauksessa sillä on tarpeeksi todisteita syytettyjä vastaan. Maan ulkoministeriön puhemies Qin Gang sanoo, että Rio Tinton työntekijöiden toimet ovat aiheuttaneet merkittävää haittaa Kiinalle sekä taloudellisessa että turvallisuus mielessä, China.org.cn sanoo. Rio Tinton työntekijöitä syytetään kiinalaisen metallifirman työntekijöiden lahjomisesta tarkoituksenaan paljastaa Kiinan neuvotteluaseet. CCTV:n raportin mukaan kyseiset toimet olisi luokiteltu laittomiksi myös Australian lainsäädännön mukaan.

Viimeisimpien uutistietojen mukaan Kiina on kuitenkin joutunut myös itse samanlaisten syytösten kohteeksi. BBC:n mukaan kiinalaissyntyistä entistä Boeingin työntekijää syytetään nyt Yhdysvalloissa avaruusteknologiaan liittyvien salaisuuksien välittämisestä Kiinaan yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Kiinalaisagenttien suorittama teollisuusvakoilu maksaa myös saksalaisille yrityksille miljardeja euroja vuosittain, Guardian kirjoittaa. Tuleeko valtiosalaisuuksien varastamiseen liittyvistä syytöksistä pian oleellinen osa kansainvälisiä kauppasuhteita?