Globaali rahoituskriisi: pitäisikö Kiinan ottaa johtoasema?
Maailman talouksissa mietitään nyt kuumeisesti, miten Yhdysvaltain viimeaikainen rahoituskriisi vaikuttaa niihin. Kiina on yksi Yhdysvaltain suurimmista kauppakumppaneista. Miten haitallisesti sen talous kärsii finanssikriisistä? Onko Kiinalle etua kriisissä auttamisesta?
Tianjinissa pidetty Maailman talousfoorumin kokous päättyi viime viikolla. Avauspuheenvuoron kokouksessa pitänyt pääministeri Wen Jiabao ilmaisu toiveikkuutensa Kiinan talouden näkymiin, kirjoittaa CRI Nordic. Kiinan pankkisäätelykomission puheenjohtaja Liu Mingkang sanoi, että vaikka Kiinan talouden kasvu hidastuu 9 tai 9,5 prosenttiin tänä vuonna, on kasvun hidastuminen "siunaus", CCTV kertoo.
AP:n mukaan Liu arvosteli Yhdysvaltain lainakäytäntöjä, asettaen vastakohdaksi Kiinan harkitsevan lähestymistavan maan oman kiinteistömarkkinoiden korkeasuhdanteen aikana. Kasvua ja inflaatiota tasapainottamalla Kiina on onnistunut estämään taloutensa ylikuumenemisen, L'express sanoo. Kiinan menestys on puolestaan johtanut vaatimuksiin, että sen on otettava johtava asema finanssikriisin ratkaisussa.
AFP:n uutisessa meksikolainen miljardööri Carlos Slim kutsui Kiinaa "tärkeimmäksi maaksi, joka voi vastuullisesti auttaa" rahoituskriisissä. Hyvä kannustin ratkaisun löytämiseksi meneillään olevaan kriisiin on se, että Kiinalla on paljon pelissä Yhdysvaltain taloudessa - The Agen mukaan Kiinalla on 720 miljardin euron arvosta Yhdysvaltain valtiovarainministeriön joukkovelkakirjoja.
Professori Shujie Yao Nottinghamin yliopistosta sanoo, että finanssikriisi voitaisiin Kiinassa nähdä "valtavana pitkän aikanvälin sijoitusmahdollisuutena". Yaon mukaan Kiina voisi yhdessä muiden maailman keskuspankkien kanssa auttaa markkinoiden vakauttamisessa. Pitäisikö Kiinan ottaa aktiivisempi rooli finanssikriisin ratkaisussa?

