Japani ja Kiina ratkaisuja etsimässä
Japanin pääministeri Taro Aso saapui tällä viikolla Beijingiin ensimmäiselle viralliselle vierailulleen sen jälkeen kun hänestä tuli pääministeri viime vuoden syyskuussa. Viime aikaiset haasteet, kuten maailmanlaajuinen talouskriisi sekä sikainfluenssan leviäminen ovat tehneet näiden kahden vanhan kilpailijan välisestä yhteistyöstä elintärkeää. Tästä syystä molemmat pyrkivät nyt parhaansa mukaan unohtamaan menneet ja löytämään ratkaisuja näihin kriittisiin ongelmiin.
Maiden väliset suhteet joutuivat taas koetukselle viime viikolla kun Aso vei uhrilahjan, puun taimen, kiisteltyyn Yasukuni-temppeliin, jota pidetään Japanin sotamenneisyyden symbolina. Aiempina vuosina, Japanin entisen pääministeri Junichiro Koizumin useat vierailut temppelissä olivat pysyvä suuttumuksen aihe. Nykyisen tilanteen huomioon ottaen, menneiden kiistojen ei kuitenkaan tulisi nyt antaa syöstä suhteita raiteiltaan, Japanin politiikan asiantuntija Liu Jiangyong kertoi China Dailylle.
Tapaamisessaan Kiinan pääministeri Wen Jiabaon kanssa molemmat osapuolet vakuuttivat haluaan toimia yhdessä maiden välisen kaupanteon ja investointien vakauttamiseksi sekä energia- ja ympäristöyhteistyön lisäämiseksi, CRI Nordic raportoi. Tapaamisen merkittävimpiin anteihin lukeutui myös Ason ehdotus Kiinan ja Japanin välisestä vapaakauppasopimuksesta, Bloomberg kirjoittaa.
Ministerit keskustelivat myös Pohjois-Korean viime aikaista uhkauksesta järjestää toinen ydinasekoe ja Japani lupasi työskennellä tiiviisti Kiinan kanssa Korean niemimaan ydinaseettomuuteen tähtäävien keskusteluiden jatkamisesta, China Daily kirjoittaa. Samaan aikaan, maat sopivat myös yhteistyöstä sikainfluenssan torjumiseksi, Japan Times kirjoittaa muiden muassa.
Auttaako yhteistyö maailmanlaajuisten haasteiden edessä Kiinaa ja Japania unohtamaan vanhat riidan aiheensa?

