Juna tuo juaneja – Tiibet muutoksessa
Qinghai-Tiibet rautatieyhteyden avaamisen jälkeen Tiibetin autonominen alue siirtyi kokonaan uuteen aikakauteen. Kansantuote kasvaa mutta miten käy kulttuuriperinnön?
Qinghai-Tiibet-rautatie rakennettiin vauhdittamaan kaupankäyntiä Tiibetin ja muun Kiinan välillä. Rautatie vihittiin käyttöön juhlallisin menoin viime vuoden heinäkuun 1. päivänä, ja sillä hetkellä tämä Kiinan kaakkoisosassa sijaitseva autonominen alue siirtyi kokonaan uuteen aikakauteen. Kuinka Tiibet pärjää lisääntyvien ulkopuolelta tulevien vaikutteiden keskellä, ja miten se on valmis vastaamaan siihen uhkaan, minkä ulkopuoliset tekijät aiheuttavat alueen kulttuuriperimälle ja luonnolle?
Kiinalainen media on täyttynyt raporteista, joissa todistetaan Tiibetin talouden lähteneen huimaan kasvuun rautatieyhteyden avautumisen myötä. CRI Nordic kirjoittaa, että Tiibetin viime vuoden 13,2 prosentin kansantuotteen kasvu osoittaa sen elävän parasta kehitysvaihettaan. MSNBC:n mukaan rautatieyhteys on leikannut kuljetuskustannuksia kolmanneksella ja junien kyydissä Lhasaan odotetaan saapuvan tuhansia uusia matkailijoita pävittäin. CRI Nordic kirjoittaa myös, että Tiibetin hallintoviranomaiset tukevat alueen vähävaraisia kansalaisia erityisavustuksin. Shanghai Dailyn artikkelissa todetaan Tiibetin yhteiskunnallisen vakauden ja kestävän taloudellisen kehityksen edistäneen väestönkasvua alueella.
Ulkopuolelta tulevien vaikutteiden odotetaan ajan mittaan vahingoittavan tiibetiläistä kulttuuriperintöä. Xinhuan raportti koittaa hälventää tätä pelkoa toteamalla, että maan keskushallinto on lisännyt määrärahoja Tiibetin kulttuurihistoriallisten kohteiden suojelemiseksi. The Philadelphia Inquirer ja BBC kirjoittavat, että kriitikoiden mielestä Kiinan hallituksen investoinnit ja kehityshankkeet autonomisella alueella tähtäävät ainostaan tiukemman poliittisen kontrollin vahvistamiseen Tiibetissä.

