Kiina kiistää olevansa maailman suurin energiankuluttaja
Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) tällä viikolla julkaisemien lukujen mukaan Kiina on maailman suurin energiankuluttaja ohittaen ensi kertaa Yhdysvallat. Kiinan kansallinen energiahallinto (NEA) kutsui IEA:n tietoja ”epäluotettaviksi” mutta myönsi, että tietoja voidaan käyttää ”viitteenä”, Global Times kirjoittaa. Aiemmin New York Times kirjoitti, että Kiinan kasvava energiantarve on herättänyt pelkoja sen katastrofaalisista vaikutuksista maapallon ilmastolle, mikä myös tiivistää amerikkalaisten suhtautumisen kyseiseen uutisen.
CRI:llä julkaistu Xinhuan artikkeli toi jälleen esiin sen, kuinka Kiinan olisi löydettävä tasapaino maan talouskasvun ja ympäristönsuojelun välille. Keskustelu aiheesta on noussut viime aikoina esille yhä useammin, ja sitä on myös käsitellyt yksi Britannian johtavista parlamentaarikoista tällä viikolla julkaistussa kirjassaan. Tim Yeon mukaan Kiina investoi nyt hurjasti niin sanottuun puhtaaseen teknologiaan, mihin jatkuva talouskasvu antaa mahdollisuuden. Yeon mukaan tämä laittaa Kiinan erittäin hyvään asemaan 2020-luvulla, jolloin se voi ohittaa Britanniankin.
Christian Science Monitor-lehti haastatteli IEA:n pääekonomia Fatih Birolaa, joka ehdotti viittä eri tapaa, millä Kiina pystyisi leikkaamaan energiankulutustaan. Keinoihin kuului muun muassa massiivinen ydinvoiman lisärakennus sekä fossiilisille polttoaineille annettavien tukien leikkaaminen. Economist-lehti puolestaan kertoi, että Kiinan toive padota Mekong, Salween ja Yangtse -joet on aiheuttanut tyrmistystä naapurimaissa, mutta Kiinan projektit voisivat itse asiassa helpottaa alajuoksujen patoprojekteja, varsinkin jos kiinalaisyritykset osallistuvat rakennushankkeisiin.
Kiinan erityisosaaminen energiasektorilla tuli hyvin esiin Pakistanin presidentin Asif Ali Zardarin hiljattaisella Kiinan-vierailulla, jonka aikana Zardar pyysi kiinalaisfirmoja investoimaan Pakistanin energiasektorille. Kiinan energiannälkäisten kuluttajien asema onkin tulossa maailmanlaajuisesti yhä tärkeämmäksi, mikä saattaa jonakin päivänä johtaa myös siihen, että Kiinaa tulee johtavaan asemaan aivan uudella sektorilla energia-asioissa.

