Kiina maksaa kovaa hintaa taloudellisesta noususta
Varsin huolettavien väkivaltaisten hyökkäysten sarja viattomia ihmisiä ja etenkin lapsia kohtaan on saanut aikaan paniikin Kiinassa. Analyytikoiden mukaan tapaukset ovat seurausta asioista, jotka ovat menneet vikaan, kun Kiina on kulkenut sokeasti kohti taloudellista nousua. Osoittautuuko valtion hengenvaarallinen kasvu liian suureksi palaksi toisille?
Ensimmäinen kuolettavien hyökkäysten sarjassa tapahtui Fujianissa maaliskuussa. Hyökkääjä teloitettiin kahdeksan lapsen hengen vaatineesta hyökkäyksestä. Paljon julkisuutta saanut tapaturma sai monet kopioimaan sitä ympäri Kiinaa. Toukokuun 19. päivään mennessä vastaavia tapauksia oli ilmennyt viisi ja ne olivat vaatineet 18 kuolonuhria ja noin 80 loukkaantunutta.
AFP:n raportissa kerrottiin, että asiantuntijoiden mielestä huolestuttava suuntaus on seurausta Kiinan pitkäaikaisesta välinpitämättömyydestä mielenterveysongelmia kohtaan, jotka johtuvat valtion nopeasta sosiaalisesta muutoksesta. Samaa toisti AP:n artikkeli, jonka mukaan hyökkäykset osoittavat epäonnistumista mielisairauden diagnosoimisessa ja hoidossa ihmisillä, jotka kokevat joutuneensa Kiinan nopeasti muuttuneen yhteiskunnan uhreiksi.
Kouluhyökkäykset ovat olleet etenkin kiinalaisten vanhempien suuri huoli. Vancouver Sun huomauttaa, että useimmille vanhemmille on sallittu vain yksi lapsi maan väestönkasvua hillitsevän politiikan vuoksi.
Mikä tekee näistä Fujianin tapausta seuranneista tapahtumista vieläkin huolestuttavampia on se, että tekijät ovat kopioineet ensimmäistä tekijää. Asiantuntijoiden mukaan kopiointi on osoitus halusta järkyttää kansaa teoilla. Kiinan poliisi ja koulut ympäri maan ovat kiristäneet turvallisuutta pyrkimyksenä estää vastaavat tapaukset, uutisoi China Daily muiden joukossa. People's Dailyn nettisivuilla julkaistun tiedon mukaan hyökkäysten sarjassa toisen hyökkäyksen tehnyt teloitettiin tällä viikolla. Hyökkäyksessä, mikä tehtiin lastentarhaan Taixingin kaupungissa, loukkaantui 29 lasta ja kolme aikuista.

