Kiinan autoteollisuus painaa kaasua
Samaan aikaan kun Kööpenhaminaan kokoonnuttiin puimaan ilmastonmuutosta, julkaisi Kiina viimeisimmät autojen tuotanto- ja myyntiluvut. Arvioiden mukaan Kiinassa myydään tänä vuonna peräti 13,4 miljoonaa uutta ajoneuvoa.
Kiinan autotuotanto ja – myynti lähes kaksinkertaistuivat marraskuussa viime vuoteen verrattuna. Xinhuan mukaan Kiinassa tuotettiin uusia ajoneuvoja viime kuussa 1,39 miljoonaa kappaletta ja myytiin 1,34 miljoonaa kappaletta. Tammi-marraskuussa Kiinassa myytiin kaikkiaan 12,2 miljoonaan ajoneuvoa.
Kiina ohitti tammikuussa ensi kertaa Yhdysvallat maailman suurimpana automarkkinana. Autokauppa on kasvanut valtion elvytystoimien tukemana, kirjoittaa AFP.
BBC ennustaa, että Kiinan automyynti kasvaa myös ensi vuonna. Myynnin kasvu kuitenkin hidastuu, kun nykyiset ostokannustimet - kuten veronalennukset pienimoottorisille autoille – lopetetaan. Bloomberg varoittaa, että näköpiirissä siintävät myös autoteollisuuden ylikapasiteetti ja alhaisemmat voitot.
Vaikka autojen myyntiluvut ovat rohkaisevia talouden kannalta, herättävät ne huolta kestävän kehityksen näkökulmasta.

