Kiinan kuivuusalueilla toivotaan sadetta

Kiinan kuivuusalueilla toivotaan sadetta

Kuivuus uhkaa talven vehnäsatoa Kiinassa.
Jaa artikkeli:

Kiinan pohjois- ja keskiosia koettelee kuivuus, joka uhkaa merkittäviä vehnän tuotantoalueita kuten Henanin maakuntaa. Kuivuudella voi olla laajoja seurauksia eikä sen ajoitus voisi olla huonompi. Heikon sadon myötä nouseva viljan hinta voi muodostua lisähaasteeksi talouskriisistä jo kärsiville tavallisille kiinalaisille.

Sateiden vähyys aiheuttaa vuodesta toiseen ongelmia erityisesti Kiinan pohjoisosissa. Viime marraskuussa alkaneen kuivuuden päättymisestä ei ole merkkejä. CRI Nordicin haastatteleman meteorologin mukaan tänä talvena maan pohjoisosissa on satanut normaalia vähemmän. Tämänhetkistä kuivuutta pidetään sen pitkään jatkuneen ankaruuden vuoksi harvinaisena jopa Kiinassa.

Vesi- ja lumisateen uupuessa talven vehnäsato on hiljalleen kuihtumassa. Xinhuan mukaan yli 40 prosenttia Kiinan koko viljelymaasta on kärsinyt kuivuudesta, mikä uhkaa miljoonien kiinalaisten ruoansaantia. Bloombergin uutinen siitä, että kuivuus saattaa kestää pitkälle maaliskuuhun, ei tuo lohtua näköpiiriin.

Keltaisesta joesta on johdettu vettä kuivuudesta kärsiville aluille osana hätätoimia, kertoo China.org.cn. Reutersin mukaan pilviin on ammuttu kemikaaleja keinotekoisen sateen luomiseksi, minkä tuloksena joillekin alueille on saatu vettä ensi kertaa kuukausiin.

Kuivuus on nostanut esille tarpeen muuttaa nykyisiä käytäntöjä. CRI Nordicin erikoisraportissa vedotaan vettä säästäväisemmin käyttävän maanviljelyn puolesta, sillä maanviljelijät ja virkamiehet ovat todenneet sään epäluotettavaksi ystäväksi. Kiinassa ymmärretään myös yhä laajemmin, että kehityksellä on hintansa.