Kiinan vaikea taistelu aidsia vastaan

Kiinan vaikea taistelu aidsia vastaan

Maailman aids-päivää vietettiin 1. joulukuuta.
Jaa artikkeli:

Maailman aids-päivää vietettiin joulukuun 1. päivänä. Tiedotusvälineet eri puolilla maailmaa kertoivat edistysaskelista hiv:n ja aidsin ehkäisemisessä. Kiinassa hiv-tapaukset ovat viimeisten tutkimusten mukaan kasvussa ja laajoista valistuskampanjoista huolimatta aidsiin sairastuneiden syrjintä on edelleen yleistä.

Aids on Kiinassa aikaisempaa yleisemmin homoseksuaalisten miesten tauti. Kysely 18 000 homoseksuaaliselle miehelle 61 kiinalaiskaupungissa paljasti, että aids-tapausten määrä on heidän keskuudessaan kasvanut viisi prosenttia vain kolmen vuoden aikana, kertoo PinkNews. MSNBC:n mukaan kyselytulos vahvistaa käsitystä, että tietyt ryhmät ja alueet Kiinassa ovat muita alttiimpia aidsiin sairastumisen suhteen.

PinkNewsin mukaan aids leviää Kiinassa pääasiassa seksin välityksellä. Vaikka aidsista ja hiv:stä on viime vuosina keskusteltu avoimemmin, on vaivautuneisuus seksin suhteen edelleen este suoralle keskustelulle, kirjoittaa Reuters. Samaan aikaan ihmisillä on CRI:n mukaan edelleen syvälle juurtuneita harhakäsityksiä hi-viruksen leviämisestä.

Kiinan presidentti Hu Jintao vaati maailman aids-päivänä lisää toimia aidsin ehkäisemistä koskevan tietoisuuden nostamiseksi ja tautiin sairastuneiden auttamiseksi, kertoo China Daily. Tautia vastaan on tähän mennessä taisteltu esimerkiksi ohjelmalla, joka tarjoaa ilmaisen aids/hiv-sylkitestin Beijingin asukkaille, kirjoittaa Times of India. CRI Nordic kertoo Kiinan osallistuneen aktiivisesti aidsin vastaiseen taisteluun myös ulkomailla, erityisesti Afrikan maissa.

Kiinan yrityksistä huolimatta monet aids-aktivistit ovat skeptisiä maan mahdollisuuksiin onnistua syrjinnän ja aidsin leviämisen estämisessä, sillä heidän mukaan tietoa taudista on levitettävä laajemmin ja paremmin, kirjoittaa AP. Kiinan terveysministeriön tilastot osoittavat 264 000 kiinalaisen sairastuneen aidsiin tai kantavan hi-virusta. Ministeriön, YK:n aids-ohjelman (UNAIDS) ja Maailman terveysjärjestön (WHO) yhteisarvion mukaan todellinen luku on lähempänä 700 000:ta, kertoo Xinhua. Saako Kiina välitettyä kansalaisilleen viestin, että avoimuus on edellytys aidsin leviämisen estämiselle?