Kohti Kiinan kansallispäivää

Kohti Kiinan kansallispäivää

Beijingissä tullaan näkemään 1. lokakuuta mm. suurin sotilaspraati kymmeneen vuoteen.
Jaa artikkeli:

Vain vähän alle viikon päästä Kiina juhlii tärkeää etappia eli kansantasavallan perustamisen 60-vuotispäivää. Kiinan kansantasavalta perustettiin myrskyisien vuosikymmenien jälkeen tarkalleen 1. lokakuuta 1949. Kuinka pääkaupunki Beijing valmistautuu suureen juhlapäivään?

Kiina kansantasavalta on käynyt läpi lukemattomia myllerryksiä viimeisen kuuden vuosikymmenen aikana. Time.com on koonnut kattavan artikkelin, jossa käydään läpi kansantasavallan saavutuksia ja epäonnistumisia. Times of India on koonnut samantyyppisen artikkelin, jossa seurataan Kiinan kehitystä aina “menetetyistä vuosikymmenistä” kolmeen viimeisimpään vuosikymmeneen, jona aikana kansantasavalta alkoi ottaa paikkansa maailmanvaltojen joukossa.

Kiinalainen media on puolestaan keskittynyt yksityiskohtaisesti kansallispäivän juhlavalmisteluihin. Lukuisista valmisteluita käsittelevistä artikkeleista saa hyvän kuvan, kuinka valtavasta projektista oikein on kysymys. Esimerkiksi Kansan päivälehti käsitteli jutussaan sotilasparaatiin osallistuvia ensimmäisiä naispilotteja kun taas China.org.cn kertoo ulkomaalaisista, joita on kutsuttu juhlallisuuksiin.

Juhlahumusta huolimatta turvallisuuskysymykset pysyvät kiinalaisviranomaisten pääasiallisena huolenaiheena. Beijingin olympialaisia varten kehitetty terrorismin vastainen toimintamalli otetaankin käyttöön nyt myös kansallispäivän ajaksi, CRI kirjoittaa. CNN:n mukaan viranomaiset ovat järjestäneet mittavan turvallisuusoperaation Beijingiin varmistaakseen juhlallisuuksien sujumisen häiriöttä.

Maailman katseet kohdistuvat siis ensi viikolla jälleen kerran Beijingiin.