Kohti Shanghai Expoa

Kohti Shanghai Expoa

Shanghai Expo 2010 maskotti Haibao.
Jaa artikkeli:

Vain kaksi vuotta olympialaisten jälkeen Kiina valmistautuu jo toiseen suurtapahtumaan: Shanghai Expoon. Vain hiukan yli kuukauden päästä Shanghai avaa ovensa maailmalle, ja valmistelut ovatkin jo kovassa vauhdissa.

Toukokuun 1. päivästä lokakuun 31. päivään kestävän Shanghai Expo 2010:n odotetaan houkuttelevan jopa 70 miljoonaa kävijää, CRI kertoo. Teemaansa “Parempi kaupunki, parempi elämä” sopivasti maailmannäyttely pyrkii olemaan myös ympäristöystävällinen tapahtuma. Kiinan tiedeministeri Wang Gangin mukaan Expon hiilijalanjälkeä pienennetään muun muassa käyttämällä sähköautoja näyttelyalueella, China.org.cn kirjoittaa.

Osallistujamailla on ymmärrettävästi korkeat odotukset kuusi kuukautta kestävän näyttelyn suhteen. San Francisco Chroniclen mukaan Yhdysvallat toivoo Shanghai Expon edesauttavan USA:n ja Kiinan kireiden suhteiden korjaamisessa. Yhdysvaltain Shanghain konsuli Beatrice Camp sanoikin Shanghain maailmannäyttelyn olevan valopilkku maiden välisissä suhteissa.

Kolikon kääntöpuolella on CNN:n mukaan ihmisten joutuminen pois asuinpaikoiltaan. Sen mukaan Shanghain jätteiden kerääjät eli kierrättäjät joutuvat pitämään matalaa profiilia ja valmistautuvat jopa poistumaan kaupungista “vihreän” maailmannäyttelyn tieltä. Sydney Morning Heraldin mukaan jopa miljoona shanghailaista protestoi viime kuussa Beijingissä sitä, että tuleva maailmannäyttely on ajanut heidät pois kodeistaan.

Shanghai Expon odotetaan olevan tähän mennessä suurin maailmannäyttely. Shanghain kaupunki on investoinut miljardeja infrastruktuuriin kuten uuteen lentokenttäterminaaliin, jotta kaupunki pystyy vastaanottamaan näyttelyyn saapuvat miljoonat kävijät, AFP kirjoittaa.
Tuleeko Shanghai Expo 2010 täyttämään odotukset?