Onko halvan työvoiman aika ohi Kiinassa?
Lakkojen ja protestien sarja kiinalaisilla tehtailla on viime aikoina tuonut esiin kasvavan tyytymättömyyden teollisuudenalan työntekijöiden keskuudessa, jotka ovat tähän saakka toimineet moottorina Kiinan ilmiömäisen talouskasvun takana. Merkitseekö työntekijöiden kasvanut aktiivisuus omien oikeuksiensa suhteen sitä, että halvan tuotannon aika on nyt Kiinassa ohi?
Ensimmäinen viimeaikaisessa lakkojen sarjassa tapahtui toukokuussa Hondan tehtailla Guangdongissa, mutta silloinen kiista saatiin ratkaistua huomattavan palkankorotuksella. Kuitenkin sen jälkeen kahdella muulla Hondan tehtaalla työntekijät ovat kävelleet mielenosoituksellisesti ulos, minkä johdosta yhdellä tehtaista työnantaja uhkasi työntekijöitä potkuilla, elleivät he palaisi töihin, CRI kirjoittaa.
Ilmeisesti Hondan lakkojen rohkaisemina myös usean muun tehtaan työntekijät ryhtyivät lakkoon vaatien parempaa palkkaa ja työoloja. Jiangsun provinssissa sijaitsevan taiwanilaisen kumitehtaan KOK Internationalin työntekijöitä loukkaantui yhteenotoissa poliisin kanssa, joka yritti estää heitä osoittamasta mieltään kaduilla, AFP kertoo. Samaan aikaan Henanin provinssissa sijaitsevan tekstiilitehtaan työntekijät ryhtyivät lakkoon, AllVoices kirjoittaa.
Christian Science Monitorin mukaan Kiinassa on esiintynyt aina työntekijöiden protesteja, mutta viimeaikainen lisääntynyt aktiivisuus kertoo nopean talouskasvun vaikutuksista sekä hallinnon kyvyttömyydestä tehdä tarvittavia yhteiskunnallisia uudistuksia. Kiinan hallitus ei ole ottanut kantaa lakkoihin, mutta sen, että hallinto ei ole reagoinut katsotaan merkitsevän sitä, että hallinto itse asiassa tukee lakkoilijoita. Mahdolliset palkankorotukset vaikuttavat nimittäin suoraan kotimaisen kysynnän kasvuun ja siten koko maan talouteen, CNN huomauttaa.
The Australian -lehden mukaan muutokset väestöjakaumassa vaativat myös hallintoa kiinnittämään huomiota työntekijöiden asemaan. Kiinan väestön ikääntyessä ja yhden lapasen sukupolvien tullessa työikään Kiina menettää halvan työvoiman reservinsä, joka on auttanut sitä pääsemään näinkin pitkälle taloudellisessa kehityksessä. Nähtäväksi jää, kuinka Kiina pystyy pitämään sekä nuoret työntekijänsä tyytyväisinä että halpaa työvoimaa etsivät ulkomaiset yritykset maassa.

