Onko Kiinan valuutta manipuloitu vai vakaa?
Kiinan valuutan vaihtokurssista on käyty kiivasta väittelyä viime kuukausina. Yhdysvalloissa kongressiedustajat ja tiedotusvälineet ovat vaatineet Kiinaa revalvoimaan yuanin, jotta amerikkalaiset tuotteet olisivat halvempia kiinalaisille kuluttajille. Asiassa on kuitenkin päästy eteenpäin vasta, kun julkinen painostus Kiinaa kohtaan on hellittänyt.
Kiinan odotetaan vahvistavan yuanin vaihtokurssia nyt, kun Yhdysvaltain valtiovarainministeriö lykkäsi Kiinaa valuutan arvon vääristelystä syyttävän raporttinsa julkaisua. Raportin lykkääminen salli Kiinalle liikkuma-varaa. Presidentti Hu Jintao ilmoitti Kiinan jatkavan yuanin vaihtokurssin uudistamista, perustellen äkkinäisten kurssimuutosten välttämistä vuoden vuoden 1998 Aasian talouskriisillä, kertoo Reuters.
Euroalueen kriisi monimutkaistaa Kiinan valuutan vahvistamista. Bloombergin mukaan kriisi voi viivästyttää yuanin revalvointia, ja Economistin mielestä yuanin vahvistumisella suhteessa euroon saattaa olla kielteisiä vaikutuksia, sillä vaikeuksissa kamppailevan euroalueen merkitys Kiinalle voi vähentyä. Financial Times jopa ehdottaa, että Kiina ja Venäjä voisivat liittyä kriisissä olevien euromaiden pelastajiksi, mikä tosin aiheuttaisi kolauksen eurooppalaisten ylpeydelle.
Wall Street Journal panee merkille, että valtiovarainministerit kommentoivat Maailman valuuttarahaston kokouksessa yuanin arvoa diplomaattisin sanankääntein. Xinhua puolestaan haastatteli EU:n kauppakomissaari Karel De Guchtia, jonka mielestä Kiinaa julkisesti painostamalla ei saada toivottuja tuloksia aikaan.
China Dailyn artikkelissa Kiinan kauppaministeri Chen Deming sanoo, että valuutan revalvoinnista on vain ”rajallisesti apua” kansainvälisen kaupan epätasapainon korjaamisessa. Antaako Kiina valuuttansa vahvistua, ja jos antaa, niin riittääkö se tyynnyttämään arvostelijat?

