Pois kuilun partaalta?
Ainakin päällisin puolin Kiina näyttää säästyneen talouskriisin pahimmilta vaikutuksilta. Kriisin kurittamat maat ovatkin kohdistaneet toiveensa Kiinaan ajatellen, että idän jättiläisen elpyminen vetää myös muiden maiden taloudet perässään uuteen kasvuun. Onko Kiinan talous sitten todella elpymässä?
Fan Gang, yksi Kiinan johtavista ekonomisteista sekä keskuspankin neuvonantaja arvelee Kiinan talouden elpymisen etenevän epävakaisesti, CRI kirjoittaa. Viimeisimmät ostopäälliköiden indeksin (PMI) luvut osoittavat Shanghai Dailyn mukaan kasvua jo tapahtuneen. Luvut ovat olleet viimeisen kolmen kuukauden aikana yli 50 pisteen, minkä katsotaan osoittavan tuotannon kasvua.
Monet tahot ovat kuitenkin huolissaan, että Kiinan elpyminen on keinotekoista. Paljon julkisuutta on saanut esim. lainojen kasvu, mikä on Vancouver Sunin mukaan vapauttanut yli 6 biljoonaa juania (626 miljardia euroa). Asiantuntijat ovat kuitenkin huolissaan, että raha ei mene todellisiin projekteihin vaan esimerkiksi osakkeiden ostoon.
Toinen seikka, joka hämärtää todellista kuvaa Kiinan elpymisestä on hallituksen viime vuonna lanseeraama 4 biljoonan juanin (417 miljardin euron) elvytyspaketti. ”24/7 Wall Street” - raportissa sanotaan, että elvytyspaketin rahat kasvattavat epäilemättä kulutusta, mutta kirjoituksessa kysytäänkin, mitä Kiinalle tapahtuu kun hallituksen rahat loppuvat.
Kysymys ei siis välttämättä ole siitä, onko Kiinan talous elpymässä, vaan kuinka turvallisella tiellä maa kulkee kohti uutta kasvua.

