Talouskriisi puhuttaa Beijingissä
Tuhannet edustajat eri puolilta Kiinaa kokoontuivat tällä viikolla Beijingiin kansankongressin ja Kiinan kansan neuvoa-antavan poliittisen konferenssin vuosittaisiin istuntoihin. Istunnoissa keskitytään talouskriisin aiheuttamiin haasteisiin, mutta myös Tiibetin kysymys on otettu puheeksi.
Kiinan kansankongressin ja neuvoa-antavan konferenssin edustajilla riittää työtä, sillä maailmanlaajuinen rahoituskriisi uhkaa aiheuttaa Kiinassa laajamittaisia ongelmia. Vakavimpia haasteita ovat lisääntyvä työttömyys ja kansalaisten kasvava tyytymättömyys.
CRI Nordicin mukaan neuvoa-antavan konferenssin edustajat käsittelevät yhdeksän päivää kestävässä istunnossaan lähes 300 ehdotusta, jotka koskevat niin taloutta, infrastruktuuria kuin kulttuuriakin. Asialistalla on muun muassa talouden elvytykseen varattujen rahojen käyttö, johon on vaadittu avoimuutta ja läpinäkyvyyttä korruption ja väärinkäytösten estämiseksi, kirjoittaa International Herald Tribune.
Kansankongressin istunnon avajaisissa puhunut pääministeri Wen Jiabao vakuutti Kiinan selviytyvän talousvaikeuksista, kertoo CRI. Luottamusta herättävien sanojen ohella Wen varoitti, että alkaneesta vuodesta on tulossa Kiinan tähän asti vaikein vuosi tällä vuosikymmenellä.
Talouden lisäksi parlamentti käsittelee Tiibetin kysymystä, sillä maaliskuun 10. päivänä tulee kuluneeksi 50 vuotta tiibetiläisten epäonnistuneesta kansannoususta, kirjoittaa AFP. Neuvoa-antavan konferenssin edustajat puolustivat Kiinan toimia Lhasassa vuosi sitten puhjenneiden levottomuuksien kukistamiseksi, mutta lisäsivät, että Kiinan tulisi selkeämmin kertoa toimistaan muille maille, kirjoittaa AP.
Taloudellisen taantuman vaikutukset tuntuvat myös itse istunnoissa. Kansankongressin ja neuvoa-antavan konferenssin istuntojen kestoa on tänä vuonna lyhennetty ja edustajien kulukorvauksia leikattu kustannusten laskemiseksi, kertoo China Daily. Maailmalla seurataan odotuksella, syntyykö Kiinan parlamentin istuntokaudella konkreettisia ratkaisuja meneillään oleviin haasteisiin.

