Vuosi Xinjiangin mellakoista
Maanantaina tuli vuosi siitä, kun Xinjiangin autonomisella alueella puhkesi verisimmät etniset mellakat vuosikymmeniin han-kiinalaisten ja uiguurien välillä. Turvatoimia oli tiukennettu äärimmilleen; paikalle oli sijoitettu 5000 ylimääräistä turvallisuudesta vastaavaa henkilöä sekä asennettu 40 000 uutta valvontakameraa. Mutta onnistutaanko tällä “pakotetulla harmonialla” peittämään alueella yhä pinnan alla kiehuvat ristiriidat?
Kiinalainen media keskittyi kirjoituksissaan alueella tapahtuneeseen edistykseen sekä hallinnon päättäväisyyteen parantaa Xinjiangin asukkaiden elintasoa taloutta kohentamalla. Xinhuan artikkeleissa kirjoitetaan han-kiinalaisten ja uiguurien yhteiselosta, ja myös paikalliset liikemiehet kertoivat kaupankäynnin sujuvan normaalisti.
Tämän lisäksi kiinalaismedia kertoi hallituksen yrityksistä rakentaa siltaa han-kiinalaisten ja uiguurien välille esimerkiksi kielikursseilla ja taloudellisella avulla. Global Timesin pääkirjoituksessa myös kyseenalaistettiin länsimaiden kiinnostus tapahtunutta kohtaan sekä "uiguuriseparatistien” sympatisoiminen.
Kansainvälinen media kävi julkaisuissaan läpi vuodentakaisia tapahtumia sekä niihin johtaneita syitä kuten han-kiinalaisten massamuuttoa pääosin uiguurien auttamalle alueelle, minkä katsotaan johtaneen ryhmien välisiin jännitteisiin ja lopulta väkivaltaisiin mellakoihin.
Jotkut julkaisut antoivat äänen uiguuriaktivisteille sekä ihmisoikeusryhmille, jotka vaativat edelleen tapahtuneesta riippumatonta tukimusta. Kiinan hallinto katkaisi pian mellakoiden alettua alueen viestintäyhteydet jopa puoleksi vuodeksi, joten tapahtuneesta on saatavilla ainoastaan hallinnon antama virallinen versio, jonka todenperäisyyttä on vaikea selvittää.
Viestintäyhteydet on nyt osittain palautettu, mutta Xinjiangin netinkäyttäjät eivät vieläkään pääse monille sivustoille. Monet länsimaiset tarkkailijat väittävät myös jännitteiden olevan yhä yhtä korkealla kuin vuosi sitten huolimatta hallituksen yrityksistä lieventää niitä. Länsimaalaisten mukaan hallinnon parannusyritykset kohdistuvat pääasiassa alueen han-kiinalaisiin, ja niistä puuttuu aito kunnioitus uiguurikulttuuria ja -perinteitä kohtaan.
Sekä kiinalaisten että ulkomaisten medioiden mukaan vuosipäivä sujui rauhallisesti ja välikohtauksitta, joten Kiinan hallinnon turvatoimet vaikuttavat onnistuneen odotetusti.

