Härän vuosi on pysyvien saavutusten vuosi
Astrologi ja fengshui-asiantuntija Ting-Foon Chik on viime syksystä lähtien laatinut Radio86:lle kuukausittaiset horoskoopit ja ennustukset jokaiselle eläinmerkille erikseen kiinalaisen astrologian mukaisesti. Tällä kertaa, näin kiinalaisen uuden vuoden kynnyksellä juttelimme Foonin kanssa alkavasta vuodesta ja kaikesta siitä, mitä se saattaa tuoda tullessaan.
Vaikka länsimaissa elämme jo uutta vuotta, niin kiinalainen uusi vuosi on siis vasta aluillaan. Rotan vuosi vaihtui Härän vuodeksi verrattain aikaisin eli jo 26. tammikuuta. Kiinalaisen astrologian 12 eläinmerkkiä toistuvat aina samassa järjestyksessä, ja joka kerta toistuessaan ne yhdistetään eri elementtiin. Niinpä nyt alkava vuosi on Maahärän vuosi. Härän merkkiin kuuluu muutenkin läheisesti maan elementti, joten tänä vuonna saamme ekstra-annoksen maa-energiaa. Maa-elementtiin yhdistetään Foonin mukaan usein pysyvyys, joten kaikki liike tänä vuonna on hidasta ja tasaista. Härkää taas pidetään kaikista eläinmerkeistä vastuuntuntoisimpana ja rauhallisimpana, joten näyttää siltä, että saamme vihdoin hengähtää vauhdikkaan Rotan vuoden jälkeen.
-Härän vuoden elementti on maa, joten maan sekä Härälle tyypillisten piirteiden vaikutuksesta olemme nyt päättäväisempiä ja vastuuntuntoisempia. Härän energiat tarkoittavat myös hidasta, tasaista periksiantamattomuutta. Tulemme näkemään sen vaikutuksen yleisellä tasolla ympäri maailmaa, sillä ihmiset tulevat nyt pitämään jalat tiukasti maassa sekä olemaan hyvin käytännöllisiä. Tämä tulee vaikuttamaan myös liike-elämään, sillä ihmiset tulevat olemaan varovaisempia ja ottamaan vähemmän riskejä. Ne, jotka etenevät toimissaan systemaattisesti ja tasaisesti, tulevat kyllä menestymään.
Foon myös painottaa, että Härän vuotena ei pääse mihinkään aggressiivisuudella, ja vaikka kannattaa olla periksiantamaton, ei silti saisi yrittää tehdä mitään väkisin. Myös hätäisiä päätöksiä tulisi välttää, sillä ilmassa on paljon epävarmuutta.
Vuosi 2008 oli tärkeä vuosi Kiinalle, ja siihen ladattiinkin paljon odotuksia. Myös vuosi 2009 on tärkeä -sekä Kiinalle että kaikille, jotka täyttävät nyt 60 vuotta.
-Vuosi 2009 on erityinen Kiinalle, sillä Kiinan kansantasavalta perustettiin v. 1949, joten se täyttää nyt 60 vuotta. 60 vuotta on myös merkityksellinen luku kiinalaisessa astrologiassa, sillä se käsittää 12 eläinmerkin ja 5 elementin täyden syklin. Joten kaikille, jotka täyttävät 60 vuotta, tämä vuosi on aivan erityinen vuosi.
Hyviä uutisia Obamalle

-Sillä on positiivinen vaikutus ainakin siltä kannalta, että ihmiset ovat nyt vastuuntuntoisempia ja realistisempia. He eivät lainaa tai kuluta liikaa. Härän vuonna ihmiset vakauttavat talouttaan, kun taas globaalissa liike-elämässä luottamus tulee olemaan hyvin tärkeässä osassa. Minusta siis tuntuu, että Härän vuosi tulee kaiken kaikkiaan tasoittamaan taloutta, joten markkinat eivät tule olemaan yhtä kaoottisia kuin Rotan vuonna. Toisaalta myös edistys tulee olemaan hidasta.
Poliitikkojen tulisi kuitenkin olla varuillaan, sillä näyttää siltä, että Härän energioilla ei ole pelkästään rauhoittava vaikutus, vaan varsinkin kommunikointi saattaa mennä suohon.
-Härän vuonna myös politiikassa pidetään jalat paremmin maassa, mutta toisaalta maa-elementti hillitsee veden elementtiä, joka taas liityy läheisesti viestintään ja neuvotteluihin. Nyt siis tarvitsisi panostaa enemmän diplomaattisella rintamalla, sillä kommunikointi ei tule olemaan helppoa. Härän vuotena tulee olemaan paljon tilaisuuksia väärinymmärryksille ja virheelliselle viestinnälle.
Foon varoittaakin, että viestintä tulee olemaan hankalaa kaikilla elämänaloilla, ja nyt kannattaakin lukea tarkkaan kaikki pienellä printattu, jottei joutuisi mutaisiin vesiin. Maailman tila siis saattaa pysyä myrskyisenä myös Härän vuonna, joten Amerikan uudella presidentillä tulee olemaan riittämiin työsarkaa. Foonilla on kuitenkin hyviä uutisia Obamalle:
-Niille, jotka ovat työssään asemassa jossa vaaditaan päätöksentekoa tai johdossa olemista Maahärän vuosi tulee olemaan suotuisa. Joten johtaja-asemassa oleville tämä tulee olemaan hyvä vuosi. Toisin käy taas niille, jotka työskentelevät taiteen tai luovan toiminnan parissa, sillä maa-elementin vuosi ei ole kovinkaan avoin uusille ideoille.
Ainakaan meille toimittajille ei siis ole luvassa kovinkaan hyvä vuosi viestinnän takkuillessa ja uusien, luovien ideoiden juuttuessa mutaan. Foon on kuitenkin tapansa mukaan optimistinen ja sanoo, että ideoiden läpimeno voi olla hidasta, mutta loppujen lopuksi kaikki menee hyvin. Hän vielä muistuttaa, että kaikki riippuu myös jokaisen omasta eläinradan merkistä. Mitenkähän mahtaakaan oma metalliapinan merkkini reagoida Härän ja maan energioihin...
Kiinalaiset ovat yleensä hyvin tarkkoja siitä, minä vuonna olisi hyvä mennä naimisiin ja milloin saada lapsia. Olen esimerkiksi kuullut, että Sian ja Koiran vuodet ovat suosiollisia avioliitoille, mutta Hevosen vuonna on turha edes yrittää. Foonin mukaan Maahärän vuosi on puolestaan hyvä ajankohta ainakin lasten hankkimiselle.
-Kiinalaisessa metafysiikassa ja fengshuissa maan energiat yhdistetään usein “äiti maahan” ja huolenpitoon, joten tämä vuosi on hyvä lasten hankinnalle. Härän vuonna syntyneet lapset ovat kyllä todellisia pieniä härkäpäitä -he tietävät mitä haluavat ja ovat myös hyvin voimakastahtoisia, mutta samaan aikaan erittäin rakastavia lapsia.
Punaisia kirjekuoria – ja alusvaatteita
Luulin pitkään, että jokainen on erityisen onnekas oman vuotensa aikana, mutta kiinalaiset ystäväni ovat kertoneet, että silloin voikin kohdata paljon epäonnea. Miten asia siis oikein on, ovatko Härät tulevana vuotena huono-onnisia?-Itse asiassa vuosi voi olla joko onnekas tai epäonnekas riippuen täysin omasta eläinmerkistäsi ja koko horoskooppikartastasi. Kuten ehkä tiedät, sinulla myös oma eläinmerkkisi sille kuukaudelle, päivälle ja tunnille, jona olet syntynyt, joten syntymävuoden eläinmerkki on vain pieni osa kiinalaista horoskooppia. Jos oman vuotesi energiat ovat suosiollisia omalle horoskooppikartallesi, sinulla tulee olemaan loistava vuosi. Jos taas ne eivät ole suosiollisia, saatat kohdata huonoa onnea. Vuosi voi siis mennä kumpaankin suuntaan riippuen omasta horoskoopistasi. Voin kuitenkin varmasti sanoa sen omasta vuodestasi, että se on hyvä ajankohta tarkastella elämääsi ja itseäsi eli sitä mistä olet tullut, missä olet nyt ja mihin suuntaan haluat lähteä. Aseta siis tavoitteita itsellesi ja katso tulevaisuuteen, sillä oma vuotesi on aina hyvä vuosi itsetutkiskeluun.
Samaiset kiinalaiset ystäväni myös vannovat punaisten alusvatteiden nimeen omana vuotenaan, sillä kuuleman mukaan niiden pitäisi torjua huonoa onnea...Ovatko ystäväni aivan hakoteillä?
-Syy uskomukseen on se, että punainen käsitetään hyvän onnen väriksi kiinalaisessa kulttuurissa yleisemminkin. Jos punaisten alusvaatteiden pitäminen saa jonkun tuntemaan itsensä onnekkaaksi, on sillä silloin jo valtava psykologinen vaikutus. Kiinalaisen uuden vuoden aikoihin näkyy paljon paljon punaista väriä joka puolella, joten jos haluat käyttää myös punaisia alusvaatteita, niin siitä vaan!
Foon asuu perheineen Englannissa, mutta sielläkin kiinalaisväestö juhlistaa uutta vuotta perinteisin menoin. Uuden vuoden viettäminen myös jatkuu monta päivää, joten Foonkin onneksi ehtii mukaan kaikilta työkiireiltään.
-Koska uuden vuoden päivä sattuu maanantaille, olen silloin töissä, joten juhlin luultavasti hiukan myöhemmin. Perinteisesti kiinalaista uutta vuotta juhlitaan jopa 15 päivää uudesta kuusta seuraavaan täysikuuhun, ja onkin mukavaa, että sitä voi juhlia useamman päivän ajan. Ainakin Lontoon Chinatownissa vietetään uuden vuoden juhlallisuuksia, ja toivon pääseväni sinne. Minun täytyy tietenkin myös valmistaa tyttärelleni pieniä punaisia kirjekuoria, kantoniksi ”lai see”. Kiinalaisena uutena vuotena lapset ja naimattomat aikuiset nimittäin saavat yleensä onnenrahaa punaisissa kirjekuorissa, eikä heidän itsensä tarvitse antaa rahaa kenellekään. Joten jos olet sinkku, saat mukavasti ekstrarahaa kiinalaisena uutena vuotena!
Kiinalainen uusi vuosi on siis varsin tuottoisa ainakin lapsille ja sinkuille!
Haastattelun lopuksi utelin vielä Foonilta, mitä meidän kaikkien tulisi vielä tietää Härän vuodesta.
-Asioista, jotka aloitetaan Härän vuonna, tulee kypsymään pysyviä saavutuksia, sillä Härän vuoden energiat ovat hyvin pitkäjänteisiä. Kaiken kaikkiaan tästä vuodesta tulee siis pysyvien saavutusten vuosi.
Voit lukea alta, mitä Foon lupaa juuri sinun eläinmerkillesi nyt alkaneelle Härän vuodelle!
Rotta 1924, 1936, 1948, 1960, 1972, 1984, 1996, 2008
Kohtaat tänä vuonna odottamattomia mahdollisuuksia ja pystyt myös tarttumaan niihin kiinni tehokkaasti. Sinulle saatetaan sälyttää ylimääräisiä velvolisuuksia, joten varo lupaustesi kanssa tai kaikki voi päätyä stressiin ja häslinkiin. Uusien ihmisten tapaaminen ja suhteiden luominen tuo eteesi jännittäviä aikoja; tulet saamaan bonusta elämääsi siltojen rakentamisesta ja uusista kontakteista huolehtimisesta.
Härkä 1925, 1937, 1949, 1961, 1973, 1985, 1997, 2009
Tullessasi omaan vuoteesi, haluat arvioida elämääsi ja sitä, missä olet nyt ja mihin suuntaan haluat lähteä. Olet hyvin herkkävaistoinen tänä vuonna, joten kuuntele sisäistä ääntäsi ja pyri irti taakoista, jotka ovat edistyksesi tiellä. Pieniä vaikeuksia tulee toki eteen, mutta hoidat ne kylmänrauhallisesti, eivätkä ne siten muodostu isoiksi esteiksi tiellesi. Kotielämä saattaa osoittautua erityisen tyydyttäväksi tänä vuonna, joten raivaa tilaa kalenteriisi viettääksesi aikaa rakkaimpiesi kanssa.
Tiikeri 1926, 1938, 1950, 1962, 1974, 1986, 1998, 2010
Tulet huomaamaan, että sinulla on kädet täynnä työtä tänä vuonna ja heti kun olet saanut osan suoritettua, tipahtaa jostain uutta tilalle. Hätäiset päätökset voivat ajaa sinut nurkkaan, joten ota rauhallisesti kun kohtaat ongelmia. Opi tunnistamaan ne asiat, joita et pysty kontrolloimaan ja anna periksi ennenmmin kuin jatka taistelua, jota et voi voittaa. Tulet kuitenkin myös nauttimaan paljon tänä kiireisenä vuotena.
Jänis 1927, 1939, 1951, 1963, 1975, 1987, 1999, 2011
Sinusta tuntuu nyt helposti, että olet paineen alla, sillä joudut eturistiriitojen ja loputtomalta tuntuvien tekemättömien töiden ristituleen. Kiirehtimätön, vakaasti harkittu lähestymistapa asioihin auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi tänä vuonna, mutta ryntäämäällä päättömästi maaliviivan yli et pääse mihinkään. Luontainen ystävällisyytesi toimii nyt hyvin neuvotteluissa, mutta ole tarkkana, ettei sopimuksiin jää minkäänlaisia porsaanreikiä.
Lohikäärme 1928, 1940, 1952, 1964, 1976, 1988, 2000, 2012
Kohdatessasi tänä vuonna haasteita pystyt kyllä hyppäämään kaikkien yli, muttet välttämättä sillä vauhdilla kuin toivoisit. Härän vuosi saattaa tuo esiin itsepäisen puolesi, mikä tekee sinusta hyvin päättäväisen saavuttaaksesi tavoitteesi, mutta saatat siinä sivussa jättää huomiotta paremmat mahdollisuudet. Pysy avoimena eri tavoillke tarkastella asioita ja saatat yllättyä iloisesti.
Käärme 1929, 1941, 1953, 1965, 1977, 1989, 2001, 2013
Tänä vuonna saat tunnustusta ja suosionosoituksia luoville kyvyillesi, mikä pistää sinut parrasvaloihin, joten nauti saamastasi huomiosta! Mutta jos joku tai jokin näyttää liian hyvältä ollakseen totta, niin se luultavasti onkin. Luota intuitioosi kun kohtaat uusia tilanteita mutta varo salakähmäisiä toimintatapoja.
Hevonen 1930, 1942, 1954, 1966, 1978, 1990, 2002, 2014
Jos huomaat työskenteleväsi enemmän kuin tavallisesti Härän vuonna, tulet todellakin niittämään sitä, mitä kylvät ja saamaan palkkion kovasta työstäsi. Et anna kenekään tai minkään tulla tiellesi, mutta älä tallo toisia jalkoihisi saadaksesi sitä, mitä haluat – se ei kannata pitkällä tähtäimellä. Kaikki ärsyttävät asiat paljastuvat paljon vähemmän merkittäviksi kuin ensin luulet.
Vuohi 1931, 1943, 1955, 1967, 1979, 1991, 2003, 2015
Vaikka olet normaalisti mitä sopuisin ihminen, menee sinulla tänä vuonna helposti sukset ristiin ihmisten kanssa. Varo siis erilaisten persoonallisuuksien välisiä yhteenottoja, sillä ne voivat vaikuttaa harmillisesti sekä työ- että kotielämääsi. Varo myös kuluttamasta liikaa ja yritä olla järkevämpi raha-asioissa pitääksesi saldon plussalla. Hyväksy se tosiasia, ettei tämä ole ehkä onnekkain vuotesi ja ota itsellesi aikaa rentoutumiseen.
Apina 1932, 1944, 1956, 1968, 1980, 1992, 2004, 2016
Hitaasti, hitaasti, ota Apina kiinni...Kärsivällisyys on se ominaisuus, jota tarvirtset eniten tänä vuonna, sillä tulet kokemaan viivästyksiä ja keskeytyksiä, jotka pistävät sinut väkisinkin odottamaan. Hyvä onni tarkoittaa tänä vuonna sitä, että saavutat päämääräsi ilman suossa tarpomista, joten jos pyörät eivät pyöri niin sutjakkaasti, rentoudu ja nauti hetkestä oman itsesi kanssa.
Kukko 1933, 1945, 1957, 1969, 1981, 1993, 2005, 2017
Tiimityö antaa sinulle nyt enemmän huomionosoituksia kuin yksin työskenteleminen. Muista kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet sinua ottaessasi vastaan palkinnon saavutuksistasi. Älysi tulee olemaan veitsenterävä tänä vuonna, joten tulet suoriutumaan hienosti kaikista neuvotteluista. Jos olet lähellä päämäärääsi, älä tartu pikku seikkoihin, mikä saattaisi vain tahattomasti ärsyttää vastapuolta.
Koira 1934, 1946, 1958, 1970, 1982, 1994, 2006, 2018
Terve kilpailu tuo sinulle nyt tyydytystä, sillä tiedät edistyneesi paljon. Itsepintaisuutesi palkitaan tänä vuonna ja tulet lopulta saavuttamaan tavoitteesi. Varo henkilökohtaisesta kilpailusta yksityiselämässäsi, sillä kärpäsistä tulee helposti härkäsiä. Yritä hypätä toisen housuihin ja ymmärtää argumenttien kaikki puolet kohdatessasi erimielisyyksiä.
Sika 1935, 1947, 1959, 1971, 1983, 1995, 2007, 2019
Rauhallinen vauhti ja Härän vuoden vakaa luonne sopivat täysin siihen, kuinka tykkäät tehdä asioita. Monet tulevaisuuden näkymät muuttuvat todellisiksi sinulle tänä vuonna. Voit hyödyntää tuuriasi urallasi ja liike-elämässä ja saatatkin huomata, että työt ovat vieneeet sinut kokonaan. Muista siis pitää huolta itsestäsi ja rakkaimmistasi.


