Hevosen horoskooppi elokuulle 2010
Taipumuksesi tehdä mitä haluat ja milloin haluat voi johtaa yksinäisille teille tässä Apinan kuussa. Jos laukkaat itsepäisesti omaan tahtiin, saattavat matkakumppanisi jäädä kyydistä. Tilanteiden hallinta on vahvuus, joka äärimmäisyyksiin mennessä voi muuttua heikkoudeksi. Anna välillä tilaa toisille niin sinun ei tarvitse selvitä kaikesta yksiksesi.
Rakkaus
Antamisen ja saamisen ei tarvitse olla tarkassa tasapainossa. Jos tunnet, että olet viime aikoina antanut liikaa, niin mieti oletko antanut kumppanillesi ollut tilaa ja mahdollisuuksia osoittaa romanttista anteliaisuutta.
Ura
Lahjasi eivät riitä kaikkeen. Tunnista ne tiet, joilla et voi menestyä ja ole tarpeeksi rohkea peräytyäksesi. Älä kadehdi muita, joita ansioituvat tehtävissä jotka eivät ole oikeita sinulle. Muista antaa tunnusta itsellesi niistä tehtävistä, joissa olet menestynyt.
Raha
Kaikki menestyjät ovat lyöneet myös huteja, sillä voittoja saadakseen on otettava myös riskejä. Jos löit huti, niin tiedä, että kokemuksen myötä osaat päättää raha-asioista myöhemmin paremmin.

