Hevosen horoskooppi marraskuulle 2009
Kun potkaiset kengät jaloista ja nostat koivet seinää vasten, niin se ei ole varsinaisesti laiskottelua tai ajan haaskausta, vaan tuiki tarpeellista latautumista ja rentoutumista. Sen jälkeen jaksat taas juosta. Haluaisit niin mielelläänolla vapaa ja riippumaton, mutta tässä kuussa saat vetoapua muilta, joten kannattaa suosia tiimityöskentelyä. Sinun pitää toki olla valmis tekemään muutamia melko mitättömiä kompromisseja, mutta vain yhteistyöllä pääset tuloksiin. Myös sinulta pyydetään apua, ja tulet huomaamaan kuinka arvokasta on sekä saada että antaa apua.
Rakkaus
Älä anna pinnasi kiristyä, vaikka puolisosi haluaakin tehdä kaiken omalla tavallaan. Sano vain selkeästi "ei" ilman sen enempiä selittelyjä, jos vaatimukset menevät yli oman rajasi. Säilytä tyyneytesi ja anna vastapuolen selvittää, mikä on seuraava siirto. Sinkkuhevosen ei kannata lähteä treffeille ollenkaan, jos jo tietää että treffikumppani ei ole se oikea.
Ura
Sinnikäs työpöydän ääressä istuminen alkaa kantaa hedelmää. Saat vihdoin hyväksyntää taholta, joka samalla auttaa sinua etenemään oikeaan suuntaan. Suo itsellesi vähän hengähdystaukoa ennen kuin siirryt seuraavalle askelmalle.
Raha
Menojen pitäminen kurissa saattaa tuntua kurjalta, mutta pitkän tähtäimen hyöty korvaa tämän hetkellisen harmistuksen. Voit toki palkita itsesi hyvästä taloudenpidosta, mutta varo tekemästä ponnistelujasi tyhjiksi tuhlaamalla ylenpalttisesti.
Tarkemman ennustuksen voit lukea englanniksi täältä.

