Käärmeen horoskooppi joulukuulle 2009

Käärmeen horoskooppi joulukuulle 2009

Jaa artikkeli:

Juhlajärjestelyt saattavat tuntua ylivoimaisilta, varsinkin jos sinulla on päähänpinttymiä siitä, miten kaiken pitäisi olla. Mahtaako kukaan muu huomata, vaikka kuusenkoristeet eivät olekaan symmetrisesti aseteltuja? Älä stressaa siitä, millaisen vaikutelman muut saavat, vaan keskity enemmän itseesi, nauti juhlapyhistä ja lataa akkujasi.

Rakkaus
Jokin tai joku saa sydämesi tykyttämään tässä kuussa. Läheisyys oman kullan kanssa tuntuu erityisen hyvältä, kun molemmilla on syviä tuntieta toista kohtaan. Antakaa toisillenne myös tilaa, muuten tiivis yhdessäolo voi tuntua väkinäiseltä etenkin täyden kuun aikaan kuun alussa ja lopussa.

Ura
Kollegoiden lähtiessä joululomille osaksesi kasaantuu enemmän vastuuta. Koita nähdä tilanne mahdollisuutena: sinut muistetaan henkilönä, joka pelasti tilanteen kun muut olivat lomailemassa.

Raha
Jos kerran olet jo ostanut täydelliset lahjat, onko enää tarvetta löytää lisää? Koita keksiä muita tapoja osoittaa tunteesi läheisillesi. Seurasi voi olla läheisillesi paljon palkitsevampaa kuin lahjat.

Tarkemman ennustuksen voit lukea englanniksi täältä.