Kiinalainen horoskooppi heinäkuulle 2010

Kiinalainen horoskooppi heinäkuulle 2010

Vuohen kuukauden energiat rauhoittavat hektistä kesämenoa.
Jaa artikkeli:

Gregoriaanisen kalenterin mukaan heinäkuun alku merkitsee sitä, että vuosi on saavuttanut puolen välin. Kiinalaisen kalenterin mukaan Tiikerin vuosi alkoi helmikuun neljäntenä, joten vuosi on puolessaan vasta kuukauden päästä. Heinäkuu on kiinalaisen kalenterin mukaan Vuohen kuukausi ja viimeisin kesän kuukausista.

Vuodenkierto kuvaa ajankulkua monessakin mielessä. Ihmiselämässä kevät on nuoruutta, kesä aikuisuuden saavuttamista, syksy merkitsee keski-ikää ja talvi lopettaa sekä vuoden että ihmiselon. Missä vaiheessa elämääsi oletkaan tuleva kuukausi on kesää parhaimmillaan, joten auringonvalosta tulee nauttia. Koska vuoden keskikohta lähestyy, Vuohen kuukausi on oikea aika peilata vuoden alun tapahtumia. Aktiivisuus voi tasaantua leppoisina kesäpäivinä ja -öinä. Usein ajatukset täyttyvät sellaisista kysymyksistä kuin mitä olet tehnyt, mitä teet parhaillaan ja mitä haluat seuraavaksi tehdä, joten eikö olisi aika pohtia sitä kuka ja millainen olet juuri nyt.

Vuohen kuukausi alkaa heinäkuun seitsemäs, aikana joka tunnetaan nimellä Xiao Shu tai ”vähemmän lämpöä”. Kuukauden hallitseva energia onkin kuuma ja kuiva maa, tämä kuukausi on kuitenkin vesi Vuohen kuukausi, mikä hieman tasoittaa kuumuutta. Veden energia auttaa sinua säilyttämään rauhallisuuden ja maltin kohdatessasi tilanteita, joissa tunteet kuumenevat. Uusi kuu heinäkuun 12. muuttuu täydeksi kuuksi 26. ja himmenee sitten lopun Vuohen kuukauden ajan. Emotionaaliset kertymät siirtyvät tyyneen vaiheeseen kuun edetessä loppua kohti.

Tiikerin vuoden hyörinä ja pyörinä helpottaa hellän Vuohen kuukauden aikana. Ota aikalisä tekemisestä ja vaihda olemiseen, viikoksi, päiväksi tai edes muutamaksi tunniksi. Mitä tehdä ja miten olla? Selvitä oma eläinmerkkisi ja katso mitä suurenmoisella Vuohen kuukaudella on tarjota sinulle.

Rotta 1936, 1948, 1960, 1972, 1984

Härkä 1937, 1949, 1961, 1973, 1985

Tiikeri 1938, 1950, 1962, 1974, 1986

Jänis 1939, 1951, 1963, 1975, 1987

Lohikäärme 1940, 1952, 1964, 1976, 1988

Käärme 1941, 1953, 1965, 1977, 1989

Hevonen 1942, 1954, 1966, 1978, 1990

Vuohi 1943, 1955, 1967, 1979, 1991

Apina 1944, 1956, 1968, 1980, 1992

Kukko 1945, 1957, 1969, 1981, 1993

Koira 1946, 1958, 1970, 1982, 1994

Sika 1947, 1959, 1971, 1983, 1995