Kiinalainen horoskooppi joulukuulle 2009

Kiinalainen horoskooppi joulukuulle 2009

Rotan kuukausi on juonikas kuukausi.
Rotan kuukausi on juonikas kuukausi. (Lähde: Radio86)
Jaa artikkeli:

Joulukuu on juhlan aikaa monessa osassa maapalloa. Jouluvalot valaisevat katuja ja virkistävät mieltä pohjoisen pallonpuoliskon muuten pimeimpänä aikana. Talvipäivänseisaus Euroopassa osuu joulukuun 21. päivälle, mutta Kiinassa ja muualla Aasiassa sen aika on 22. päivän aamuna. Kiinalaisen kalenterin mukaan talvipäivänseisaus tunnetaan nimellä “Dong Zhi”, ja silloin on tapana kokoontua perheen kesken juhla-aterialle.

Rotan aurinkokuukausi alkaa joulukuun 7. päivä, kun taas Rotan kuukalenterin mukainen kuukausi alkaa uudenkuun aikaan 16. joulukuuta. Joulukuun 30. on täysikuu, joten uudenvuoden juhlaan 31. päivälle pitäisi vielä riittää runsaasti kuunvaloa. Myös joulukuun 1. päivänä on täysikuu, joten kuukauden toinen täysikuu on ns. sininen kuu. Kenties sinisen kuun loisteessa tapahtuu jotain erityistä?

Rotan kuukausi jatkuu tammikuun 5. päivään asti, jolloin vuoro siirtyy Härälle ja kiinalaisen kalenterivuoden viimeiselle kuukaudelle. Rotan kuun energia on puhdasta vettä, kylmää ja jäätävää keskitalven aikaan. Mutta koska joulukuu 2009 on tulirotan kuukausi, energia riittää myös valaisemaan ja lämmittämään. Vaihteleeko onnesi kuumasta kylmään tässä kuussa? Uuden vuoden ensimmäinen päivä on edelleen Rotan kuuta. Miten vuosi kohdaltasi alkaa kiinalaisen horoskoopin juonikkaimman merkin vaikutuksessa?

Ota selville oma merkkisi ja selvitä, mitä Rotan kuukausi tuo sinulle hyvän tahdon aikana.

Rotta 1936, 1948, 1960, 1972, 1984

Härkä 1937, 1949, 1961, 1973, 1985

Tiikeri 1938, 1950, 1962, 1974, 1986

Jänis 1939, 1951, 1963, 1975, 1987

Lohikäärme 1940, 1952, 1964, 1976, 1988

Käärme 1941, 1953, 1965, 1977, 1989

Hevonen 1942, 1954, 1966, 1978, 1990

Vuohi 1943, 1955, 1967, 1979, 1991

Apina 1944, 1956, 1968, 1980, 1992

Kukko 1945, 1957, 1969, 1981, 1993

Koira 1946, 1958, 1970, 1982, 1994

Sika 1947, 1959, 1971, 1983, 1995