Kiinalainen horoskooppi syyskuulle 2009
Syyskuu on kiinalaisen kalenterin mukaan Kukon kuukausi, mutta se alkaa itse asiassa vasta 7. syyskuuta. Kiinalaiset kutsuvat kyseistä ajankohtaa myös bai luksi, mikä tarkoittaa valkoista kastetta. Nimitys tulee luonnollisesti siitä, että tähän vuodenaikaan on aamuisin paljon kastetta ja se näyttää usein valkoiselta.
Tänä Härän vuotena syyspäiväntasaus osuu syyskuun 23. päivälle, vaikkakin joissain osissa maapalloa aurinko on itse asiassa päiväntasaajan yläpuolella jo 22. päivä. Syyspäiväntasaus merkitsee syksyn puoliväliä ja silloin myös päivä ja yö ovat yhtä pitkiä koko maapallolla. Sen jälkeen pohjolassa alkaakin yö voittaa päivän.
Kuukalenterin mukainen kahdeksas kuukausi alkaa uuden kuun myötä 19. syyskuuta. Tämän kahdeksannen kuukauden täyskuulla on aivan erityinen merkitys kiinalaisille, sillä se merkkaa kuujuhlan alkamista. Juhla tunnetaan myös ”keskisyksyn juhlana” ja lyhtyjuhlana”, ja silloin kiinalaiset ovat perinteisesti pitäneet viikon loman kuten kevätjuhlankin aikaan. Kuujuhlan aikana kuuluu tietenkin syödä kuukakkuja, joita saakin ostaa Kiinassa joka kadunkulmasta. Kuujuhlaan liittyy monia uskomuksia ja perinteitä. Kannattaa esimerkiksi mennä yöllä ulos katsomaan täyskuuta ja toivoa jotakin. Tänä vuonna kuujuhla osuu lokakuun 3. päivälle, joka kuuluu vielä Kukon kuukauteen. Kukon kuukausi vaihtuu Koiran kuukaudeksi vasta 8. lokakuuta.
Kukon kuukauden energia on puhdasta metallia, joka assosioidaan terävyyteen ja tarkkuuteen. Juuri tällainen energia sopiikin esimerkiksi paluuseen koulun penkille. Jos kouluvuodet ovat jo takanapäin, Kukon kuukausi on silti hyvä kuukausi uuden oppimiselle – tai vanhoista kokemuksista oppimiselle. Niin kuin teroittaisit kynäsi, teroita nyt mielesi ja keskity tulevaan kuukauteen.
Katso oma eläinmerkkisi ja lue, mitä Kukko kiekuu sinulle ensi kuussa!
Rotta 1936, 1948, 1960, 1972, 1984
Härkä 1937, 1949, 1961, 1973, 1985
Tiikeri 1938, 1950, 1962, 1974, 1986
Jänis 1939, 1951, 1963, 1975, 1987
Lohikäärme 1940, 1952, 1964, 1976, 1988
Käärme 1941, 1953, 1965, 1977, 1989
Hevonen 1942, 1954, 1966, 1978, 1990
Vuohi 1943, 1955, 1967, 1979, 1991
Apina 1944, 1956, 1968, 1980, 1992
Kukko 1945, 1957, 1969, 1981, 1993
Koira 1946, 1958, 1970, 1982, 1994
Sika 1947, 1959, 1971, 1983, 1995

