Täältä tulee iso ja pullea Kung fu Panda!

Täältä tulee iso ja pullea Kung fu Panda!

Kung fu Panda on nyt julkaistu DVD:llä.
Jaa artikkeli:
  • Listen:

Kiinalaisilla on aina ollut aivan erityinen suhde kansallissymboliinsa jättiläispandaan, joten kun DreamWorks päätti tehdä animaatioelokuvan rakastetusta pandakarhusta, herätti se kiinalaisissa tunteita puoleen josko toiseenkin. Nyt tämä koko perheen animaatioelokuva on vihdoin julkaistu Suomessa sekä DVD:nä että pelinä sopivasti näin joulun alla, joten se voi vielä päätyä moneenkin pukinkonttiin.

Elokuva oli suuri menestys Kiinassa, mutta se sai osakseen myös kritiikkiä. Monet kiinalaiset ovat arvostelleet varsinkin sitä, että amerikkalaiset tekijät ovat heidän mielestään alentaneet Kiinan kansallissymbolin sopimattomalla tavalla, mikä voi ehkä osittain pitää paikkansakin. Muiden animaatiohahmojen ollessa sulavaliikkeisiä ja henkisesti valaistuneita, on päähenkilö Po-panda iso, kömpelö ja meluisa -eli vähän niin kuin tyypillinen amerikkalainen, voisi joku sanoa. Po on toki melko kovaääninen, mutta erityisesti jotkut hahmon käyttämät sanonnat yhdistyvät helposti amerikkalaisiin, kuten Pon viljelemä “awesome” eli vapaasti suomennettuna “mahtava, siisti”. Ja juuri sellainen Po salaisesti haluaakin olla, mahtava kungfun taitaja, mutta nuudelikokin poikana hänen kohtalonsa näyttää jo sinetöidyltä. Kaikesta huolimatta Po unelmoi taistelevansa rinta rinnan legendaaristen kungfu-esikuviensa eli Tiikerittären, Kyyn, Apinan, Kurjen ja Mantiksen kanssa.

Kaikki näyttää selvältä, kunnes sattuma puuttuu peliin. Vai onko mikään sittenkään sattumaa? Vanha kilpikonna Oogway, sanoo elokuvassa yhä uudestaan, ettei sattumia ole olemassakaan. Paljon ilotulitteita sisältäneen kalabaliikin jälkeen Oogway nimittää vanhan ennustuksen mukaisesti Po-pandan suureksi “lohikäärmesoturiksi”. Poloinen Po saa todellakin kärsiä oppiakseen kungfun jalon taidon ja saadakseen “lohikäärmekäärön” salaisuuden omakseen. Pon taipaleesta kungfun taitajaksi tulee melkoinen haaste myös mestari Shifulle, joka nimitetään Pon opettajaksi. Mutta jos vain uskoo tarpeeksi, niin kaikki on mahdollista, onhan?

Po-panda on kuitenkin surkeassa kunnossa ja kaiken lisäksi hänellä on koko ajan nälkä -fakta, jota hän voi yllättäen käyttää hyväksi tullakseen kungfu-mestariksi ennätysajassa. Nimittäin Pon ajatellessa ruokaa, myös kungfu sujuu kuin tanssi. Yksi hauskimpia kohtauksia onkin, kun Po jää verekseltään kiinni mussuttamasta hedelmiä myyttisestä “ikuisten persikoiden puusta”...Oijoi.

Angelina Jolie ja Jack Black tähdittivät äänillään Kung fu Pandaa.
Angelina Jolie ja Jack Black tähdittivät äänillään Kung fu Pandaa. (Lähde: Other)
Vaikka ei olisikaan normaalisti spektaakkelimaisten kungfu-filmien ystävä, niin animaatioon kungfu sopii mainiosti. Tarina itsessään on tyypillinen kertomus hyvän ja pahan välisestä taistelusta, ja tällä kertaa hyväntahtoinen panda saa tehtäväkseen taistella pahaa lumileopardia Tai Lungia vastaan. Tarinan loppu on kuitenkin jokseenkin yllättävä, ja sitä ennen elokuva tarjoaa monia mielikuvituksellisia sekä vauhdikkaita kohtauksia puolentoista tunnin aikana.

Englanninkielisessä alkuperäisversiossa hahmojen ääninä loistavat mm. Dustin Hoffman (Shifu), Angelina Jolie (Tiikeritär) ja Jack Black (Po). Suomalaisina ääninä hyvän suorituksen tekevät mm. Tuomas Uusitalo, Ismo Kallio, Tommi Evilä ja Matleena Kuusniemi. Po-pandalle nauraa aikuinenkin ja elokuvasta tulee helposti hyvälle tuulelle. DreamWorks on jälleen tehnyt fantastista jälkeä ja elokuva onkin visuaalisesti erittäin näyttävä -välillä hahmot tuntuvat suorastaan kummallisen eläviltä! Kungfu Panda on yhdistelmä länsimaista Hollywood-viihdettä ja itämaista viisautta, mikä tulee varsin hyvin näkyviin repliikissä “Yesterday is history, tomorrow is a mystery and today is a gift... that is why it is called 'present'.

Elokuvan ensi-illan jälkeen tämän vuoden kesäkuussa Kung fu Panda on jo kahminut kymmenien miljoonien dollarien lipputulot Kiinassa, mikä ei sinänsä ole lainkaan odottamatonta. Kummaa vain on, ettei elokuvaa, joka sisältää niin monia perikiinalaisia symboleja ja aineksia, ole tehty Kiinassa!

Asiasanat: