Kiinalainen zombi metsästää elämänvoimaa

Kiinalaiset eivät juhli halloweenia. Tai pyhäinpäivää. Tai ylipäätään mitään tiettyä päivää vuodesta, jolloin maallisen maailman ja tuonpuoleisen rajat häilyvät ja portit aukeavat. Toki kiinalaisilla on omat päivänsä, jolloin poltetaan esimerkiksi paperirahaa esi-isien hengille tai huolehditaan heidän haudoistaan, mutta Kiinassa henget, jumalat, aaveet ja demonit ovat olleet vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässä. Niiltä on suojauduttu, niitä on lepytelty ja niitä on palvottu - eikä kommunismi ole onnistunut läheskään kokonaan näitä uskomuksia kitkemään.

Itse asiassa Kiinan kansanperinne suorastaan pursuaa kummitustarinoita ja legendoja myyttisistä olennoista. Kiinassa henkiä aaveita ja demoneja lymyilee kaikkialla. Ne vaeltavat villeinä peltojen yllä, lymyilevät metsissä tai vilahtelevat katseen rajamailla pimeän hiipiessä ympärille. Yritämme nyt tavoittaa yhden noista vaeltelevista aaveista - jos vain uskallamme...

Elävä kuollut jiangshi

Jiangshi, joka tunnetaan myös nimillä chiangchi ja geongsi, on yksi niitä aaveista, jotka saattavat kävellä vastaan kiinalaisen kylän raitilla. Jos tapaa kulkijan, jolla on lahoamassa oleva vihreä iho ja valkoiset pitkät hiukset, voi olla varma, että helvetin portit ovat ainakin raollaan. Jiangshin legenda on levinnyt Kiinassa laajalti, ja vielä tänäänkin kylän vanhimmat voivat kertoa, kuinka he nuoruudessaan näkivät jiangshin hahmon sumussa kävelemässä.

Jiangshi on oikeastaan varsinainen zombin perikuva: pelkkä ruumis ilman sielua ja omaa tahtoa. Kirjaimellisesti käännettynä jiangshi tarkoittaakin ”jäykkää ruumista” ja tarinoissa ne kulkevat suorina kuin lankku. Olentojen käsivarret sojottavat suoraan eteenpäin kuolon kangistamina ja jäykkien jalkojen takia ne ennemminkin huojuvat hyppien eteenpäin kuin kävelevät.

Jiang shi on kuin tyhjä kuori tai eloton ruumis, jota joku muu ohjailee...

Lännessä jiangshitä kutsutaan joskus kiinalaiseksi vampyyriksi, mutta se on hieman harhaanjohtava määritelmä, sillä jiangshi ei ole elävä kuollut siinä mielessä kuin länsimainen kansanperinne sen ymmärtää. Tarinoiden mukaan jiangshi on kuin tyhjä kuori tai eloton ruumis, jota joku muu ohjailee. Mahdollisesti länsimainen perinteen vaikutuksesta on muodostunut kuva, että kyseinen olento himoitsee viattomien ihmisten verta, mutta alkuperäiset tarinat kertovat, että jiangshi metsästää itse asiassa ihmisten elämänenergiaa qitä.

Legendat eivät kuitenkaan välitä olla kovinkaan informatiivisia tai yhteneväisiä. On selvää, että tarinat sekoittavat toisiinsa erilaisia mytologisia olentoja ja käsitteitä. Nämä tarinat liikkuvat myös yli valtioiden rajojen ja jiangshilläkin on monta olemusta, hyvänä esimerkkinä japanilaisten kyonshi. Jotkut tarinat painottavat, että jiangshi syntyy, kun henkilön sielu ei kykene poistumaan ruumiista kuoleman jälkeen. Tämä taas johtuu usein väkivaltaisesta kuolemasta tai huonosti suoritetuista hautajaisista. Näin ollen jiangshilläkin olisi siis sielu. Kiinalaisissa tarinoissa esiintyy usein ajatus, että kuolleiden sielut käyvät levottomiksi, jos hautajaisten ajankohtaa muutetaan tai ne järjestetään ”ennen aikojaan”.

Pitkä tie kotiin

Suurin osa tarinoista kuitenkin kuvailee jiangshin sieluttomana kulkijana, ja suosittu versio kertoo, että jiangshit ovat henkiä, jotka jatkuvasti etsivät tietä kotikylään. Vanhassa maatalousyhteiskunnassa oli tavallista, että niin miehet kuin naisetkin joutuivat vaeltamaan kauas kotikonnuiltaan elannon perässä. Jos joku kuoli onnettomuuden tai sairauden nujertamana kaukana kotoa, oli erittäin tärkeää, että henkilö kuitenkin lopulta haudattiin lähelle kotikylää. Eihän se sovi, että joutuisi elämään koko kuoleman jälkeisen elämän koti-ikävän kanssa! Oli tavallista, että ympäri Kiinaa vaeltavat taolaismunkit saivat tehtäväkseen kuljettaa kuolleet kotiin, ja tästä ovatkin syntyneet omat makaaberit tarinansa.

Parhaiten leirinuotioiden ympärillä kerrottavaksi sopivat tarinat taolaismunkeista, jotka herättivät kuolleet ”eloon” loitsuillaan ja taikakonsteillaan. Munkit opettivat näitä eläviä kuolleita vaeltamaan tietä pitkin kohti kotia. Koska ajateltiin, että kuolleiden näkeminen tuottaisi onnettomuutta, munkit määräsivät ruumiit kävelemään vain öisin ja soittivat lisäksi pieniä kelloja varoittaakseen muita kulkijoita kiertämään kaukaa ”hautajaissaattueen”. Vastikään kuolleet ruumiit vielä tunnistettavilla kasvonpiirteillä saattoivat tehdä seuraa näissä saattueissa jo pitkään kuolleina olleille sammaloituneille ja lahoaville ruumiille.

Järkevä - ja tylsä - selitys näille hautajaissaattueille on se, että taolaismunkit sitoivat ruumiit pitkiin bambukeppeihin, joiden avulla ne sitten annettiin tai vedettiin kotiin. Tutkijat arvelevat, että kuvailut jiangshin huojumisesta eteenpäin ovat lähtöisin siitä, kun ruumiit heilahtelivat ylös ja alas joustavien bambukeppien mukana. Osa tutkijoista on taas sitä mieltä, että tarinat maantierosvot ja ryövärit levittivät mielellään tarinoita jiangshistä, sillä mikäpä sopisi paremmin laitapuolen kulkijan pirtaan kuin se, että lainvalvojatkin kaihtaisivat kaikkea, mikä liikkuu öiseen aikaan.

Jiangshi valkokankaalla

Alkuperäisten tarinoiden unohtumiseen sekä jiangshin ja kiinalaisen vampyyrin hahmojen sekoittumiseen on myös omalta osaltaan vaikuttanut se, kuinka jiangshitä on kuvattu elokuvissa. Kyseinen hahmo esiintyy usein valkokankailla ja erityisesti hongkongilainen elokuva on mieltynyt tähän rappeutuneeseen aaveeseen. Tyypillinen elokuvajuoni kertoo usein pahasta taolaismunkista, joka lähettää huojuvan elävien kuolleiden armeijansa filmin sankaria tai sankaritarta vastaan, jotka sitten joutuvat taistelemaan kuolon kangistamia olioita vastaan kungfun kovin ottein.

Elokuvateatterissa jiangshin tunnistaa helpoiten punaisella merkatusta loitsukääröstä tai dzit dzatista eli ”hautajaispaperista”, joka on kiinnitetty ruumiin otsaan. Ne eivät perustu mitenkään alkuperäisiin tarinoihin vaan ovat lähtöisin elokuvaohjaajien ottamista taiteellisista vapauksista. Näin on nimittäin helppo näyttää katsojille, että tässä kuvataan nyt eläviä kuolleita. Vampyyrien vaikutus näkyy myös siinä, että elokuvien jiangshit ovat yleensä pukeutuneet virallisiin vaatteisiin eivätkä maanviljelijöiden lumppuihin, jotka kerran pukivat niitä, jotka huojuivat kohti kotikyliään lopulliseen lepopaikkaansa.

Jos sattuu tapaamaan halloween-yönä kylänraitilla kävellessään jiangshin, ei pidä jäädä miettimään, onko sillä sielua vai ei, oikeanlaiset vaatteet päällä tai onko se veren vai elämänvoimasi perässä. Sen enempiä empimättä kannattaa juosta pää kolmantena jalkana pakoon niin kova kuin pääsee. Jos se ei onnistu, voi yrittää tarjota sille karkkeja. Ehkäpä jiangshi ei silloin halloweeninä viekään sinua mukanaan rajan tuolle puolen.