Kiinalaisia perinteitä: miten suhtaudutaan vainajiin?

Kiinalaisten uskomusten mukaan pahoista asioista puhumalla vetää epäonnea puoleensa. Niinpä kuolemasta puhuminen onkin ollut Kiinassa tabu. Vainajien kunnioittaminen on kuitenkin tärkeää, sillä ovathan edesmenneetkin sukulaiset osa kiinalaisten tärkeintä instituutiota, perhettä.

Kiinalaisessa yhteiskunnassa perheen hyvinvointi on ensisijainen verrattuna oman onneen. Tuonpuoleiseen siirtyneitä perheenjäseniä kunnioittamalla huolehditaan myös omasta ja omien jälkeläisten hyvinvoinnista. Kiinalaisetkin uskovat ihmisen sielun, shen, tai hengen, ling, kuolemattomuuteen.

Uskomuksia sielusta

Sekä taolaisessa että buddhalaisessa perinteessä tunnetaan käsitys sielusta, joka elää ihmisen maallisen vaelluksen päätyttyä. Taolaisuutta pidetään aitona Kiinassa syntyneenä filosofiana ja uskontona, ja se pitää sisällään paljon kansanuskon aineksia. Taolaisen käsityksen mukaan ihmisellä on kaksi sielullista olemusta. Alkuperäisen sielu saa alkunsa jo hedelmöittymishetkellä. Toisen sielullisen olemuspuolensa ihminen saa syntyessään, eli vetäessään ensimmäisen kerran henkeä, elämän energiaa. Taolaisittain ajatellen molemmat näistä sielullisista olemuspuolista voivat eksyä tai jäädä maan päälle vaeltamaan, jos niille ei anneta uhreja ja muistolahjoja. Vainajien sielut on perinteisesti pidetty tyytyväisinä suitsukkeita polttamalla tai antamalla ruokalahjoja, hedelmiä ja kukkia. Uhrilahjana on myös poltettu niinsanottua “sielurahaa”, eli paperista valmistettua leikkirahaa. Savun kohotessa ylöspäin ja haihtuessa ilmaan sen ajatellaan yltävän esi-isien luokse, meille näkymättömään maailmaan. Ideana muistolahjojen antamisessa on taata esi-isälle siellä jossain yhtä mukavat oltavat kuin meillä täällä elävien maailmassa.

Hautapaikka valitaan huolellisesti

Kuoleman jälkeenkään ei ole yhdentekevää, missä läheisten ihmisten jäännökset lepäävät. Huonosti valittu hautapaikka saattaa syytää koko suvun turmioon, kun taas onnistunut lepopaikka tuo onnea elävillekin. Esimerkiksi muinaisten keisarien ja kuninkaiden haudat ovat varsinaisia taideteoksia, jotka on sijoitettu parhaimmille paikoille kuluista piittaamatta.

Hautausmaat eivät kuitenkaan ole samanlaisia kuin lännessä. Hautausmaa edustaa kiinalaisille yin-maailmaa, varjoja ja yötä, eikä elävillä ole sinne asiaa. Elävät kuuluvat yangin maailmaan, päivän ja elämän todellisuuteen. Länsimainen tapa käydä hautausmailla kävelemässä on siis kiinalaisittain katsoen varsin omituinen.

Ulkoministeriön Aasian osaston Kiina-tiimin johtaja Annikki Arponen kertoo, että suurissa kaupungeissa maahan hautaus ei enää ole sallittua.
- Hautausmaat, sikäli kun niitä on - ja nekin ovat nykyisin lähinnä uurnalehtoja - sijaitsevat kaukana suurten kaupunkien ulkopuolella. Tänä päivänä suurkaupungeissa vainajia ei enää edes saa haudata maahan, vaan ruumiit tuhkataan ja uurnat sijoitetaan sisähalleihin, joissa uurnalle on pieni lokero.

Perinteinen maahan hautaaminenkaan ei Arposen mukaan keskittynyt varsinaisille hautausmaille kuten meillä. Ihmisiä haudattiin kauniille paikoille, esimerkiksi vuoren rinteelle, ja sopivan hautapaikan etsimisessä käytettiin apuna feng shuita huomioiden ilmansuunnat, maaston muodot, veden virtaus ja vuorten sijainti.

Hautajaisissa kuuluu itkeä<

Kiinassa perinteinen hautajaisväri on valkoinen. Aiemmin koko saattoväen oletettiin pukeutuvan valkoisiin, mutta nykyisin väriä näkyy lähinnä muistonauhoissa ja hautajaisväen rintapielien paperikukissa.

Hautajaisissa sukulaiset ja ystävät kunnioittavat vainajaa ja vainajan omaisia kumartamalla ja suremalla avoimesti. Kiinalaisissa hautajaisissa kuuluu itkeä paljon ja äänekkäästi.
- Varsinkin perinteisissä, vanhoissa kiinalaisissa hautajaisissa kuului osoittaa hyvin äänekkäästi itkemällä. Itkulla ja epätoivolla on kuvattu menetyksen suuruutta, kertoo Annikki Arponen.
Tukea läheisensä menettäneelle on tapana osoittaa siten, että surevaa kehotetaan olemaan huolehtimatta liikaa. Arponen jatkaa:
- Kiinalaiset lohduttavat läheisensä menettäneitä sanomalla, että älä ota liian vakavasti, älä sure itseäsi kuoliaaksi. Ymmärrän että sinulla on raskasta, mutta älä itse sairastu. Perheenjäsenen tai läheisen kuolemaan suhtaudutaan hieman kuten meilläkin; yksi jäsen on poistunut, mutta me muuthan olemme vielä elossa.

Muistojuhlia vainajille

Kiinalaisessa kalenterissa on erityinen juhlapäivä vainajien muistamiseksi.
Qīngmíng jié, eli “puhtaan kirkkauden juhla” ajoittuu kevätpäiväntasauksen mukaan huhtikuun 4. tai 5. päivälle. “Puhtaan kirkkauden juhlaa” kutsutaan myös “hautojen lakaisun juhlaksi”, sillä sen viettoon kuuluu oleellisesti haudoilla käynti ja niiden kunnostaminen, puhdistaminen ja ehostaminen. Toisin kuin länsimaiset vainajien muistojuhlat, puhtaan kirkkauden juhla siis sijoittuu kauneimman kevään korvalle, luonnon heräämisen ja kasvun kauden alkuun. Ajankohdan arvellaan liittyvän siihen, että uutta satokautta aloitattaessa on haluttu myös saada esi-isien siunaus tulevalle sadolle. Qingming-juhlaa on vietetty yhtäjaksoisesti myös Kiinan sosialistisen lähimenneisyyden ajan, jolloin sen luonne on ollut samanlainen kuin pyhäinpäivän. Se on ollut vainajien muistojuhla, tosin ilman mitään varsinaisia uhrausrituaaleja.

Qingmingin lisäksi kiinalaisilla on myös tavallaan oma “halloweeninsa”, eli “nälkäisten kummitusten juhla”, Zhōng yuán jié. Tämä juhla liittyy sekä taolaiseen että buddhalaiseen perinteeseen, ja se alkaa kuukalenterissa seitsemännen kuukauden puolivälistä kestäen kokonaisen kuukauden ajan. Sinä aikana manalan ovien uskotaan olevan auki, ja kaikki pahat henget pääsevat silloin tämänpuoleiseen maailmaan kiusaamaan ja pelottelemaan eläviä, ottaen mitä hurjempia muotoja, tekeytyen käärmeiksi, ketuiksi, susiksi, jopa viekkaiksi ja kauniiksi naisiksi. Syksyllä Kiinaan matkaavien kannattaa siis olla varovaisia.