Kuuma linja Kiinaan: Kiinalainen uusi vuosi

Kuuma linja Kiinaan: Kiinalainen uusi vuosi

Ilotulitteet ovat suosittuja Kiinassa
Jaa artikkeli:

Kiinalaista uutta vuotta, tai kevätjuhlaa juhlitaan helmikuun 14. päivänä. Juhlinnan ajankohta ajoittuu kiinalaisen kuukalenterin mukaan tammi- tai helmikuulle. Kiinalaisille uusivuosi on vuoden tärkein juhla.Thomas Rippe, kirjeenvaihtajamme Beijingistä, kertoi meille kiinalaisesta uudesta vuodesta.

Thomas vietti ensimmäisen uuden vuoden Kiinassa 15 vuotta sitten. Hän asui silloin Tianjinissa, Kiinan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa. Hänen ensimmäinen uusi vuosi Kiinassa oli ikimuistoinen.

-Asuin vanhassa, neuvostoaikaisessa talossa. Tiesin, että talossa oli kaasuvuoto, sillä joka kerta, kun laitoin vedenlämmittimeni päälle saatoin kuulla pienen räjähdyksen,. Räjähdys aiheutui, kun lämmittimen ympärillä ollut kaasu räjähti käynnistyksen yhteydessä. Tiesin siis, että koko rakennus vuosi kaasua, ja samaan aikaan ulkona ihmiset räjäyttelivät ilotulitteita. Olin kauhuissani, että rakennuksesta tulisi yksi jättimäinen ilotulite.

Vuoden vaihteessa sattuu useita ilotulitteista johtuvia onnettomuuksia, ja vuonna 2009 Beijingin maamerkki, CCTV-hotelli, syttyi tuleen ilotulitteista. Ilotulitteissa tärkeintä ei ole näyttävyys vaan ääni. Kovilla äänillä on tarkoituksena karkottaa pahat henget, joten se miltä ilotulitteet näyttävät on toissijainen asia.

Kaksi lomaa vuodessa

Kiinalaisilla on omanlaisensa lomajärjestelmä. Heidän lomansa ovat kaikilla yhtä aikaa ja kaksi kertaa vuodessa, uutena vuotena sekä syksyllä itsenäisyyspäivän juhlan aikaan. Miten lomailu onnistuu, kun kaikilla on loma samaan aikaan?

-Tähän aikaan Kiinassa on vaikea järjestää minkäänlaista matkaa. Koko maa nousee paikoiltaan ja liikkuu. Ja kun suurin osa Kiinan kansalaisista aloittaa liikkumisen samaan aikaan, kaikkialla on tungosta, kaikkialla on täyttä, ja kaikki on varattu.

Pohjois-Kiinan perinteinen uuden vuoden herkku; dumplinit
Pohjois-Kiinan perinteinen uuden vuoden herkku; dumplinit (Lähde: Radio86)
Thomasin mukaan tilannetta asemilla helpottaa lippujen saaminen verkosta. Joten kaikkien ei tarvitse mennä asemalle jonottamaan lippua. Ruuhka-aikoina otetaan käyttöön myös runsaasti lisäjunia.

Thomas kertoo kuinka Japanissa ihmiset ovat katkeria lomajärjestelmän suhteen ja siellä järjestelmä on hajoamassa. Onko Kiinassa halua muuttaa lomajärjestelmää?

-Luulisin, esimerkiksi kevät juhlan ollessa kyseessä, että ihmiset haluavat pitää lomansa. Loma on niin syvästi juurtunut perinteisiin. Kevääseen ja uuteen vuoteen ajoittuva loma on kuitenkin lyhentynyt kolmeen päivään, kun se ennen oli viikon pituinen.
- Joten, kyllä asiat ovat hieman muuttuneet. Mutta luulen kuitenkin, että kuluu vuosia ennen kuin kiinalaiset työläiset osaavat yhdistää modernin elämäntyylinsä perinteisiin lomiin.

Uuden vuoden perinteet

Uusi vuosi vietetään perinteisesti perheen parissa. Aiheutuuko lomanvietosta ongelmia pariskunnille, tietävätkö he kumman vanhempien luona loma vietetään?

-Perinteisesti parit matkustavat miehen kotiin. Uskon kuitenkin, että nykyaikaiset pariskunnat vierailevat vuorovuosin perheidensä luona. Tai jos lomaa on vaikkapa viikko, saattavat pariskunnat vierailla molempien vanhempien luona. Jos välimatkat ovat kuitenkin suuret, eli toisen perhe asuu Koillis-Kiinassa ja toisen perhe Etelä-Kiinassa, niin silloin loma vietetään yhdessä paikkaa.

Entäpä sitten perinteet, kiinalaisilla on varmasti paljon perinteisiä tapoja viettää uutta vuotta.

Rautatieasemat täyttyvät matkaajista loman alkaessa
Rautatieasemat täyttyvät matkaajista loman alkaessa (Lähde: Radio86)
-Kiinalaiset seuraavat kiinalaista horoskooppia, joten joka vuosi on eri vuosieläin. Tuleva vuosi on Tiikerin vuosi ja mennyt vuosi oli Härän vuosi. Joten nyt kaupat ovat pullollaan kaikkea tiikeriin liittyvää, tiikeri koristeita, tiikeri sitä, tiikeri tätä.
- On myös tiettyjä ruokalajeja, joita nautitaan uuden vuoden aattona riippuen siitä mistä olet kotoisin. Jos olet Pohjois-Kiinasta, niin perinteisiin kuuluvat dumplinit, tyynyn muotoiset taikinanyytit, joita keitetään vedessä. Uudenvuoden aattona heti ilotulitusten jälkeen perhe istuu alas ja alkaa nauttimaan yhdessä ruoasta.