Project: Metal Nation lennättää metallikulttuuria Kiinaan

Project: Metal Nation lennättää metallikulttuuria Kiinaan

Jaa artikkeli:
  • Listen:

Suomi on metallilla kyllästetty maa, jossa Idols -voittajatkin laulavat raskasta rokkia. Kaukana idässä taas on pop-balladien luvattu maa, jossa metallimusiikki on pienten alakulttuurien hommaa. Kolme suomalaista metallimiestä päätti kaataa raja-aitoja ja viedä suomalaista metallikulttuuria Kiinaan. Nämä pojat eivät kuitenkaan lähde soittelemaan kiinalaisten takapihoille, vaan rakentavat lentokoneen, lentävät sillä Shanghaihin ja perustavat siellä metalliklubin.

Kuulit aivan oikein. Kyseessä on Project: Metal Nation ja projektin vetäjät ovat ihan tosissaan. Teemu Reini ja Miika Saari tulivat kertomaan, miten lentokoneet ja metallimusiikki liitettiin alunperin yhteen. Hullulta kuulostavan idean isä on Veli-Matti Järn eli Wellu, joka oli haastatteluntekohetkellä Kiinassa etsimässä yhteistyökumppaneita projektia varten.

Saari: -No hän on koulutukseltaan lentokoneinsinööri elikkä siitä tulee sitten tämä lentokonehomma tähän. Hän on myös toiminut mun kanssa samassa opiskelijayhdistyksessä aikoinaan raskaan musiikin puolella ja siellä ollaan tutustuttu. Joskus sitten kehiteltiin tällaista hassunhauskaa ideaa ja kun ruvettiin miettimään sitä enemmän, niin se ei enää ollutkaan vaan niin hauska, vaan todettiin, että se on ihan hullu.

Innovaatiota? Kyllä, ja metallia

Tämä taitaakin olla sitä poliitikkojen peräänkuuluttamaa suomalaisesta hulluudesta nousevaa innovaatiota, vaikka ainakin Saaren mielestä brändityöryhmiltä ja muilta puuttuvat nimenomaan ne luovuus ja hulluus. Näitä miehiä ajaa eteenpäin ihan muu voima.

S: -Voisi näin kornisti sanoa, että se on se rakkaus metalliin. Sellainen syvä vuorovaikutussuhde, joka on ollut tässä vuosien mittaan; metallimusiikki on antanut aika paljon elämän ja sitä haluaa antaa jotain takaisinkin. Projektin ideahan on se, että me halutaan viedä suomalaista metallikulttuuria ulkomaille ja ottaa sieltä myös vaikutteita ja tuoda niitä Suomeen; katsoa, vertailla niitä ja tutkia vähän sitä kenttää -yhdistää sinne perinteitä, traditioita, mytologioita.

Teemu Reinillä (vas.) ja Miika Saarella on myös oma yritys Tuoni Studiot Tampereella.
Teemu Reinillä (vas.) ja Miika Saarella on myös oma yritys Tuoni Studiot Tampereella. (Lähde: Radio86)
Mutta kuitenkin, eikö metallikulttuuria voisi viedä Kiinaan helpommallakin tavalla kuin rakentamalla lentokoneen?

S: -Tämä projekti on myös hyvin laaja, joten me haluttiin sinne kiinnekohtia, ja Wellu kun on lentokoneinsinööri, niin sieltä tuli tämä idea lentokoneesta. Ei tällä saralla olla koskaan tehty tuollaista, että rakennetaan lentokone ikään kuin promootiotarkoituksessa ja sitten lennetään sillä toiselle mantereelle, itse rakennetulla koneella.

Reini: -Minkä takia mennä reittilennolla, jäädä siten kaiken tutkan alle ja tehdä niin kuin kaikki muutkin, kun voi tehdä toisin, tulla huomatuksi ja saada sitä omaa viestiä eteenpäin sitä kautta.
S: -Niin ja sitä paitsi se on pirun hauskaa.

Lentokone rakennetaan siis promootiotarkoituksessa ja täytyy myöntää, että onhan sillä huomioarvoa. Miehet myös vihjaavat, että jos jolla kulla on ylimääräisiä lentokoneensiipiä, niin heihin saa mielellään ottaa yhteyttä...

Vakavasti puhuen yrittäjinä toimivat Reini ja Saari kuitenkin tietävät, ettei yksi mies rakenna lentokonetta, joten he ovat jo olleet yhteydessä muun muassa lentokonevalmistajiin. Yhteistyö ja oikeat yhteistyökumppanit ovatkin miesten mielestä avainasemassa näin massiivisen projektin toteutumisessa.

Metallia Shanghain sydämeen

Näiden miesten usko omiin unelmiinsa on metallinkova.
Näiden miesten usko omiin unelmiinsa on metallinkova. (Lähde: Project: Metal Nation)
Projektin pääasia on kuitenkin Shanghain keskustaan toivottavasti parin vuoden sisällä perustettava metalliyökerho, joka tuo metallikulttuuria laajassa mitassa Kiinaan. Lentokoneella olisi siis tarkoitus lentää lähinnä klubin avajaisiin, minkä jälkeen metalli toivottavasti raikaa Shanghaissa vielä pitkän aikaa ja yhä kovempaa. Miltä suomalainen metalli sitten näyttää ultramodernissa Shanghaissa?

R: -Paikkaa ei olla ihan vielä varmaksi katsottu, mutta meillä aika selkeä visio, miltä se tulee näyttämään. Siinä tulee olemaan skandinaavisia vaikutteita, mutta myöskin paikallisia vaikutteita yhdistettynä gigermäiseen, pieneen karuuteen tyylikkäästi toteutettuna. Näkisin, että klubilla on kaksi funktiota, ehkä kolmekin: yksi on se hyvin selkeä, hyvä keikkapaikka bändeille. Sitten sen toinen funktio on toimia sellaisena launch-tyylisenä istuskeluravintolana, jossa ihmiset voivat viettää aikaa. Meininki ei ole niin aggressiivista eli se ei ole mikään hirveä hikinen hevibaari.

S: -Kyllä on siis ihan tarkoitus tehdä kunnon kokoinen keikkapaikka, 1000-2000 ihmistä sisällä katsomassa nyrkit pystyssä kun suomalaista metallia veivataan lauteilla.

Melkoinen yritys on Shanghaihin siis nousemassa. Miesten visio yltää kuitenkin vieläkin pidemmälle, eikä Kiinaan olla perustamassa pelkkää metalliklubia vaan metallikulttuuria.

S: -Sinne on sitten tarkoitus palkata mahdollisesti paikallinen tai sitten täältä sopiva henkilö hoitamaan klubin managerointia. Meillä ei välttämättä riitä aika yhden klubin asioiden hoitamiseen, koska sitten tämä projekti lähtee laajenemaan siitä eteenpäin. Tämähän ei pelkästään ole metalliklubi se, mitä lähdetään sinne viemään, vaan metallikulttuuri. Ja metallikulttuuriin meidän mielestä kuuluu asusteet, korut, lävistykset, tatuoinnit, ruoka ja juoma - kaikki mahdollinen. Me lähdetään sitten laajentamaan siitä ideaa ja totta kai halutaan osaavia ja kykeneviä ihmisiä pyörittämään näitä tiettyjä osa-alueita.

Beijing on perinteisesti ollut Kiinan rock-kaupunki, kun taas Shanghai on keinahdellut jatsin tahtiin. Pohjoiseen pääkaupunkiin olisi siis helpompi lähteä, mutta miksi tosiaan tehdä niin kuin kaikki muutkin.

S: -Me halutaan mennä sellaiseen paikkaan, jossa on vielä valkoista kartalla, mutta jossa on valmiiksi jonkun verran populaa, joka tuntee sitä kulttuuria. Ja sitten tietenkin Shanghaissa on tärkeä aspekti se kansainvälisyys. Shanghai on hyvin kansainvälinen paikka ja sinne on kiinnostusta totta kai suomalaisilla yrityksillä ja brändeillä, mutta myös bändeillä. Se on siis näille selkeä markkina-alue.

Romutetaan raja-aitoja, ei kirkkoja

1000-2000 ihmistä sisällä katsomassa nyrkit pystyssä kun suomalaista metallia veivataan lauteilla.

- Miika Saari

Klubin lavalla ei kuitenkaan tule heilumaan ainoastaan suomalaiset pitkätukat, vaan miesten tarkoituksena on nostaa esille myös kiinalaisia bändejä, ja yhtä lailla tervetulleita ovat metalliperheen edustajat muualta maailmasta. Reini ja Saari uskovat, että uutuudenviehätys vetää paikalle uteliasta porukkaa, vaikka metallikulttuurin tuntemattomuus ja tietynlainen synkkyys saattaa hieman pelottaakin.

R: -Kyllä, metallikulttuuria kohtaan on vähän ennakkoluuloja, varsinkin kun siitä ei tiedetä Kiinassa hirveästi. Me halutaan myöskin rikkoa niitä raja-aitoja ja osoittaa ihmisille, että kyse ei nimenomaan ole saatananpalvomisesta tai mistään muustakaan tällaisesta kurjuudesta, vaan metallimusiikki on vain ihmisten tapa ilmaista itseään ja purkaa niitä omia huoliaan tai murheitaan tai ihan samalla tavalla myös iloaan.

Synkkyys ja musta väri saattavat tuntua vierailta kiinalaisista, mutta toisaalta painolastina ei juurikaan ole kristinuskon mukanaan tuomia käsitteitä kuten saatananpalvontaa.

R: -Ehkä se onkin ihan hyvä tilanne, että niitä ennakkoluuloja ei ole kuitenkaan ehtinyt niin paljon juurtua sinne. Vaikka onhan siinä se luonnollinen juttu, että vieras asia vähän epäilyttää, mutta se ei ole kuitenkaan semmoista pitkäjänteistä, että isältä pojalle on opetettu, että metallistit ovat pahoja ihmisiä ja polttavat kirkkoja, vaan on helpompi murtaa se jää.

Molemmat uskovat, että klubi löytää kyllä yleisönsä.

R: -Yleensäkin aina me luotetaan siihen, että myös erilaisuus ja uutuusarvo vetoavat ihmisiin, ne tulee katsomaan, että mitä täällä tapahtuu, mistä tässä on kysymys. Pyritään tietenkin toimimaan maassa maan tavalla niin, että kunnioitetaan kiinalaista perinnettä, arvoja ja elämänkatsomusta, mutta siihen sitten tuodaan sitä jotain, pientä erilaista eksotiikkaa mukaan.

Kuuluuko kiinalainen metalli?

Suomalaista musiikkia viedään nyt Kiinaan. Negative villitsi yleisöä Shanghai Expossa.
Suomalaista musiikkia viedään nyt Kiinaan. Negative villitsi yleisöä Shanghai Expossa. (Lähde: Radio86)
Jo mainitunkaltaiset ennakkoluulot eivät ole ehkä se suurin haaste metallimusiikin tiellä Kiinassa, vaan pikemminkin yleinen musiikkikulttuuri ja -maku. Kiinassa popit ja balladit ovat vallanneet niin eetterin kuin ihmisten sydämetkin, joten miksi lähteä tunkemaan metallia juuri Kiinaan?

Projektin alunperin ideoinut Järn on asunut Kiinassa opiskeluiden puolesta useamman vuoden ajan. Siten hän on tutustunut maan kulttuuriin ja ihmisiin hieman syvemminkin – ja kartoittanut tietenkin Kiinan orastavaa metalliskeneä. Saari ja Reini myös huomauttavat, että Suomi ja Pohjoismaat ovat jo kyllästetty metallilla, ja kyseinen musiikinlaji on voimissaan myös Keski-Euroopassa sekä Amerikoissa. Miesten missio on kuitenkin levittää metallikulttuurin sanomaa myös maailmankolkkiin, joissa se ei vielä raikaa monestakaan kajarista.

S: -Kiina on siinä mielessä kiinnostava, että siellä on tämmöinen nouseva metallipopulaatio; paljon bändejä ja paljon ihmisiä, jotka kuuntelevat metallia. Sitten taas metallia ei ole siellä hirveästi saatavissa: ei ole esiintymispaikkoja, ei ole levykauppoja, ei ole tällaisia foorumeita, joissa ihmiset pääsisivät tutustumaan erilaisiin bändeihin. Me ei missään nimessä haluta mennä sinne opettamaan, mitä metalli on, vaan me halutaan mennä katsomaan sinne niitä bändejä ja niitä ihmisiä ja tarjota vaihtoehtoja.

Kiina on kuitenkin haastava paikka kovemmillekin metallimiehille. Valtavirtamusiikki on siellä todellista valtavirran musiikkia, ja alakulttuurit – ja siten myös marginaalissa oleva musiikki – ovat vielä piilossa sekä melko pienten piirien juttu. Toisaalta Kiina on iso maa ja marginaaliyhteisötkin ovat meidän mittapuulla suuria. Niitä on vain vaikeampi tavoittaa.

S: -Haasteena on tietenkin heidän tavoittamisensa, kun sitä väkeä on niin paljon ja se on levittäytynyt laajalle alueelle. Ei ole tällaisia sosiaalisia yhteisöjä kuten täällä Facebook, jossa sana leviää nopeasti. On tietenkin ne omat vastaavat, Kiinan MySpace ja muut, mutta niiden käyttöaste on vähän pienempi verrattuna siihen väkilukuun. Niin haasteena on ehkä se sananlevittäminen aggressiivisesti.

Järn tekee paraikaa Kiinassa töitä juuri tämän eteen; hän luo kontakteja, etsii bändejä, järjestää niille bileitä ja levittää sanaa. Ja Kiinastahan löytyy loistavia bändejä joka lähtöön. Saari mainitsee muun muassa jo hieman nimeä luoneet bändit AK-47:n ja Cold Fairylandin. Näistä jälkimmäinen yhdistää musiikkiinsa kiinalaista folkia, mikä luo aivan omanlaisensa kiinalaisen metallisoundin. Miltä kiinalainen metalli sitten muuten kuulostaa?

-No sanotaan näin, että kyllä siellä ehkä suosituimpia ovat tällaiset helpommin lähestyttävät melodiset bändit, jotka menevät lähinnä goottimetallin saralle ja ehkä jopa pop-metalliin. Mutta sitten, ihan samalla lailla kuin Suomessa, marginaalimetalli on sielläkin marginaalimetallia. Eli grindia, deathia, deathcorea ja näitä sitten kuunnellaan vähemmän.

Kalevalan oppitunti - suomalaisille

Nightwish on yksi suosituimpia suomalaisbändejä Kiinassa. Kuva Nightwishin Beijingin keikalta 2008.
Nightwish on yksi suosituimpia suomalaisbändejä Kiinassa. Kuva Nightwishin Beijingin keikalta 2008. (Lähde: Radio86)
Metallimusiikki ja -kulttuuri eivät olen ainoita asioita, jotka ovat lähellä miesten sydämiä. Siksipä projektin tarkoituksena on myös tehdä sekä suomalaista että kiinalaista mytologiaa tunnetuksi sekä etsiä, mitä yhteistä näiden kahden kaukaisen maan kulttuuriperinnöissä voisi olla. Mieleen tulee eittämättä AJ Annilan elokuva Jadesoturi, joka yhdistelee Kalevalaa ja kiinalaista mytologiaa sujuvasti yhteen.

R: -Kalevalahan kiinnostaa maailmalla ja väitänkin, että se kiinnostaa nykyään enemmän ulkomaalaisia kuin meitä suomalaisia. Tämä on myös semmoinen asia, johon me halutaan tuoda muutos, koska voimme olla ylpeitä omasta kulttuuriperinnöstäme. Meilläkin on mytologioita, jotka ovat siistejä, opettavaisia ja arvokkaita. Se (projektin) mytologiaosio saattaa olla jopa hieman enemmän tarkoitettu suomalaisille. Muissa maissa ja varsinkin Kiinassa omat perinteet ovat hyvin vahvoja ja niitä vaalitaan hyvin aktiivisesti. Totta kai haluamme tutustua myös niihin, mutta samalla haluamme vinkata suomalaisille, että hei, kyllä meiltäkin löytyy!

Koko kansa rakentamaan Metal Nationia

Projektin tiimoilta riittää kuitenkin vielä töitä yllin kyllin. Miehet rekryävät suomalaisia bändejä keikoille Kiinaan, ja kiinnostusta on ollut ilmeisesti paljonkin. Tällä hetkellä työn alla on projektin tunnusbiisi, jonka säveltää iRonica-yhtyeen Ville Nepal. Muutenkin projekti on tällä hetkellä siinä vaiheessa, että uusia yhteistyökumppaneita ja asiasta kiinnostuneita etsitään koko ajan.

Reini ja Saari muistuttelevatkin tuon tuosta, että he eivät ole todellakaan tekemässä kaikkea yksin, eikä heiltä löydy kaikkeen osaamistakaan. Kiinassa asuvia suomalaisia on saatu apuun setvimään monia käytännön asioita siellä päässä, mikä auttaa erityisesti kiinalaisessa byrokratiaviidakossa selviämisessä. Metallilla on monta ystävää, sillä kyseiset suomalaiset ovat ilmoittautuneet jonkinlaiseksi vapaaehtoistyövoimaksi. Lisäapuvoimat toivotetaan tervetulleeksi -oli sitten kyse mekaanikoista tai markkinointi-ihmisistä.

S: -Tällä hetkellä me ihan konkreettisesti haetaan tälle kannattajia, yhteistyökumppaneita ja ihmisiä, jotka on kiinnostuneita levittämään sanaa eteenpäin. Tämä on sen verran pitkän aikavälin projekti, eikä ihan mikään pieni sellainen, että tähän tarvitaan paljon ihmisiä taakse. Me ollaan ehkä vaan se terävin kärki, mutta ei missään nimessä ainoita, jotka tekevät tätä.
R: -Kyllä, ja heti nettisivuista lähtien kerromme välittömästi tiedostavamme faktan, että me emme tule tekemään tätä yksin.

Pian Shanghai sykkii metallin raskaiden sävelien tahtiin...
Pian Shanghai sykkii metallin raskaiden sävelien tahtiin... (Lähde: Radio86)
Nämä miehet uskovat unelmiinsa, tekevät töitä niiden eteen ja tulevat siinä sivussa vakuuttaneeksi aika monta epäilijääkin.

R: -Palkitsevinta tässä on se, että voidaan kertoa ihmisille tästä ideasta ja katsoa heidän reaktiotaan, koska ne ovat olleet aika ikimuistoisia joka kerta... ”Jaa mitä?!” Ja sitten kun ideaa selittää heille, niin on hieno huomata, että kommentit muuttuvat ”Ahaa, joo-o, tuossa on jotain potentiaalia”. Sitten taas haastavinta näin isossa ja hullussa projektissa on ehkä vakuuttaa viranomaisia ja muita isoja tahoja, koska se on niin erilaista työtä. Mutta sanotaanko, että se on sitten vähintäänkin yhtä palkitsevaa, kun työ on päätöksessä.

M: -Ihmisillä on vaan semmoinen hassu maailmankuva nykyään, että on sellaisia asioita, jotka ovat mahdottomia tai ei uskalleta lähteä unelmien perään. Me taas viedään omia unelmiamme eteenpäin joka päivä ja halutaan kannustaa muitakin ihmisiä siihen.

Vaikuttaa siis siltä, että jos se vain on Reinistä, Saaresta ja Järnistä kiinni, Kiinasta tulee seuraava metal nation.