Kuuma linja Kiinaan: Aivovuoto
Korkeakoulut availevat oviaan kesän jälkeen, ja uusien opiskelijoiden joukossa on Suomessakin kiinalaisia nuoria. Aivovuoto eli koulutettujen ihmisten muutto muihin maihin on aihe, joka puhuttaa Kiinassa. Maan pelätään menettävän fiksuimmat ja lahjakkaimmat työmarkkinoiltaan, kertoo kirjeenvaihtajamme Thomas Rippe.
- Yksi huolenaihe täällä on se, että suuri osa ulkomaille lähtevistä ei koskaan palaa takaisin. Kyselytutkimusten perusteella Yhdysvaltoihin opiskelemaan lähtevistä noin 70 prosenttia jää sille tielle.
Ulkomaisiin opinahjoihin kirjautuvien kiinalaisnuorten määrät ovat kasvanut huimasti viime vuosina. Yhä useammalla kiinalaisperheellä on varaa lähettää lapsensa ulkomaille opiskelemaan, ja tätä mahdollisuutta myös käytetään.
Lähtijät eivät ole pelkästään yliopisto-opiskelijoita, vaan yhä nuorempia koululaisia.
- Kiinasta lähetetään myös enemmän ylä-aste- ja lukioikäisiä lapsia ulkomaisiin sisäoppilaitoksiin. Sen ajatellaan valmistavan heitä paremmin pääsemään sisään länsimaisiin yhteiskuntiin. Huoli heidän menettämisestä on aito, sillä heidän ajatellaan olevan ikäluokkansa parhaimpia, fiksuimpia ja lahjakkaimpia.
Parempi koulutus vetää ulkomaille
Kiina on monessa suhteessa jo suurvalta, mutta koulutuksessa se ei sitä ole. Thomasin mukaan opetuksen heikko taso Kiinassa on merkittävin yksittäinen tekijä, joka työntää nuoria ulkomaisiin opinahjoihin.
- Eurooppalaisia, yhdysvaltalaisia ja australialaisia yliopistoja yksinkertaisesti pidetään parempina kuin kiinalaisia yliopistoja. Monia myös kiinnostaa noiden maiden korkeampi elintaso. Mitä paremman koulutuksen hankkii, sen paremman mahdollisuudet on löytää työtä ja kenties jäädä asumaan maahan.
Ulkomailla opiskelevat kiinalaisnuoret saavat rahallista tukea lähinnä vain omilta perheiltään. Lasten koulutukseen satsataan, sillä heidän odotetaan aikanaan huolehtivan ikääntyvistä vanhemmistaan.
- Kiinalaisille opiskelijoille on myös tarjolla stipendejä, sillä oppilaitokset eri puolilla maailmaa arvostavat yhteyksiä Kiinaan. Siksi kiinalaisista opiskelijoista ollaan kiinnostuneita.
Elämä ulkomailla muuttaa ihmistä
Harva ulkomaille lähtevä kiinalaisnuori suunnittekee jättävänsä kotimaansa pysyvästi, arvelee Thomas.- Useimmat ajattelevat palaavansa takaisin kotimaahansa. Haaveena on toimia jonkinlaisena siltana länsimaiden ja Kiinan välillä, ja työllistyä Kiinassa toimivien kansainvälisten yritysten palvelukseen. Ulkomailla ajatukset kuitenkin muuttuvat, ja suuri osa jääkin sitten töihin maahan, jonne tulivat opiskelemaan.
Kiinalaislehdissä saatetaan ulkomaille jääneitä nuoria syyttää jopa isänmaan pettureiksi. Heistä on kuitenkin hyötyä kotimaalleen, sanoo Thomas.
- Usein unohtuu, että ulkomaille jäävillä on edelleen liiketoimintaa Kiinaan, ja siten he antavat panoksensa kotimaalleen. Perheisiin ja ystäviin pidetään myös läheisesti yhteyttä.
Thomasin jututtamien henkilöstöpäälliköiden ja konsulttien mielestä Kiinassa tarvitaan ulkomailla opiskelleita ihmisiä.
- Paikalliset tiedotusvälineet luovat sellaista kuvaa, että ulkomailta palanneet ovat pilalle hemmoteltuja ja ylimielisiä. Tosiasiassa suhtautuminen ei ole näin huonoa. Paluumuuttajia arvostetaan edelleen, mutta ei ehkä niin paljoa kuin aikaisemmin.
Kiinan hallituksen ei enää tarvitse kannustaa nuoria lähtemään ulkomaille opiskelemaan kuten 1980-luvulla.Toisaalta kiinalaisopiskelijoiden virtaa ulkomaisiin kouluihin ei enää voida noin vain estääkään. Jos aivovuotoa kuitenkin halutaan hillitä, on Kiinan Thomasin mielestä kehitettävä omaa koulutusjärjestelmäänsä.
- Yliopistojen pääsykokeiden uudistaminen voisi olla yksi ratkaisu. Nykyisellään se palkitsee pelkästää ulkoa opettelua eikä huomioi mitenkään luovia lahjakkuuksia. Jotkut kiinalaiset nuoret eivät enää halua ottaa osaa koko pääsykokeisiin.


