Kuuma linja Kiinaan – Shanghain maailmannäyttely
Shanghain maailmannäyttely käynnistyi toukokuun alussa. Kyseessä on toinen kiinalaisten järjestämä maailmanluokan tapahtuma kahden vuoden sisään. Ja kuten jo kaksi vuotta sitten Beijingin kesäolympialaisten alla, kiinalaisten käytöstä on pyritty hiomaan myös Shanghai Expon yhteydessä. Kirjeenvaihtajamme Thomas Rippe mainitsee kaksi erityistä seikkaa, joihin Shanghaissa on alettu kiinnittää huomiota.
- Etenkin kesäaikaan lähiöissä asuvat shanghailaiset miehet vaeltelevat naapurustossa pyjamissaan kaiken päivää. Ja vaikka he ovat vain omalla asuinalueellaan, viranomaiset koittavat saada ihmiset luopumaan tästä tavasta. Minusta se on vain hauskaa, että ihmiset tuntevat olonsa niin kotoisaksi, että he viihtyvät pyjamissaan päivälläkin. Ja ne eivät ole edes mitään nuhjuisia ja vanhoja pyjamia vaan hienoja, tyylikkäitä silkkipyjamia. Mielestäni nämä ihmiset voisi jättää rauhaan.
Shanghain toinen kasvojenkohotus liittyy huonon englannin eli chinglishin karsimiseen. Osa turisteille tarkoitetuista kylteistä on täysin käsittämätöntä englantia. Thomas korostaa, että vaikka kieltä korjattaisiin, monien mielestä käännöksissä pitäisi silti säilyttää kiinalainen hienovaraisuus länsimaisen lähestymistavan sijaan.
- Englanninkielisissä maissa kylteissä sanotaan suoraan "Älä tallaa nurmikkoa!", mikä on melko aggressiivista. Mutta esimerkiksi Linnunpesä-stadionin edessä olevassa kyltissä lukee “Olemme nuoria ja pieniä ja painavat jalkasi satuttavat meitä, ole kiltti äläkä astu päälle”. Se on söpöä ja hauskaa, eikä siinä ole mitään pahaa, Thomas miettii.
Shanghai Expoon odotetaan 70 miljoonaa kävijää. Thomas arvelee, että vaikka tapahtuma olisikin tappiollinen, kukaan ei hermostu. Jokainen maa on kustantanut oman paviljonkinsa ja Kiina on sijoittanut vain omiin rakennuksiinsa, eli kulut eivät ole olleet valtavat. Thomas pohtii, että maailmannäyttely ei ole kovinkaan näkyvä ilmiö esimerkiksi Yhdysvalloissa. - Expo oli iso juttu sata vuotta sitten, mutta nykyisin se on lähinnä verkostoitumis- ja PR-tapahtuma, Thomas jatkaa. Shanghai Expossa tavoitteena on luoda bisneskontakteja kiinalaisten kanssa.
- Olemme CRI:llä haastatelleet ihmisiä monista eri paviljongeista, ja lähes kaikilla mailla on ohjelma, jossa kotimaan kauppakamarin edustajat tapaavat kiinalaisia bisnesalan ihmisiä. Bisneskontaktien luominen Kiinan kanssa on tärkeintä.
Shanghailainen viihdetaiteilija on kritisoinut, että Expon tuomat ulkomaalaisesiintyjät vievät kaiken huomion paikallisilta tähdiltä. Thomas toteaa, että koko maailmannäyttelyn ideahan on esitellä erilaisia kulttuureita. Hän arvelee myös, että paikallisilla esiintyjillä riittää varmasti kysyntää ulkomaisista esityksistä huolimatta. Mutta Expon suurimmaksi julkkikseksi hän veikkaa Tanskan paviljongin Pientä merenneitoa.
Thomas ei ole kuullut kritiikkiä paviljongeista, mutta Espanjan erikoinen arkkitehtuuri on tehnyt moniin vaikutuksen. Yhdysvaltain paviljongin on sanottu olevan liian kaupallinen, johon Thomas toteaa nauraen, että niin aina. Hän jatkaa, että tänä vuonna Yhdysvaltain osallistuminen oli kiikun kaakun loppusuoralle asti. Maan hallitus kielsi sijoittamasta maailmannäyttelyyn, mutta paviljonki kasattiin lahjoitusten avulla. Thomas uskoo, että nykyisessä taloustilanteessa Expo ei ole Yhdysvaltain hallituksen asialistan kärjessä.Thomas aikoo käydä itsekin Expossa, mutta vasta ruuhkan rauhoituttua. -Menen varmaan syksyllä, kun Expo on sulkeutumassa ja kun kaikki ovat jo käyneet siellä ja lapset ovat palanneet kouluun. Shanghai on kuuma kesällä, eikä ole kovinkaan mukavaa jonottaa eri paikkoihin helteessä.


