Kuuma linja Kiinaan: Thomas turistina Yangshuossa
Kiinassa on jo vuosikymmeniä ollut kaksi reppumatkailijoiden mekkaa: Dali Yunnanissa sekä Yangshuo Guangxin provinssissa. Kyseiset kohteet ovat toimineet eräänlaisina henkireikinä Kiinassa asuville ulkomaalaisille, mutta kohonneen elintason myötä myös yhä kasvavat kiinalaisten turistivirrat ovat löytäneet näille paikoille. Kiinalaisen uuden vuoden loman aikana myös kirjeenvaihtajamme Thomas päätti pakata kapsäkkinsä ja suunnata Yangshuon kuvankauniisiin maisemiin.
-Jos olet joskus nähnyt maalauksen tai valokuvan tyypillisestä kiinalaisesta maisemasta, olet todennäköisesti nähnyt kuvan Guangxin provinssista. Nimenomaan sieltä löytyy niitä kummallisen muotoisia, jyrkkäseinäisiä vuoria, joiden välissä kiemurtelee sumuisia jokia. Koko alue on hyvin kaunis ja vehreä.
Turismin kasvun positiivisia puolia
Thomas kävi jo 15 vuotta sitten provinssin pääkaupungissa Guilinissa, joka sijaitsee lähellä Yangshuota ja on sen lailla kuuluisa upeista maisemistaan, jossa jokia risteilee vehreiden ”sokeritoppavuorien” välisissä laaksoissa. Sittemmin Guangxin turismi on kasvanut räjähdysmäisesti, ja vaikka alueen ainutlaatuisuudesta on saattanut ehkä kadota jotain, turistivirrat ovat tuoneet mukanaan paljon hyvääkin. Ainakin jos vertaa 15 vuoden takaiseen matkaan jokiveneellä...
-Mikä shokeerasi meitä ulkomaalaisia turisteja oli se, että kaikki jokiveneristeilyllä käytetyt paperilautaset, syömäpuikot ja muut heivattiin vain suoraan laidan yli jokeen. He siis pilasivat sen maiseman, jota kaikki olivat varta vasten tulleet katsomaan! Mennessäni tällä kertaa samalle joelle olin tyytyväinen huomatessani, ettei vastaavaa enää tapahtunut. Joki oli myös ehdottomasti puhtaampi kuin viimeksi. Luulen, että paikalliset tajusivat jossain vaiheessa tuhoavansa tulolähdettään ja että sen on loputtava, jos he mielivät edelleen saada turisteja kaupunkiinsa.
Turistien tuomat rahavirrat auttavat siis joskus myös suojelemaan ympäristöä, vaikka muuten ne aiheuttavat lähinnä hotellien pystyttämistä korttelikaupalla. Nykyisin moni alueen matkailuyrittäjistä tulee tosin Guilinista, ja varsinkin englannin taitoiset pystyvät hyödyntämään alueen kasvavaa turismia.
Ei enää niin perinteinen kevätjuhla
Thomas rohkeni matkustaa kiinalaisen uuden vuoden aikoihin, jolloin koko Kiina on liikkeessä, hinnat kaksinkertaistuvat ja lippuja on lähes mahdoton saada. Thomaskin päätyi matkustamaan junalla Yangshuohon uuden vuoden päivänä, jolloin suurin osa kiinalaisista oli jo kotona. Takaisin päin hän joutui ottamaan lentokoneen, koska junat olivat täynnä. Hän kuitenkin huomasi, että hotellitkin olivat melko täynnä, joten kaikki eivät perinteiden mukaisesti viihtyneetkään kotosalla.-Perheet tekevät yhä enemmän matkoja yhdessä. Katselin reissullani kiinalaisia turisteja ja useimmiten kyseessä oli vanhemmat lapsensa kanssa, mutta ei aina. Näin nimittäin myös monia nuoria pareja, joten luulen, että ainakin joltain osin perinteet ovat murtumassa. Muutos ei ole mikään dramaattinen, mutta kuitenkin jossain määrin näkyvä.
Monipuolinen Yangshuo
Vaikka joidenkin mielestä kasvaneiden turistivirojen takia Yangshuo ei välttämättä enää ole niin idyllinen tai "koskematon", Thomas on asiasta täysin eri mieltä. Alueelta löytyy yllättäen myös tekemistä oikeille seikkailijamatkailijoille.
-Yangshuo on mahtava paikka! Yksi sen parhaista puolista on monipuolisuus; kesäaikaan siellä voi mennä jokiajelulle, seinäkiipeillä tai uida kalkkikiviluolissa, joita alueella on paljon. Nyt siellä oli tosin yllättävän kylmä. Vaikka matkustin 20 tuntia junalla etelään, Yangshuossa oli lähes yhtä kylmä kuin Beijingissä. Niinpä käytin nyt suurimman osan ajastani vaeltelemiseen pienissä kylissä maaseudulla Yangshuon lähistöllä, jossa olin myös silloin 15 vuotta sitten. Oli mielenkiintoista huomata muutoksia; silloin ennen kylät olivat todella köyhiä ja talot olivat yksinkertaisia savimajoja, mutta nyt näkyi paljon uusia rakennuksia.
Pohjoisen byrokraatit, etelän entreprenöörit
Beijingiläiselle on aina mielenkiintoista verrata pohjois- ja eteläkiinalaisia keskenään. Kiinalaisilla on tästä olemassa monia stereotypioita, ja Thomas huomasi että ainakin yksi niistä pitää melko hyvin paikkansa: eteläkiinalaiset ovat paljon enemmän kauppamiehiä kuin byrokraattiset beijingiläiset.-Yleisesti ottaen luulen, että eteläkiinalaiset ja erityisesti kaakkoiskiinalaiset ovat paljon yrittäjähenkisempiä kuin pohjoiskiinalaiset. Esimerkiksi Beijingissä kaikki on niin byrokraattista. Tämä jako on ollut näkyvissä jo pitkään, vuosisatojen ajan. Yksi juttu, mikä kiehtoo minua on se, että kun Beijingissä menee jokin pieleen, aletaan välittömästi asettamaan uusia sääntöjä ja säädöksiä. Etelässä, kuten Shanghaissa ja Guanghoussa taas reagoidaan asioihin markkinahenkisesti eli pohditaan, miten tapahtuneen avulla voitaisiin tehdä rahaa. Lupa-asioissakin etelässä vitkutellaan aina viimeiseen asti ja hankitaan se lupapaperi – jos hankitaan – vasta jälkikäteen. Kiinan eteläosissa on siten jotenkin paljon avoimempi ilmapiiri.
Pohjoisen ja eteläisen mentaliteettien erot näkyvät Yangshuonkin kehityksessä.
-Kun katsoo esimerkiksi Yangshuota huomaa, ettei kehitys ole ollut mitenkään keskusjohtoista vaan kaikki on oikeastaan tapahtunut markkinoiden ehdoilla. Kun Beijingissä päätetään ylhäältä käsin, että tietyt alueet suojellaan ja määrätään siten “turistialueiksi”, niin etelässä kaikki vaan tapahtuu ikään kuin itsestään. Yangshuo on nyt sellainen kuin se on, koska turistit alkoivat tulla sinne ja kauppamiehen kykyjä omaavat guilinilaiset huomasivat sen ja perustivat matkailubisneksiään alueelle. Kehitys on siis paljon luonnollisempaa kuin Beijingissä, jossa monet unohtavat, että toisenlainenkin Kiina on olemassa.
Thomas suosittelee myös Yangshuota mielellään kaikille, jotka haluavat nähdä muunkinlaista Kiinaa kuin suurkaupunkeja.-Se on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Mielestäni on tärkeää, että ihmiset käyvät joskus Beijingin, Shanghain ja muiden vauraiden kaupunkien ulkopuolella, riippuen tietenkin siitä, kuinka kauan ylipäätään on Kiinassa. Ulkomaalaisen on hyvä nähdä muitakin paikkoja, jotta ymmärtää, mitä tässä maassa oikein tapahtuu. Yangshuo on hyvä kohde senkin vuoksi, että siellä voi nähdä juuri sitä klassista kiinalaismaisemaa vuorineen ja jokineen. Siellä on myös infrastruktuuri kunnossa turismia varten; alueella on helppo kulkea ja se on vain tunnin matkan päässä Guilinista, joka toimii liikenteen solmukohtana provinssissa.




