Kuuma linja Kiinaan: Yhteiskunnallinen harmonia

Kuuma linja Kiinaan: Yhteiskunnallinen harmonia

Tarve yhteiskunnalliseen harmoniaan on juurtunut syvälle Kiinassa.
Jaa artikkeli:
  • Listen:

Kaksi viikkoa sitten Kiinassa päättyi vuotuinen parlamenttikausi. Kiinan kansankongressi ja neuvoa-antava poliittinen konferenssi kokoontuvat aina maaliskuussa reilun viikon kestäviin istuntoihinsa. Todellista valtaa niillä ei ole, mutta kokouksista saa käsityksen aiheista, joita Kiinassa pidetään tärkeinä.

Beijingin kirjeenvaihtajamme Thomas Rippe seurasi parlamenttikauden kokouksia. Kansankongressi koostuu lähinnä kommunistipuolueen jäsenistä ja neuvoantava konferenssi yhteiskunnan eri alojen edustajista.

- Luulen, että näiden kokousten asialista päätettiin jo hyvissä ajoissa etukäteen. Kansankongressi ja neuvoantava konferenssi nostivat esille muitakin aiheita, mutta tärkeimmät aiheet olivat tuloerot, koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmien uudistaminen sekä kestävä kehitys.

Kiinasta tulee nyt enemmän miljärdöörejä kuin mistään muusta maasta, kertoo Thomas. Tuloerot on hyväksytty osana talouden nopeaa kasvua, mutta jatkuvasti kasvava kuilu köyhien ja rikkaiden välillä tuntuu nyt uhkaavan Kiinan yhteiskunnallista vakautta.

- Yhteiskunnan vakaus on ollut Kiinan tärkein tavoite kautta historian. Aina on tuntunut olevan syytä olla huolissaan yhteiskunnan vakaudesta. Kiinassa kuulee usein puhuttavan harmoniasta, mutta sillä ei viitata musiikkiin vaan sopusointuun yhteiskunnassa.

Yhdysvalloista kotoisin oleva Thomas vertaa kiinalaista harmoniaa kotimaansa ajatukseen vapaudesta. Vaikka terrorisminvastaiset lait ovat syöneet amerikkalaisten vapautta, on teema juurtunut syvälle amerikkalaiseen kulttuuriin. Samalla tapaa Kiinassa tehdään poliittisia päätöksiä yhteiskunnallisen harmonian nimissä.

Parlamenttikauden puheiden perusteella harmonia tarkoittaa juuri nyt köyhimpien kiinalaisten elintason nostamista

- Yhteiskunnan harmoniaa edistäisi koulutuksen ja terveydenhoidon uudistaminen, jotta kaikkein köyhimpien ei tarvitsisi taistella ruoan hankkimiseksi ja huolehtia sairastumisesta. Koulutus antaisi heille enemmän mahdollisuuksia.

Uudistukset lähtevät paikallistasolta

Suuret kansalliset uudistukset kuten terveydenhuollon täysremontti tapahtuvat Kiinassa vielä hitaammin kuin Yhdysvalloissa, kertoo Thomas. Tavallisempaa on, että uusia käytäntöjä kokeillaan ensin paikallistasolla maakunnissa ja kaupungeissa.

- Ulkopuolelta katsottuna näyttää, että Kiinassa keskushallitus määrää kaikesta. Monissa tapauksissa yksittäiset maakunnat ja kaupungit etsivät kuitenkin itsenäisesti ratkaisuja ongelmiinsa. Jos uudistukset sitten todetaan toimiviksi, ne voidaan ottaa käyttöön koko maassa.

Thomas ottaa esimerkiksi hukoun eli asumislupajärjestelmän, jonka lakkauttamista vaadittiin Kiinassa parlamenttikauden aikana. Kiinassa on kymmeniä miljoonia maalta kaupunkeihin muuttaneita siirtotyöläisiä, joilla ei ole asumisluvan mukanaan tuomia oikeuksia terveydenhoitoon ja koulutukseen.

- Guangzhoun kaupunki on ottanut käyttöön järjestelmän, jonka mukaan kaupungissa seitsemän vuotta asunut ja työskennellyt siirtotyöläinen saa asumisluvan. Guangzhou on yksi Kiinan teollisuuden keskuksista ja siellä asuu runsaasti siirtotyöläisiä. Kaupunki yrittää nyt helpottaa siirtotyöläisten pääsyä palveluihin, mikä nostaisi samalla heidän tulotasoaan.

- Kiina ei ole maana sellainen monoliitti kuin miltä se näyttää. Maa on paljon pirstaleisempi, ja maakunnissa ja kaupungeissa tapahtuu paljon sellaista, mitä ulkoapäin on vaikea nähdä.

Lähde:
Haastattelija: Marteen van Rijn.