Hainan on idän Havaiji
Jos olet saanut tarpeeksesi lohikäärmeistä, onnennumeroista, terrakotta-armeijoista, kielletyistä kaupungeista ja kiinalaisesta kulttuurista noin yleensäkin, Hainanin saari on kuin tehty sinua varten. Saaren rento ilmapiiri ja rantaelämä saavat nimittäin matkailijan huokaisemaan syvään, onnellisena ja rentoutuneena.
Hainanin saari ei välttämättä tunnu lainkaan samalta kuin muu Kiina; lukuisten hiekkarantojen ja palmujen yllä kaartuu sininen taivas, mikä selittääkin sen, että saarta kutsutaan myös idän Havaijiksi. Itse asiassa Hainan on ennemminkin kuin Thaimaa minikoossa ainoana erona se, että saari on täynnä venäläisiä ja kiinalaisia turisteja eurooppalaisten sijaan. Vaikka osa saaresta onkin turistien kansoittama, se on ehdottomasti ihana pakopaikka varsinkin niille, jotka ovat olleet liian kauan mantereen kaupungeissa.
Hainan on Kiinan pienin provinssi, ja se sijaitsee Etelä-Kiinan meressä. Saaren erottaa Guangdongin Leizhoun niemimaasta vain kapea ja matala salmi. Provinssilla on pinta-alaa lähes 34 000 neliökilometriä ja asukkaita siellä on Kiinan mittakaavassa naurettavat kahdeksan miljoonaa. Provinssin pääkaupunki on Haikou, mutta sen toiseksi suurin kaupunki Sanya houkuttelee suurimman osan vierailijoista.
Sanyan kolme rantakohdetta
Sanyan alue sisältää kolme eri rantaa: Sanya Bayn, Yalong Bayn ja Dadong Bayn, jotka ovat kaikki turistien suosiossa. Sanya Bay on rantakohteista halvin, mutta itse ranta on ehkä hieman huonompi kuin muut, vaikkakin silti suhteellisen hyvä. Sesonkikauden ulkopuolella Sanya Bay voi tuntua melko hiljaiselta ja tyhjältä. Se on kuitenkin hyvä valinta, jos haluat asua usean tähden hotellissa, joka on kuitenkin vielä kohtuuhintainen.
Yalong Bay sijaitsee Sanyasta kaakkoon, ja 7,5 kilometriä pitkää rantaa pidetään Hainanin parhaana. Yalong Bay tunnetaan myös kansallisena lomanviettopaikkana, ja sieltä löytyy useita kansainvälisiä huippuhotelliketjuja kuten Gloria Resort (Kiinan ensimmäinen viiden tähden lomakeskus), Sheraton Sanya Resort, Marriott Hotel, Ritz-Carlton Resort ja Holiday Inn, muutamia mainitakseni. Alueelta löytyy toki myös monia kiinalaisia hotelleja ja lomakeskuksia.Dadong Bayn alue puolestaan kuhisee elämää. Dadong Bayssä on paitsi kilometreittäin valkohiekkaisia rantoja, myös laaja valikoima ravintoloita, kahviloita, kauppoja ja hedelmäkojuja. Koska alue on venäläisten suosiossa, sieltä löytyy myös venäläisiä kauppoja ja ravintoloita, minkä lisäksi suuri osa paikallisista osaa puhua jonkin verran venäjää.
Havaijipaitoja ja mereneläviä
Vaikka Sanyan rannat kuuluvat ykkösluokkaan, sen shoppailumahdollisuudet puolestaan eivät. Alue tuntuu pikemminkin melko kalliilta, varsinkin verrattuna hintatasoon muualla Kiinassa. Valikoima myös rajoittuu pitkälti rantavetimiin, joten vaikka havaijipaita ja simpukkakaulakoru saattavat tuntua hyviltä ideoilta rantaelämää viettäessä, ne eivät välttämättä ole sitä kaupunkiin palattaessa. Ne, jotka ovat pähkinöinä kookokseen saavat kyllä shoppailla itsensä kylläiseksi, sillä saarella on lukemattomia kookoskauppoja, jotka myyvät kaikkea mahdollista kookospikkuleivistä kookoskahviin ja kookosmaitokarkkeihin.Hainanilaisen keittiön sanotaan olevan kevyempi ja käyttävän miedompia mausteita kuin monet muut kiinalaiset keittiöt. Paikallinen ruokakulttuuri sekoittuukin hyvin perinteiseen mannerkiinalaiseen ruokakulttuuriin, mutta kala ja merenelävät hallitsevat kuitenkin ruokalistoja. Myös eksoottisia hedelmiä on saatavilla vuoden ympäri ja yleensä paljon halvemmalla kuin muualla Kiinassa. Muista kuitenkin tinkiä – itse asiassa kaikesta mahdollisesta – sillä Hainan on tunnettu myös siitä, että siellä yritetään helposti vedättää turistia.
Tropiikin kosteutta
Hainanilla vallitsee kostea ja trooppinen monsuuni-ilmasto. Viileimmät kuukaudet ovat tammi- ja helmikuu, jolloin lämpötila laskee 16-21 celciukseen. Kuumimmat kuukaudet taas ovat heinä- ja elokuu, jolloin lämpötilat kipuavat 30 asteesta lähelle 40 astetta. Trooppinen ilmasto tietää luonnollisesti runsaita sateita alueelle, ja Hainanin itäosa joutuukin usein taifuunien tielle kesäkuukausina. Hirmumyrskyt tuovat mukanaan sateita ja tulvia, jotka aiheuttavat pahoja ongelmia paikallisille asukkaille. Paras aika vierailla Hainanilla onkin keväisin maalis-toukokuussa tai syksyisin loka-marraskuussa. Kesäkuussa lämpötilat ovat liian korkeita mihinkään muuhun kuin vedessä likoamiseen ja varjossa oleskeluun. Talvikuukaudet ovat myös suosittua aikaa vierailla saarella, mutta ilma saattaa silloin olla hieman liian kylmä uimiseen.Artikkeli julkaistu alunperin 14.8.2009.




