Linnunpesä – Beijingin uusin symboli

Linnunpesä – Beijingin uusin symboli

Linnunpesä-stadion kuvastaa modernia Kiinaa.
Jaa artikkeli:
  • Listen:

Aivan Beijingin sydämessä sijaitsee uusin tulokas maailman tunnetuimpien urheilurakennusten listalle, nimittäin Kiinan kansallisstadion. Bird's Nestiksi eli Linnunpesäksi kutsuttu stadion on ainutlaatuisen arkkitehtuurinsa ansiosta noussut Beijingin symboliksi aivan kuten Sydneyn oopperatalo toimii oman kaupunkinsa kuvana maailmalla. Linnunpesä-stadion tuli itse asiassa maailman tietoisuuteen vasta Beijingin olympialaisten myötä vuonna 2008, ja se on edelleen suosittu turistikohde, joka on jo parin vuoden aikana vetänyt puoleensa tuhansia kävijöitä niin Kiinasta kuin ulkomailtakin.

Monille Kiinan-matkaajille Kiinan muuri edustaa maan pitkää sekä värikästä historiaa ja kulttuuria, kun taas uusi stadion edustaa ennemminkin uutta, modernia ja alati muuttuvaa Kiinaa. Olympialaisia on myös pidetty käännekohtana Kiinalle monellakin tapaa, sillä kisojen myötä Kiinan sanotaan lunastaneen tasavertaisen paikkansa maailmanvaltojen joukossa. Jos tätä muutosta kuvastamaan varten tarvittaisiin vain yksi valokuva, se voisi hyvin olla Linnunpesästä.

Linnunpesä ennen ja jälkeen olympialaisten

Beijingin olympiapuistossa sijaitseva kansallisstadion valmistui maaliskuussa 2008. Saman vuoden elokuussa stadion jo toimi Beijingin olympialaisten vaikuttavien avajais- ja loppuseremonioiden näyttämönä, ja siellä kisailtiin luonnollisesti muun muassa yleisurheilulajeissa sekä jalkapallossa. Varsinaisten olympialaisten jälkeen stadionilla järjestettiin vielä paralympialaiset. Näiden tapahtumien jälkeen stadionia on kuitenkin käytetty vain harvakseltaan.

Stadionille mahtuu jopa 80 000 katsojaa.
Stadionille mahtuu jopa 80 000 katsojaa. (Lähde: Radio86)
Viime vuonna stadionilla nähtiin kuitenkin sinne erikseen sovitettu versio Giacomo Puccinin oopperasta Turandot. Oopperan myötä stadionille palasi myös Zhang Yimou, legendaarinen elokuvaohjaaja ja mies olympiaseremonioiden takaa. Viime vuonna stadionilla juhlittiin myös olympialaisten ”yksivuotispäiviä” ja pelattiin Italian supercupin finaali. Vaikka Linnunpesä on jo vakiintunut turistinähtävyys, turistivirrat ovat kuitenkin vähentyneet, mikä on nostanut ilmaan kysymyksiä siitä, miten kansallisstadionia rahoitetaan tulevaisuudessa. Jossain vaiheessa ehdotettiin, että stadionille avattaisiin kauppoja ja ravintoloita, mutta idea hylättiin myöhemmin.

Stadion kestää tuulet ja järistykset

Linnunpesä on yksi maailman suurimmista teräsrakennuksista. Sen pituus on 333 metriä, leveys 298 metriä, korkeus 68 metriä, ja koko stadionin alue käsittää 21 hehtaaria. Olympialaisten aikana stadionin täytti jopa 91 000 ihmistä, mutta kisojen jälkeen istuimia vähennettiin kymmenellä tuhannella. Linnunpesä oli alunperin sveitsiläisen yrityksen Herzog & de Meuronin sekä kiinalaisen China Architecture Design and Research Groupin yhteisprojekti. Projektin toteuttajat valittiin vuonna 2001 kilpailulla, ja kaikkiaan kilvassa oli mukana 12 rakennuttajaa. Lopulta kilpailukomitea sekä beijingiläiset itse saivat valita voittajan. Voittajan selvittyä kuului paljon soraääniä rakennuksen liian modernista arkkitehtuurista, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa perinteiseen kiinalaiseen arkkitehtuuriin. Kuitenkin rakennuksen valmistuttua myös soraäänet vaikenivat.

Linnunpesä on rakennettu kestämään myrskyjä ja maanjäristyksiä.
Linnunpesä on rakennettu kestämään myrskyjä ja maanjäristyksiä. (Lähde: Radio86)
Linnunpesän on laskettu maksaneen kaiken kaikkiaan huimat 423 miljoonaa dollaria. Rakentaminen aloitettiin vuonna 2003, mutta ei aikaakaan kun työt jo pysäytettiin kulujen noustessa liian korkeiksi. Rakennuttajien oli pakko muutta alkuperäistä suunnitelmaa ja jättää stadionin katto kokonaan pois! Asiantuntijoiden mukaan katon poisjättäminen itse asiassa paransi rakennuksen kestävyyttä maajäristyksen sattuessa. Kyseinen seikka ei suinkaan ole merkityksetön, sillä Beijing sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, ja Linnunpesä onkin suunniteltu ja rakennettu kestämään jopa 8 richterin vahvuisia järistyksiä.

Linnunpesän rakennuttajat onnistuivat täyttämään kaikki olympiakisojen järjestäjien vaatimukset minkä lisäksi he loivat elegantin ja uskaliaan maailmanluokan stadionin. Voidaan vain toivoa, että sille löydetään vastaisuudessakin käyttöä ja että turistit käyvät sitä yhä katsomassa, jotta Beijingin uusin symboli saadaan pidettyä kunnossa tulevaisuudessakin.