Turpan, keidas silkkitien varrella
- Listen:
Turpanin kaupunki sijaitsee Xinjiangin uiguurien autonomisella alueella Kiinassa, noin 150 kilometriä alueen pääkaupungista Urumqista luoteeseen. Turpan sijaitsee neljän suuren vuoren reunustamalla hedelmällisellä alangolla, joka on 154 metriä merenpinnan alapuolella ja siten Kiinan matalin kohta. Silkkitien pohjoisen reitin varrella sijainnut Turpan on pitkään ollut tärkeä kaupan keskus.
Turpanissa kukoisti vuosien 200 ja 400 välillä sivilisaatio, joka sai vahvoja vaikutteita Intiasta ja Persiasta. Turpanin sivilisaatio sulautui myöhemmin uiguureihin, joiden pääkaupunki Gaochang sijaitsee 45 kilometrin etäisyydellä Turpanista.
Alueen hedelmällinen maaperä on tehnyt Turpanista merkittävän viljelykeskuksen, jossa tuotetaan puuvillaa, silkkiä, vehnää, kuivattuja hedelmiä ja viiniä. Jo vuoden 70 tienoilla ennen ajanlaskumme alkua alueella harjoitettiin laajamittaista maanviljelyä. Wei- ja Jin -dynastioiden aikana Turpanissa kasvatettiin rypäleitä, ja tarinoiden mukaan tuolloin kaupunki "tulvi viinistä". Kun Kiinan sisämaassa oltiin vielä täysin tietämättömiä puuvillasta, kerrotaan Liang-dynastian aikaisissa historiallisissa teksteissä, että Turpanissa kasvatettiin samaan aikaan "Bai Dietä" eli intialaista puuvillaa.
Turpan tuli puuvillan ohella myöhemmin tunnetuksi muista erikoisuuksistaan kuten kivettömistä vaaleista rypäleistään ja Donghu Hami -meloneista. Tänäkin päivänä 90 prosenttia Kiinassa tuotetuista kivettömistä viinirypäleistä kasvatetaan Turpanissa.
Nerokas kastelujärjestelmä karez
Turpanin seudun kehittyminen kukoistavaksi vihreäksi keitaaksi ei olisi ollut mahdollista ilman loistavaa maanalaista kastelujärjestelmää, jota uiguurikansa on kehittänyt vuosisatojen ajan. Kareziksi kutsuttu kastelujärjestelmä yhdistää useita maanalaisia lähteitä, ja sitä pidetään Kiinan muurin ja Keisarinkanavan ohella yhtenä loistavimmista rakennelmista Kiinassa. Turpanin alueella on lähes 1000 karez-kanavaa, joiden kokonaispituus on lähes 500 kilometriä. Kastelujärjestelmä koostuu lähteistä, maanalaisista- ja maanpäällisistä kanavista sekä pienistä lammista.
Keväisin ja kesäisin ympäröiviltä vuorilta valuu Turpanin alangolle suuret määrät sulamis- ja sadevesiä. Uiguurit päättivät hyödyntää tätä rakentamalla kastelujärjestelmän maanviljelyn helpottamiseksi. Ensimmäiset maininnat järjestelmästä on Han-dynastian ajalta, mutta valtaosa kanavista rakennettiin Qing-dynastian aikana ja sen jälkeen.
Turpanin alueelle matkaavan kannattaa ehdottamasti tutustua kastelujärjestelmään. Sekä Wudaolinin karez että Wuxingin karez ovat avoinna matkailijoille.
Liekehtivä vuori
Turpanin alueen luonto tarjoaa monia nähtävyyksiä. Näistä suurin on Turpanin alangon keskellä sijaitseva "liekehtivä vuori". Tämä mahtava vuorimuodostelma kulkee alangon itäreunasta kohti länttä ja kuuluu Tian Shanin vuoristoon, joka muodostui samaan aikaan Himalajan kanssa noin 50 miljoonaa vuotta siteen. Miljoonien vuosien aikana tapahtunut eroosio on jättänyt vuoren rinteeseen syviä ja leveitä railoja. Auringonpaisteessa kuumenneen ilman noustessa ylöspäin punasävyisen vuoren rinteitä muodostuu vaikutelma, että vuori olisi liekeissä.Koska silkkitien pohjoinen reitti kulki liekehtivän vuoren ohitse, löytyy vuorelta monia menneiden aikojen merkkejä. Viime vuosina monet matkailijat ovat kiivenneet vuorelle, ja nykyään vuoren huipulle halajaville on tarjolla opastettuja retkiä.
Gaochangin kaupungin rauniot
Muinainen Gaochangin kaupunki sijaitsee liekehtivän vuoren juurella. Nykyisin Gaochang on merkittävä matkailukohde, mutta silkkitien suuruuden päivinä se oli pitkään vilkas kauppapaikka.
Gaochang on jo kauan ollut hylättynä ja nykyään nähtävillä ovat ainoistaan korkeat muurit, jotka ympäröivät kaupungin raunioita. Muurit ovat suurimmaksi osaksi säilyneet hyvin ja jakavat kaupungin kolmeen osaan: kaupungin sisäosaan ja ulko-osaan sekä palatsialueeseen.
Gaochang rakennettiin ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Buddhalaisuus oli pitkään suosittua Gaochangissa, ja siksi kaupunkiin rakennettiin monia temppeleitä. Nykyään pystyssä on ainoastaan kaksi temppeliä, jotka kuitenkin ovat näkemisen arvoisia. Sanotaan, että Tang-dynastian aikainen maailmankuulu munkki Xuanzang piti toisessa temppelissä luentoja vuonna 628, ja jatkoi sitten matkaansa Intiaan.Kiinan hallitus nimesi Gaochangin suojelukohteeksi vuonna 1961.
Bizaklikin tuhannen buddhan luolat
Turpanista noin 50 kilometriä luoteeseen, liekehtivän vuoren viereisessä Mutou-laaksossa, sijaitsevat kuuluisat Bizaklikin tuhannen buddhan luolat. Kaikkiaan luolia on 77. Bizaklikin luolat on rakennettu ainutlaatuisella tyylillä, jossa kiehtova arkkitehtuuri yhdistyy lukuisiin, hyvin aikaa kestäneisiin seinämaalauksiin. Vanhimmat luolat on rakennettu Yuan-dynastian aikakaudella 1200-luvulla.
Luolat toimivat pitkään tärkeänä buddhalaisuuden keskuksena ja olivat kukoistuksessaan Huigun kuningaskunnan aikana. Tänäkin päivänä luolissa voi ihastella kauniita seinämaalauksia, jotka esittävät Huigun kuningaskunnan hallitsijaparia sekä muita silmäätekeviä. Maalauksissa kuvataan jopa sitä, miten uiguurit muinoin elivät arkeansa. Huigun-, kiinan- ja brahminkieliset kaiverrukset heijastelevat Xinjiangin alueen ja uiguurien monikulttuurista menneisyyttä.Astana-Karakhoja
Gaochangin korkea-arvoiset asukkaat haudattiin Astana-Karakhojaksi nimettyyn hautapaikkaan, jota kannattaa myös käydä katsomassa. Astana-Karakhoja sijaitsee kuuden kilometrin päässä Turpanista luoteeseen ja sinne on saman verran matkaa Gaochangista. Haudat on koristeltu värikkäillä seinämaalauksilla sekä esineillä, kuten puuhahmoilla, keramiikalla ja silkillä. Lämpimän ja kuivan ilman ansiosta esineet ovat säilyttäneet alkuperäiset värinsä ja loisteensa vuosisatojen läpi.
Valtaosa Astana-Karakhojaan haudatuista vainajista kuului han-kansaan, mutta mukana on myös muiden kansallisuuksin edustajia Läntisen Jin-dynastian ja Tang-dynastian väliseltä aikakaudelta. Vierailijoilla on pääsy kolmeen hautaan.
Turpaniin matkaavan kannattaa poiketa myös läheisessä viinilaaksossa, joka vehreytensä lisäksi tarjoaa loistavan näkymän liekehtivälle vuorelle.



