Yandang-vuoret: kauneutta, salaperäisyyttä ja huumoria
Zhejiangin maakunnassa 80 kilometrin päässä Wenzhousta sijaitsevat mahtavat kalliot, jotka nousevat 1056 metrin korkeuteen merenpinnasta. Näitä 450 neliökilometrin alalle levittäytyviä huippuja kutsutaan Yandang-vuoriksi. Ja vaikka olen maistanut vain pienen palan alueen taianomaisuutta, olen täysin myyty.
Kun astun ulos autosta Yandang-vuorten juurella, minua alkaa huimata. Kyse ei ole vain siitä, että loppukesän lämpö alkaa käydä voimilleni. Ei, karut vuoret kumartuvat ylleni – ja vieressäni olevien matkamuistomyymälöiden ja Coca-Cola-päivänvarjojen ylle - ja saavat minut tuntemaan itseni pieneksi ja nöyräksi.
Lukemattomat taiteilijat, tutkijat ja turistit ennen minua ovat innostuneet tästä alueesta, joka vuonna 2005 sai Unescon Geopark-statuksen. Lähes kaksi miljoonaa matkailijaa käy vuosittain Yandang-vuorilla, jotka on jaettu kahdeksaan erilaisia nähtävyyksiä esittelevään alueeseen. Pääsy yhdelle alueelle maksaa 10-30 juania ja 150 juanilla voi käydä läpi kaikki alueet.
Jättihattu kutistaa minut
Vaellan kallioiden välissä Yandang-vuorten yhdelle kuuluisimmasta paikoista, joka on nimeltään Henkisten vuortenhuippujen maisema. Huiput kohoavat edessäni niin jyrkkinä, ettei niillä kasva edes bambua. Vuori on melkein liian suuri ollakseen todellinen, ja niin upea, että sitä on vaikea sulattaa.

Opas osoittaa kohti perinteisen kiinalaisen hatun muotoista kalliota, jonka on täytynyt jäädä maastoon jättiläisen laskemana. Toisessa suunnassa puolestaan kohoavat kaksi vuorenhuippua kuin valtavat bambunversot. Annan katseeni nousta ylöspäin ja tunnen kutistuvani Yandang-vuorten ympäröimänä.
Takaisin maan kamaralle
Korkeuksista on hauska palata maan kamaralle sellaisten kalliomuodostelmien kuten Kaksoisrintojen kautta. Vuorenhuipuille annetuissa nimissä on myös elämänläheisyys vahvasti läsnä. Mitä muuta voi sanoa Elämän lähteeksi nimetystä, peniksen muotoisesta kivestä, joka nousee ylös metsän keskeltä? Sitä täydentää tietysti ovaalinmuotoinen luola nimeltä Elämän satama.
Bambunverson muotoisen kallion päällä istuu ihmisen näköinen hahmo, jonka oppaani kertoo olevan Jiang Ziya. Jiang toimi pääministerinä Läntisen Zhou-dynastian aikaan (1134-256 eaa) ja hänet tunnetaan Kiinan historiassa lähes mystisistä kyvyistään. Toiseen vuorenhuippuun on tehty kiveen kaiverrettu kalligrafia. Kauniit merkit tarkoittavat toista Jiangia, nimittäin Jiang Zeminiä, joka oli Kiinan presidentti vuoteen 2002 saakka.Temppeli kallionseinämässä
Saavumme vesiputoukselle, jossa kivien päälle putoaa puhtainta vettä, jota olen missään nähnyt. Joukko kiinalaisia kastaa veteen varpaansa, laittaa tupakaksi ja nauttii varjosta.
Kävelemme yli sillan, josta näkee Anopinkivelle. ”Hän näyttää noidalta, eikö vain?”, nauraa oppaani ja osoittaa valtavankokoista kalliota, jonka päällä kasvaa metsää kuin hiuksina.
Sen jälkeen tulee vuorenhuippuja, jotka yhdessä muistuttavat kokoon käärittyä palmunlehteä. Aivan palmunlehden keskellä sijaitsee kokonainen temppelikylä, joka on rakennettu Song-dynastian aikaan. Temppeli on rakennettu suoraan kallionseinämää ja näyttää erityiseltä ja hyvin houkuttelevalta. Turvallisuussyistä emme kuitenkaan voi mennä lähemmäs temppeliä.
Sen sijaan nautin nähdessäni rakastavaisen parin sekä paimenpojan, joka kikattaen katselee heidän suuntaansa.
Kalliot heräävät öisin henkiin
Useimmat turistit saapuvat Yandang-vuorille keväällä ja kesällä, mutta alueella on kaunista ympäri vuoden, sanoo alueen kommunistipuolueen johtohahmo Wang Bang Le. Keskilämpötila on 17 astetta, mutta vaikka lumi pukee vuoret valkoisiksi, ovat talvet täällä selvästi leudompia kuin lähialueilla.Yandang-vuorista voi nauttia paitsi ympäri vuoden myös ympäri vuorokauden. Kaikki jututtamani ihmiset neuvovat minua tulemaan vuorille yöllä, jolloin vuortenhuippujen silhuetit heräävät todella eloon. Tuolloin Kotka jolla on taitetut siivet, Munkki joka istuu vuorella ja ottaa vastaan vieraita, Rotta joka varastaa munia sekä lukemattomat muut kalliomuodostelmat erottaa jopa selvemmin kuin päivällä.
Jos vierailet alueella yöllä, on vuoria ympäröivissä 32 kylässä majoitusmahdollisuuksia joka lähtöön. Kyliin voi kerralla majoittua yli 8000 matkustajaa.
Ensi kerralla teen kuten oppaani suositteli: vietän Yandang-vuorilla koko viikon.



