Ja niin joulu joutui jo Beijingiinkin

Ja niin joulu joutui jo Beijingiinkin

Beijingissäkin voi kokea valkean joulun.
Jaa artikkeli:
  • Listen:

Ja niin joulu joutui jo taas...Beijingiinkin. Maailmanmatkaaja saattaa löytää itsensä kaukaa Suomenmaasta jopa jouluna, ja joskus kohteena saattaa olla Kiina Thaimaan sijasta. Kiina ei tietenkään ole kovinkaan perinteinen joulumaa, vaikka punainen onkin. Kiinalaisille joulu on tuontitavaraa, eikä suurimmalla osalla kiinalaisista ole aavistustakaan, miksi sitä vietetään. Kauppiaat ovat tietenkin keksineet joulussa oivan markkinaraon, kuten kaikkialla maailmassa. Japanissa joulu on rakastavaisten juhla ja Kiinassakin lahjoja vaihdetaan lähinnä ystävien kesken. Ulkomaalainen vierailija joutuu siis näkemään hieman vaivaa saadakseen aikaan jouluisen tunnelman, mutta luovaa hulluutta hyväksi käyttäen se toki onnistuu. Joulussa perinteet ovat kunniassa, eikä Kiinassakaan tarvitse jouluaattona tyytyä nuudeleihin taikka koristeltuun bambuun.

On hanget korkeat nietokset

Hyvä uutinen on se, että ainakin Beijingissä on usein joulunaikaan kylmä. Joskus siellä on jopa lunta, on se sitten keinotekoista taikka aitoa. Kaupungissa siis saattaa päästä jo olosuhteiden puolesta joulutunnelmaan, kuten sinä vuonna kun itse vietin joulua Beijingissä. Joulunpyhinä on mahdollista mennä vaikka Houhai-järven päälle luistelemaan tai jopa laskettelemaan Beijingin ulkopuolella sijaitseviin hiihtokeskuksiin.

Joululomalla voi harrastaa vaikka jääpyöräilyä Houhai-järven jäällä.
Joululomalla voi harrastaa vaikka jääpyöräilyä Houhai-järven jäällä. (Lähde: Radio86)
Kiina on myös täynnä välkkyviä jouluvaloja, valitettavasti vain ne näkyvät katukuvassa ympäri vuoden. Myös ravintolat ja kaupat tapaavat sisustaa jouluvaloilla, ja näkyypä niiden seinillä aika usein haalistunut pukin kuvakin - sekin tietenkin ympäri vuoden. Joulunaikaan valot ja joulupukit tietenkin sopivat, joten jos onnistuu sulkemaan silmänsä niiltä muuten, ne voivat jouluna virittää juuri oikeaan tunnelmaan.

Hän lahjat antaa ja lahjat saa

Missään ei varmasti jouluostosten teko ole niin helppoa tai ainakin halpaa kuin Kiinassa. Vaikka mitään aitoa ja todella kallista on jopa hieman hankala löytää, voi läheisiään kerrankin hemmotella lukuisilla lahjoilla. Jos ei osaa päättää, ostaako äidille vihreä vai ruskea pashmina-huivi, voi ostaa molemmat ja kolmannen vielä kaupan päälle.

Tiesitkö, että suurin osa joulukoristeista valmistetaan (ja käytetään) Kiinassa?
Tiesitkö, että suurin osa joulukoristeista valmistetaan (ja käytetään) Kiinassa? (Lähde: Other)
Tyylikkäitä ja kauniita joulukoristeita ei löydy aivan joka kaupasta, mutta monista suurista tavarataloista ja ulkomaalaisille suunnatuista kauppaketjuista niitäkin saa. Kiina on rihkaman luvattu maa mutta kaikkia eivät välttämättä surisevat, välkkyvät ja kimaltelevat pallot houkuta. Ikea on tietenkin pohjoismaisen joulun pelastus niin myymiensä tuotteiden kuin lihapullienkin puolesta.

Kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan

Yllättäen Beijingistä löytyy myös joulukuusia. Pohjoismaalainen ystäväni haki ihan komean kuusen kaupungin kukkamarkkinoilta kolmoskehän koillispuolelta. Hintakin oli vain sadan juanin paikkeilla. Kuusi oli toin laitettu isoon ruukkuun, joka oli täynnä multaa, jotta puuparka eläisi kotiin asti. Sen kuljettaminen oli kuulemma melko haastavaa juuri kyseisen painavan ruukun takia, ja taksikuskinkin ilme oli varmasti näkemisen arvoinen ulkomaalaisten tunkiessa kuusta takapenkille.

On Take 5 laittanut kystä kyllä

Kiina on myös joulukrääsän ihmemaa - ympäri vuoden!
Kiina on myös joulukrääsän ihmemaa - ympäri vuoden! (Lähde: Other)
Ruoka on tietenkin tärkeä osa joulua, ellei sitten se tärkein. Nuudelit ja friteeratut lihanpalat vastaavat varmasi melko harvan käsitystä jouluateriasta, mutta ei hätää! Beijingistä löytyy esimerkiksi saksalaisia lihakauppoja, joista voi ostaa kinkun tai ainakin jotain sinnepäin. Paljon voi tehdä itse, jos vain on viitseliäs, ja ainakin riisiä löytyy yllin kyllin riisipuuroa varten. Lohta ja muuta kalaa löytyy kalamarkkinoilta ja juustoja länsimaiset kuluttajat huomioon ottavista kaupoista kuten Jenny Lousta. Laatikoista ainakin porkkana ja peruna onnistuvat raaka-aineiden puolesta mutta lanttua on ilmeisesti vaikea löytää.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä itse, sillä suomalaisen Take 5 – ravintolan pitäjä Jukka Lukkarinen on loihtinut jouluherkut lukuisten suomalaisperheiden joulupöytään jo usean vuoden ajan. Testattu ja hyväksi havaittu! Jos haluaa valmistaa glögiä kotioloissa, on suuntana jälleen Ikea. Glögin metsästyksessä täytyy kuitenkin toimia nopeasti, sillä myös pohjoismaiset ystävämme arvostavat sitä suuresti, ja juoma loppuukin nopeasti.

Nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen

Take 5-ravintolan Jukka Lukkarinen loihtii jouluherkut suomalaispöytiin.
Take 5-ravintolan Jukka Lukkarinen loihtii jouluherkut suomalaispöytiin. (Lähde: Radio86)
Joulu Beijingissä voi siis olla kaikin puolin yltäkylläinen ja tunnelmallinen, ja ainoastaan joulusauna saattaa jäädä puuttumaan. Eikös sitä muutenkin sanota, että lämmin mieli, hyvä tahto ja oiva seura tekevät joulun. Ulkomaalaiselle voi tulla shokkina se, että kiinalaiset eivät juhli niin räiskyvästi meidän uutta vuottamme kuin olettaisimme ruudinkeksijäkansan tekevän. He nimittäin säästävät paukkunsa kiinalaiseen uuteen vuoteen, joka myöhemmin keväällä. Beijingin kansainväliset baarit ja klubit järjestävät kuitenkin omat uuden vuoden bileensä, eikä mikään estä pistämästä pystyyn omia juhlia. Tänä vuonna Beijingin kaupunki aikoo järjestää ensimmäistä kertaa julkiset uuden vuoden juhlat suurelle yleisölle, joten niin taitaa se meikäläisten uuden vuoden viettokin rantautua Kiinaan joulun vanavedessä.

Asiasanat: