Selviytymisopas Kiinaan: Ahkerasti opiskele, opettajaasi kuuntele
Koulut ovat jälleen alkaneet, ja yhä useampi opiskelija aloittaakin lukuvuotensa Kiinassa opiskellen kieltä tai jopa koko tutkinnon siellä. Niinpä onkin hyvä tietää, mihin on pistämässä päätään ennen luennoille ilmoittautumista.
Kiinalainen opiskelukulttuuri eroaa nimittäin melkoisen paljon siitä, mihin olemme tottuneet länsimaissa. Keskustan valtakunnassa opiskeluun on aina suhtauduttu äärimmäisen vakavasti, joten sinunkin odotetaan paneutuvan siihen koko sielullasi ja sydämelläsi. Itse asiassa sinulla ei kuulu enää olla muuta elämää kuin opiskelu.
Opettaja on auktoriteetti
Kiinalaisen kulttuurin hierarkkisuus ja vanhat tavat näkyvät myös luokkahuoneessa. Kiinassa opettaja nähdään edelleen todellisena auktoriteettina. Se ei tarkoita ainoastaan sitä, että opettaja päättää kaikesta, vaan myös sitä, ettei opettajan kyseenalaistaminen olekaan mikään hyvä juttu. Opiskelijat myös näyttävät opettajilleen kunnioitusta täysin toisella tavalla kuin eurooppalaiset. Esimerkiksi puhuteltaessa kiinalaista opettajaa, pitäisi aina käyttää hänen sukunimeään, jonka perään pistetään sana opettaja eli laoshi. Joten, jos opettajasi nimi on Shu Mi, oikea tapa kutsua häntä on sanoa Shu laoshi.
Kiinassa opettajat puhuvat ja oppilaat kuuntelevat. Opiskelijat saavat toki esittää kysymyksiä, mutta suurin osa aasialaisista on erittäin vastahakoisia avaamaan suutaan tunneilla ellei sitten opettaja kysy heiltä jotakin suoraan. Tämä johtuu siitä, että ikä on hyvin tärkeä asia Kiinassa ja Aasiassa, joten on erittäin epäkunnioittavaa jos nuori ihminen kritisoi vanhempaa ja siten myös kokeneempaa ihmistä. Monet ajattelevat, että kysymyksien esittäminen tunneilla olisi juuri osoitus epäkunnioituksesta, joten he mieluummin pitävät suunsa supussa.
Kielikumppanuutta
Monet Kiinassa opiskelevat ulkomaalaiset kokevat puhumattomuuden tunneilla sekä turhauttavaksi että ongelmalliseksi. Opiskellessa uutta kieltä on ilmeisen tärkeää myös käyttää kyseistä kieltä eli puhua sitä. Jotkut ulkomaalaiset ratkaisevat ongelman etsimällä itselleen kiinalaisen “kielikumppanin”, jonka kanssa he voivat harjoitella ilmaiseksi puhumista. Kielikumppanit ovat usein nuoria yliopisto-opiskelijoita, jotka puolestaan haluavat parantaa englanninkielen taitoaan. Kumpikin osapuoli siis hyötyy vaihdosta.Myös ajoissa oleminen on erittäin tärkeää kiinalaisille opiskelijoille, mikä on melko ironista, koska työelämässä kiinalaiset ovat kaukana täsmällisyydestä. Opiskelijoiden kuitenkin odotetaan istuvan tiukasti pulpeteissaan jo ennen kuin kello soi. Jos olet kampusalueella, ei ole lainkaan epätavallista nähdä opiskelijoiden yrittävän rikkoa nopeusennätyksiä heidän pinkoessaan yli pihojen ja ylös rappusia oppitunneilleen.
Kotiläksyjen vuori
Luulitko, että sinulla oli paljon läksyjä peruskoulussa? Usko pois, me olemme täysin hemmoteltuja suomalaisissa kouluissamme. Se kotiläksyjen vuori, joihin kiinalaiset, japanilaiset ja korealaiset opiskelijat ovat tottuneet, saa muut muiden maiden koulujärjestelmät näyttämään lastentarhoilta. Jos opiskelet kiinaa Kiinassa, varaudu siihen, että se vaatii paljon raakaa työtä eli kotitehtäviä, merkkien lukemista ja kirjoittamista sekä puhe- ja kuunteluharjoituksia. Opettajat asettavat myös riman korkealle ja odottavat oppilaidensa olevan Yhden lukukauden aikana on kaksi suurempaa koetta, välikoe ja loppukoe. Ei kuitenkaan ole epätavallista, että lukukauden mittaan eteen tulee vielä monia pikkukokeita ja kotiesseitä tehtäväksi.
Jos todella aiot opiskella Kiinassa ja vielä suoriutua kunnialla opinnoistasi, kannattaa unohtaa haaveet turhan railakkaasta opiskelijaelämästä. Ahkerasti siis opiskele ja opettajaasi kuuntele!


