Näkökulmia

Politiikka | 04.02.2012 | Hanna Virtanen
Pekka Haavisto käy taistelua presidentin valtaistuimesta Sauli Niinistön kanssa.

Sunnuntaina 5.2. 2012 ratkeaa tuleeko maata johtamaan mies, joka olisi omien sanojensa mukaan uuden aikakauden presidentti, helposti lähestyttävä ja asiansa osaava kansainvälinen toimija.

Näkökulmia

Tarhatut karhut joutuvat elämään ahtaissa häkeissä.

Animals Asia Foundation pelastaa Kiinan eläinkuntaa

Animals Asia Foundation taistelee Kiinassa sappinesteen vuoksi julmasti tarhattujen karhujen puolesta. Järjestö pyrkii myös muuttamaan maan lainsäädäntöä ja ihmisten asenteita eläinten oikeuksia tukevampaan suuntaan.

Subscribe to Näkökulmia

Tiede & Teknologia

Wenling Jiangin vuorovesivoimalan kapasiteetti on 3,9 MW. Mutta Kiinan rannikkoalueilla on paljon enemmän potentiaalia.

Energinen Kiina: Aaltoilevaa ja vuorottelevaa voimaa

Kiinalla on valtava energiantarve. Uusiutuvien lähteiden määrä kaikesta tuotetusta energiasta on vielä pieni, joten sen nostaminen 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä pakottaa Kiinan laajoihin investointeihin. Yksi lupaava energianlähde on vesi.

Subscribe to Tiede & Teknologia

Ympäristö

Vihreän täytyy totisesti olla vihreää, maksoi mitä maksoi.

Kuuma linja Kiinaan: Vesi vähissä

Vesipula alkaa olla Kiinassa megaluokan ongelma. Entä sitten?

Greenpeacen Tom Wang jaksaa olla optimistinen Kiinan ympäristön tulevaisuuden suhteen.

Greenpeace tuo vihreää voimaa Kiinaan

Greenpeacen Kiinan viestintävastaava Tom Wang kertoo Kiinan mittavista ympäristöongelmista, mutta myös kehityksessä näkyvistä valopilkuista.

Subscribe to Ympäristö