Ikea Kiinaa kalustamassa
Hauskaa designia, lihapullia ja halpoja sohvia – huonekalujätti Ikea näyttäytyy tutun turvallisena kaikkialla maailmassa. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana Ikeasta on kasvanut maailmanlaajuinen brändi, ja viime vuonna ruotsalaisketjulla oli jo yli 300 tavarataloa ympäri maailmaa.
Kiinaan Ikea rantautui kymmenen vuotta sitten, kertoo PR-vastaava Virginia Ni Ikean Beijingin tavaratalosta.
- Tuohon aikaan Kiinassa ei ollut niin monia ulkomaisia merkkikauppoja kuin nykyään. Ikea oli uusi kokemus kiinalaisille, ja sen huonekalut edustivat tietysti myös uudenlaista tyyliä, johon ei oltu totuttu Kiinassa.
Ikea-konseptia muokattiin paikallisia olosuhteita varten, ja liikkeelle lähdettiin nimestä. Kirjaimet yrityksen nimessä viittaavat ketjun perustajaan Ingvar Kampradiin ja hänen kotiseutuunsa Ruotsissa. Kiinassa yrityksen nimi muodostettiin kirjoitusmerkeistä, jotka tarkoittavat “mukavia koteja, kodin huonekaluja”. Puhekielessä Ikeaa kutsutaan Kiinassa nimellä Yi jia.
Seuraavaksi Ikean oli alennettava hintojaan, sillä Kiinassa on lähes kaikille tuotteille tarjolla halpoja vaihtoehtoja. Aluksi Ikeassa shoppailikin lähinnä varakkaampi väki. Kiinalaisille kuluttajille oli myös vierasta se, että uusi kirjahylly kuljetetaan omalla autolla kotiin ja ryhdytään sitten kasaamaan sitä.
Nykyään Ikean tuotteiden hintoja laskettu puoleen ja asiakkaille tarjotaan myös kotiinkuljetusta.
- Useimmat kiinalaiset kuluttajat pitävät Ikean tuotteita edullisina. Laskemme niiden hintoja joka vuosi, jotta yhä useammilla olisi niihin varaa. En usko, että täällä on toista suurta tavarataloa, joka tarjoaa saman katon alla näin paljon erilaisia ja erityylisiä huonekaluja.
Karaokea Ektorp-sohvalla
Ikealla on joitakin paikallisiin oloihin muokattuja tuotevalikoimia. Kiinalainen uusi vuosi -nimellä kulkevaa valikoimaa myydään vain Kiinassa ja vain kiinalaisen uudenvuoden aikana. Se koostuu lähinnä tekstiileistä, jotka ovat väriltään punaisia tai kuvioitu kiinalaisen horoskoopin eläinmerkkien mukaan.Muuta paikallista väriä ei Kiinassakaan Ikea-kaupoista juuri löydy.
- Ikean tuotteet on tarkoitettu yleismaailmallisiksi eikä niitä ole kovin paljon muokattu eri maihin sopiviksi, Virginia sanoo ja jatkaa, että asiakkaille on silti tarjolla on silti tarjolla palveluja kodin sisustamiseen paikalliseen tyyliin.
- Esimerkiksi täällä Beijingissä ihmisillä ei ole keittiöissään suuria ruokapöytiä. Siksi meilläkin on tavaratalossa esillä pieniä, kahden tai neljän hengen ruokapöytiä.
Miltä trendikäs kiinalainen koti sitten näyttää tällä hetkellä?
- Kiina on niin suuri maa, ettei täällä mielestäni ole olemassa yksittäisiä trendejä tai tuotteita, jotka olisivat suosittuja kaikkialla. Sen voin sanoa, että sohvien ja patjojen suhteen Ikea on aika kilpailukykyinen Kiinan markkinoilla.
Ikean Ektorp-sohvan klassinen design toimii silti hyvin Kiinassa. Virginian mukaan varsinkin nuoret ovat tykästyneet sen kukkakuvioon, joka tuo olohuoneeseen mukavaa maalaishenkeä. Kiinassakin olohuone saa sisustamisessa erityishuomiota, sillä siellä vietetään paljon aikaa, myös vieraiden kanssa.
- Jos Kiinassa vierailee ihmisten kotona, näkee olohuoneissa paljon koristeita, varsinkin seinällä TV:n taustalla.
Lapset hoitoon ja sohvalle torkkumaan
Ikea valmistaa yli 20 prosenttia tuotteistaan Kiinassa, mutta silti vain viisi prosenttia ketjun myyntituloista tulee Aasian ja Australian alueelta. Kiinan markkina-alueella on kuitenkin valtaisa potentiaali Ikealle. Ketju aikoo hyötyä sikäläisistä, kuumana käyvistä asuntomarkkinoista ja meneillään olevasta muuttoaallosta kaupunkeihin.
- Ikea menee mielestäni aina eteenpäin, ei vain Kiinassa vaan kaikkialla maailmassa, sanoo Virginia ja jatkaa, että Shenyangiin pian avattava tavaratalo on Ikean kahdeksas Kiinassa.
Kauppoja ei synny tyhjällä vatsalla eikä shoppailu onnistu lasten juostessa ympäriinsä. Nämä Ingvar Kampradin ajatukset ovat syynä siihen, että jokaisessa Ikea-tavaratalossa on ravintola ja lasten leikkihuone. Ajatus koko päivän viettämisestä Ikeassa, ostoksia tehden ja ruokaillen, on uponnut myös kiinalaisiin kuluttajiin.
- Tämä on erityisen tärkeää, sillä mielestäni Ikeaan tullaan paitsi huonekalujen myös tavaratalon ilmapiirin vuoksi. Ravintolassa voi pitää taukoa shoppailusta tai lapset voi jättää leikkimään valvotusti, mikä sallii asiakkaiden tuntea olonsa kotoisaksi. He eivät ehkä ensi käynnillään suunnittele ostavansa mitään, mutta lopulta mukaan päätyy kuppi, tyyny tai kenties jokin tekstiili.
Beijingin Ikea-tavaratalossa voi nähdä asiakkaiden jopa ottavan torkut sohvilla tai nojatuoleissa. Virginian mukaan ihmiset tuntevat olonsa kotoisiksi Ikeassa. Syynä saattaa toki olla se, että lihapullien syöminen tekee olon raukeaksi...
- Lihapullat ovat suosittuja täällä, nauraa Virginia. - Beijingin alueella ihmiset pitävät lihasta. Eivät ainoastaan miehet vaan myös nuoret naiset tykkäävät meidän lihapullistamme!


