Expossa vietettiin Eurooppa-päivää

Expossa vietettiin Eurooppa-päivää

Skotlantilaiset säkkipillinsoittajat marssivat Eurooppa-päivän paraatin kärjessä.
Jaa artikkeli:

Shanghain maailmannäyttelyssä vietettiin sunnuntaina Eurooppa-päivää. Euroopan Unionin jäsenmaat juhlistivat samalla Eurooppa-päivää ensimmäista kertaa yhdessä Euroopan ulkopuolella.

Eurooppa-päivää juhlistettiin paraatilla, johon osallistui yli 500 esiintyjää useimmista EU-maista. Joukon kärjessä kulkivat skotlantilaiset säkkipillinsoittajat ja ruotsalaiset kansantanssijat.

Paraati kulki Euroopan Unionin ja Belgian yhteispaviljongin ohitse. Shanghai Expo on ensimmäinen maailmannäyttely Euroopan ulkopuolella, jossa Euroopan Unionilla on oma paviljonkinsa.

Sunnuntaina tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Ranskan ulkoministeri Robert Schuman esitti valtioliiton perustamista Euroopan maiden välille. Schumanin julistusta pidetään Euroopan yhdentymisen alkusanoina.

EU:n komission varapuheenjohtaja Viviane Redingin mukaan Eurooppa-päivällä haluttiin Shanghaissa kertoa Euroopan kulttuurisesta monimuotoisuudesta.

- Haluamme välittää viestiä, että Eurooppa rakennettiin rauhalle sekä uskontojen, etnisyyden ja kulttuurien monimuotoisuuden kunnioitukselle, sanoi Reding CRI:lle.

Reding kertoi luottavansa Euroopaan ja Kiinan välisten suhteiden kehitykseen myös tulevaisuudessa.

Aito muumipeikko Suomesta.
Aito muumipeikko Suomesta. (Lähde: Radio86)
- EU:n ja Kiinan väliset suhteet eivät koskaan ole olleet niin vahvat kuin nyt. Kiinalaiset eivät ole lyhytnäköisiä, vaan haluavat pitkäikäistä ystävyyttä.

Näyttelyalueella järjestettiin sunnuntai-iltapäivällä kaksi konserttia – pop-musiikkia kuultiin Eurooppa-aukiolla ja klassista musiikkia Expo Centerin Punaisessa salissa.

Sateisen sään vuoksi osa ulkoilmatilaisuuksista jouduttiin perumaan.

Lähde:
Radio86, CRI


Eurooppa-päivää vietettiin Shanghain harmaassa säässä.
Eurooppa-päivää vietettiin Shanghain harmaassa säässä. (Lähde: Radio86)