USA luo suhteita Expo-paviljongillaan
Shanghai Expon alueella käy kuhina. H-hetken lähestyessä jokaisen maan paviljongissa kisataan aikaa vastaan. Kaiken pitää olla valmista, kun ovet avautuvat ja kuusi kuukautta kestävä rupeama alkaa. USA:n maailmanäyttelytiimin johtaja Nicholas Winslow ei ihmettelisi, vaikka maali seinällä ei olisi ihan täysin kuivunut, kun ovet avautuvat.
USA:n paviljongin aikaan saaminen on ollut haaste koko tiimille. Vielä pari vuotta sitten, kun Nicholas Winslow aloitti työskentelyn maailmannäyttelyn parissa, ei USA:n ollut tarkoitus osallistua vuoden 2010 Expoon. Yhdysvallat oli ainoa maa, joka ei ollut liittänyt nimeään osallistujalistaan.
Yhdysvaltain hallitus ei voi tukea maailmannäyttelyiden paviljonkeja, joten yli 60 miljoonan dollarin rahoitus piti järjestää nopeasti. Osallistuminen maailmannäyttelyyn koettiin tärkeänä, sillä se vahvistaa Kiinan ja USA:n suhteita. Kiinan hallitus on Winslown mukaan ollut todella kannustava ja vienyt viestiä paviljongin tarpeellisuudesta eteenpäin, mukaan lukien Yhdysvaltain ulkoministerille Hillary Clintonille.
Winslow antaa paljon kiitosta Kiinalle. Hän toteaa, että ilman Kiinaa Yhdysvaltojen paviljonkia ei nähtäisi maailmannäyttelyssä. Kaikkea rahoitusta muutaman kuukauden päästä alkavaan näyttelyyn ei ole vielä onnistuttu keräämään. USA:n delegaatio, joka koostuu yli 100 ihmisestä, on kuitenkin valmiina suuntaamaan Shanghaihin kokemaan jotakin ainutlaatuista.
Yhdysvallat mukana maailmannäyttelyn teemassa
Tämän vuoden teema, parempi kaupunki, parempi elämä, mietityttää kaikkia kaupungistumisen parissa työskenteleviä. Teeman mukaisesti kaikissa paviljongeissa on käytettävä ympäristöystävällisiä materiaaleja ja rakennustekniikoita. Yhdysvaltojen paviljongissa teema otetaan hyvinkin vakavasti. Winslow kuvailee rakennusta hyvinkin urbaaniksi, unohtamatta vehreyttä.USA:n paviljongissa luonto on läsnä. Tervetuliaisaulassa näyttelyvieraita on vastaanottamassa puisto ja toisessa kerroksessa sijaitsee urbaani farmi. Paviljonki siis on vihreän kaupungin puolesta puhuja. Winslow paljastaa, että rakennuksessa on hyödynnetty paljon korkealaatuista ja ympäristöä suosivaa tekniikkaa. Lisäksi USA:n paviljongissa tulee olemaan esityksiä ja viihdettä. Etenkin itsenäisyyspäivänä 4. heinäkuuta. Paviljongissa tullaan myös järjestämään erilaisia keskustelufoorumeita Expon teeman ympärillä.
Suhteita ja diplomatiaa
Kuten aina, Expo tarjoaa tilaisuuden myös suhteiden luomiseen. Myös paviljonkien rakentajat, sponsorit näkevät näyttelyn tilaisuutena yrityssuhteiden solmimiseen. Winslow kertoo, että paviljongissa on kuitenkin hyvin vähän sponsoreiden mainoksia. Sponsoreille on varattu oma tila, jossa esitellään amerikkalaista elämäntapaa, pysyvyyttä, terveyttä ja teknologiaa. Tämän kautta sponsorit saavat näkyvyyttä ilman räikeätä mainontaa.Winslown mielestä amerikkalaiset ja kiinalaiset ovat hyvin samankaltaisia ja he ovat yksilöinä tulleet toimeen keskenänsä. USA pyrkii tuomaan Expossa esille sen kuinka paljon enemmän yhtäläisyyksiä amerikkalaisilla ja kiinalaisilla on kuin eroavaisuuksia. Nicholas Winslow nostaa esille sen kuinka kiinnostuneita kiinalaiset ovat Amerikan laajasta kansallisuuksien kirjosta, sekä maantieteellisestä monipuolisuudesta.
Osallistumalla erilaisiin foorumeihin ja keskustelutilaisuuksiin USA pyrkii osoittamaan, että se haluaa toimia diplomaattisten suhteiden ylläpitämiseksi. Tarkoituksena on rakentaa suhteita Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Winslow huomauttaa, että ne tahot jotka tukevat paviljongin toimintaa osoittavat selkeästi halunsa tehdä kauppaa myös Kiinassa.
Kulttuurista vaihtoa valtioiden välillä
Maailma on tavallaan pienentynyt siitä, kun ensimmäinen maailmannäyttely järjestettiin. Kulttuurien välisen ymmärryksen kehittämisessä on silti vielä työtä tehtävänä. Winslow on huomannut, että kulttuurisia väärinymmärryksiä tapahtuu sekä kiinalaisten että amerikkalaisten välillä.
Kulttuurisessa vaihdossa hänen mielestään maailmannäyttelyllä onkin merkittävä rooli, osoittaa mistä maiden kulttuureissa on oikein kyse. Winslow ei pidä tapahtumaa tärkeänä vain Kiinan ja USA:n suhteiden kannalta. Hänestä on olennaista, että kaikki solmivat kontakteja eri valtioiden edustajien kanssa. Maailmannäyttelyyn on tulossa 192 valtiota, joten liike- ja diplomatiasuhteiden luomiseen on hyvä mahdollisuus.



