Kiinalainen keittiö - Jiaozi
Kiinalainen uusivuosi on yksi harvoja tapahtumia, jolloin perheet todella kokoontuvat yhteen Kiinassa. Monet kiinalaisnuoret elävät työn ja opiskelun vuoksi maan itärannikolla. He palaavat usein syrjäisiin kotikaupungeihinsa vain lomapäivinä kuten kiinalaisen uudenvuoden aikaan.
Pohjois-Kiinassa perheet ovat perinteisesti kokoontuneet päivällisen jälkeen valmistamaan yhdessä täytettyjä taikinanyyttejä. Niiden valmistaminen on työlästä, joten on luonnollista kaikki osallistuvat siihen. Herkulliset taikinanyytit nautitaan sitten yhdessä ennen puoltayötä hyvän onnen varmistamiseksi uudelle vuodelle. Joissain perheissä tapana on piilottaa taikinanyytteihin kolikko. Se onnekas joka kolikon saa voi luottaa, että tulevan vuoden aikana hänellä riittää runsaasti ruokaa.
Täytetyt taikinanyytit tunnetaan yleisesti englanninkielen sanalla dumpling. Näin ollen Etelä-Kiinan wonton ja Pohjois-Kiinan jiaozi ovat molemmat dumplingeja. Nämä kaksi yleisintä täytettyä taikinanyyttiä ovat keskenään erilaisia. Eteläisen wontonin kuori on ohuempi ja se tarjoillaan tavallisesti keitossa. Pohjoisen jiaozin taikina on paksumpaa ja se voidaan nauttia kastikkeen kera joko höyrytettynä, paistettuna tai öljyssä uppopaistettuna. Molempiin taikinanyytteihin käytetään useita eri täytteitä.
On aika käydä ruoanlaittoon! Nyt on kiinalainen uusivuosi, joten rekrytoi perheesi ja ystäväsi taittelemaan täytettyjä taikinanyyttejä. Taikinaan tarvitset 600 grammaa vehnäjauhoa ja 4 dl kylmää vettä. Sekoita taikina hyvin ja anna sen levätä hetki.

25 g kuivattuja katkarapuja
2 rkl tummaa riisiviiniä tai sherryä
900 g kiinankaalia hienonnettuna
2 tl suolaa
400 g porsaan jauhelihaa
12 kevätsipulia hienonnettuna
3 rkl maapähkinäöljyä
3 rkl seesamiöljyä
suolaa ja pippuria
Liota katkaravut lämpimässä vedessä.
Ripottele kiinankaalin päälle kaksi teelusikallista suolaa. Tämä poistaa nestettä kaalista. Sekoita yhteen jauheliha, kevätsipuli, molemmat öljyt sekä suola ja pippuri. Lisää sekoitukseen myös vettä, jossa olet liottanut katkarapuja.
Hienonna katkaravut ja liota niitä nyt riisiviinissä. Lisää katkaravut sitten täytesekoitukseen. Purista kiinankaalista mahdollisimman paljon nestettä ulos ja lisää kaali täytteeseen. Täytteen tulisi tässä vaiheessa olla varsin tanakkaa.
Palaa sitten taikinan kimppuun. Irrota taikinasta 2-3 senttimetriä halkaisijaltaan olevia taikinapalloja. Kaulitse pallot ympyrän muotoon niin, että ne ovat hieman yli millimetrin paksuisia ja halkaisijaltaan kymmenisen senttimetriä. Tässä vaiheessa on hyvä, jos keittiössä on mahdollisimman monta auttavaa käsiparia.
Seuraava vaihe voi olla hieman hankala ennen kuin hommasta pääsee jyvälle. Varmista, että kätesi ovat puhtaat ja kuivat koko prosessin aikana. Aseta täytettä taikinalevyille ja käännä sen toinen reuna täytteen yli. Sulje taikinanyytti painamalla sormilla koko toisesta reunasta. Menestyksen salaisuus on se, että täytteen ei pidä antaa koskettaa reunaa, jossa taikina kiinnittyy yhteen.

Keitä vettä kiehuvaksi ja keitä siinä taikinanyyttejä muutama kerrallaan. Lihatäytteen on kypsyttävä, mutta taikinan pitäisi jäädä vielä. Kokeile keittää nyyttejä kahdeksasta kymmeneen minuuttiin ja tarkista ensimmäisen erän jälkeen, onko lihatäyte kypsynyt.
Tarjoile taikinanyytit lämpiminä dippikastikkeen kera. Kastikkeen voi valmistaa sekoittamalla yhteen chilikastiketta, mustapapukastiketta, tummaa riisiviinietikkaa ja hienonnettua valkosipulia. Voit myös kokeilla viinietikassa marinoituja valkosipulinkynsiä. Ne valmistetaan perinteisesti 20 päivää ennen kiinalaista uuttavuotta ja nautitaan yhdessä herkullisten täytettyjen taikinanyyttien kera.
Jos yllättäen valmistat liikaa taikinanyyttejä, ne voidaan myös pakastaa. Pakasta nyytit niin, etteivät ne kosketa toisiaan (lautasella tai tarjottimella). Kun nyytit ovat pakastuneet, ne voidaan laittaa samaan pussiin.

