Viinimaa Kiina
Kiinaa ei yleensä pidetä viinimaana, ainakaan hienostuneiden eurooppalaisten keskuudessa. Silti Kiinassa valmistetaan kolmanneksi eniten viiniä maailmassa. Valtaosa siitä menee kotimaan markkinoille, mutta kiinalaisviinejä voi ostaa nykyään myös Suomesta.
Viininvalmistus ei ole uusi keksintö Kiinassa, sillä vanhimmat löydetyt viinitynnyrit ovat 5000 vuoden takaa. Erilaisia valmistustekniikoita puolestaan kuvaillaan Han-dynastian ajalta olevissa kirjoituksissa. Muinaisina aikoina kiinalaiset valmistivat viininsä viljasta, marjoista, riisistä ja maissista. Vielä tänäkin päivänä riisistä valmistettu keltainen viini on suosituin viinijuoma Kiinassa.
Tässä välissä on hyvä todeta, kiinalaisesta viinistä puhuessa syntyy helposti väärinkäsityksiä. Sana jiǔ tarkoittaa alkoholia ylipäätään ja sitä käytetään kaikenlaisten alkoholijuomien yhteydessä. Esimerkiksi pútáo jiŭ tarkoittaa rypäleviiniä, huáng jiǔ riisiviiniä ja píjiǔ taas olutta. Keltaisesta viinistä voidaan edelleen tislata väkevää riisiviinaa eli báijiǔta.
Pohjois-Kiinan kasvukausi on lyhyt
Kiinan parhaimmat viinialueet löytyvät Jangtse-joen pohjoispuolelta, sillä etelämpänä maa on liian vetistä eivätkä monsuunisateet ole viininviljelylle hyväksi. Merkittäviä tuotantoalueita ovat Jiaodongin niemimaa Shangdongin maakunnassa sekä Hexi-käytävän alue Gansun maakunnassa. Pohjois-Kiinan alueella on vuosisatojen ajan viljelty yli tuhatta erilaista rypälettä. Yleisimpiä näistä ovat Beichun, joka kestää alhaisia lämpötiloja, sekä Long Yan, joka tuottaa suuria satoja.
1980-luvulla Kiinassa ryhdyttiin kasvattamaan myös suosituimpia eurooppalaisia viinirypäleitä, ja samalla otettiin käyttöön nykyaikaiset viininvalmistustavat. Cabernet Sauvignon- ja Chardonnay -viinit ovat edelleen harvinaisia, mutta niiden kysyntä on voimakkaassa kasvussa.Pohjois-Kiinan kylmä ilmasto hankaloittaa viinintuotantoa siten, että sadon menettämisen pelossa rypäleet poimitaan usein liian aikaisin. Viineihin onkin lisättävä runsaasti sokeria happamuuden leikkamiseksi. Makeus ja korkea alkoholipitoisuus ovat tyypillisiä varsinkin halvoille kiinalaisviineille.
Viinitilat ja tuottajat
Useimmat kiinalaiset viininviljelijät toimivat suuremman viinitalon alaisuudessa. Chang Yu, Dynasty ja Great Wall ovat isoimpia viinintuottajia ja hallitsevat lähes puolta markkinoista.
Chang Yu on näistä vanhin, sillä se perustettiin Yantain kaupunkiin jo 1800-luvun lopulla. Ulkomailla vuosia viettänyt Zhang Bishi toi Kiinaan 120 eurooppalaisten lajikkeiden perusrunkoa ja loi yhden maan suurimmista viinitiloista. Nykyäänkin Zhangyu, jonka nimi tarkoittaa hyvinvointia, on yksi Kiinan suurimmista tuottajista.
Beijingin lähellä sijaitseva Great Wall on puolestaan valmistanut viiniä 1960-luvulta lähtien ja vienyt sitä ulkomaillekin 1980-luvun alusta lähtien. Great Wall kasvattaa lähinnä Long Yan -rypäleitä ja sen tunnetuin viini on nimeltään yksinkertaisesti Great Wall.Dynasty on yksi Kiinan suosituimmista viinintuottajista ja samalla mielenkiintoisimpia. Vuonna 1980 Tianjinin läheisyyteen perustettu Dynasty on nimittäin ranskalais-kiinalainen yhteisyritys. Dynasty tuottaa lähinnä valkoviinejä Muscat-, Riesling- ja Carignan -rypäleistä, mutta myös punaviinejä Cabernet Sauvignon -rypäleistä.
Nykyaikainen viinituotanto on vielä uutta Kiinassa. Perinteiset alkoholijuomat kuten keltainen riisiviini sekä hedelmistä ja marjoista valmistetut viinit, hallitsevat edelleen markkinoita. Mutta koska volyymit ovat suuria, saattaa Kiinasta piakkoinkin tulla maailman suurimpia viinintuottajia.



